Erika Reijonen ja Suvi Ojala ovat tehneet sijaisuuksia Oulussa, Touhula Hönttämäessä opintojensa ohessa. Molempien mielestä sijaisuuksien tekeminen on antanut erittäin…
Päiväkotiin mukaan pakatut vaihtovaatteet ja varusteet ovat omalta osaltaan huolehtimassa siitä, että päiväkotipäivä on viihtyisä. Lastenhoitaja Jasmiina Niskala Turun Touhula…
Touhula järjesti 15.6.2022 yhteisen koulutuspäivän Tampereella, joka kokosi yhteen päiväkodin johtajat, tukipalvelut sekä Touhulan johdon. Koulutuspäivä oli odotettu, sillä koronan…
Suomalaisen Työn Liitto on myöntänyt Touhula-päiväkodeille Avainlippu-tunnuksen osoituksena Suomessa tuotetulle ja Suomessa työllistävälle palvelulle. Touhula-päiväkodit toimii varhaiskasvatuksen palveluntarjoajana noin 8000…
Mikä seuraavista ei kuulu jokamiehenoikeuksiin: onkiminen, tulenteko vai telttailu? Mitkä eläimet nukkuvat talviunta ja mitä ei saa laittaa metallinkeräykseen?
Touhula-päiväkotien pääomistaja EQT sekä Touhulan johto ja hallitus ovat sopineet uudesta yritysjärjestelystä. Helmikuun alussa 2022 Touhulan omistus on siirtynyt nykyiselle…
Kolme vuotta sitten Lahteen perustetun Touhula Hirsilinnan alkutaival oli karikkoinen. Haasteita oli muun muassa henkilöstön vaihtuvuuden sekä siisteyden…
Touhula vietiin yrityssaneeraukseen taloudellisten vaikeuksien vuoksi toukokuussa 2020. Saneerausmenettelyn aikana yhtiö on rakentanut ohjelman, jolla velkoja voidaan maksaa takaisin velkojien…
Touhula aloitti yhteistoimintaneuvottelut 15.9. ja arvioi edellytyksiä toiminnan jatkamiselle yhteensä 15 päiväkodissa. Arvioidut päiväkodit sijaitsevat sellaisilla alueilla, joissa lapsien lukumäärä…
Touhula hyväksyttiin yrityssaneeraukseen toukokuussa 2020. Sen jälkeen Touhulassa on valmisteltu saneerausohjelmaehdotusta, joka annetaan eteenpäin 13.9.2021. Hyväksyttävä ohjelma edellyttää, että Touhulan…
Touhulassa on viime vuosina tehty paljon kehitystyötä laadukkaan varhaiskasvatuksen eteen. Olemme yhtiönä vaiheessa, jossa monet järjestelmät ja perusprosessit on saatu…
Minna Elomaa on päättänyt siirtyä pois Touhulan toimitusjohtajan tehtävästä ja lopettaa Touhulassa 30.6. Uutena toimitusjohtajana aloittaa Touhulan nykyinen liiketoimintajohtaja Sari Saari.