Touhula Hervannan Kampus on tiedepäiväkoti ja tiede teema näkyy toiminnassamme viikoittain. Tutkimme, kyselemme, kokeilemme ja oivallamme yhdessä sekä haastamme lapsia löytämään vastauksia aikuisen tuen ja läsnäolon avulla.
Päiväkoti sijaitsee Tampereen yliopiston Hervannan Kampuksen yhteydessä. Sijaintimme mahdollistaa monet erilaiset retkikohteet ja mainiot kulkuyhteydet esimerkiksi raitiovaunulla liikkumiseen.
Touhula Hervannan Kampuksella erilaisuus on rikkaus ja arvostamme jokaisen yksilöllisyyttä. Kohtaamme asiakkaamme ja toisemme arvostavasti sekä ennakkoluulottomasti. Päiväkodissamme luodaan avointa keskustelukulttuuria, jossa hyväksymme kaikki erilaisista taustoista riippumatta. Asiakkaamme ja työntekijämme edustavat monia eri kulttuureja ja päiväkodissamme puhutaankin monia eri äidinkieliä.
Retkeilemme lähiympäristössämme vastuullisesti viikoittain. Sijaintimme Hervannan Kampuksella mahdollistaa meille oivia retkeilypaikkoja niin luonnon helmaan kuin kaupunkiympäristöön. Lähiympäristössä liikkumalla pääsemme tutustumaan kirjastoon, turvalliseen liikenteessä liikkumiseen, poliisimuseoon, paloasemaan, puistoihin, ratikoihin, yliopiston sisä- ja ulkoalueisiin, lähimetsiin sekä kaupunkimiljöön.
Panostamme iltapäivän hakutilanteissa laadukkaisiin kuulumisiin ja kerromme aina lapsen päivästä nostaen esiin pedagogiikan. Lähetämme viikon päätteeksi ryhmäkohtaiset viikkokirjeet huoltajille luettavaksi sekä lähetämme TouGo-sovelluksen kautta valokuvia arjen erilaisista tilanteista.
Otathan yhteyttä päiväkodin johtajaan seuraavissa asioissa:
• asiakaspaikat
• palvelusopimus ja siihen liittyvät muutokset
• laskutukseen liittyvät kysymykset
• asiakaspalautteet ja kirjalliset muistutukset toiminnan kehittämiseksi
Kokopäiväisen varhaiskasvatuksen lisäksi tarjoamme erilaisia joustavia hoitoaikaratkaisuja perheiden erilaisiin tarpeisiin. Osa-aikaisia asiakaspaikkoja on kuitenkin rajoitettu määrä, joten tiedustele tilannetta suoraan päiväkodin johtajalta.
Tietoa asiakasmaksuista
Varhaiskasvatuspaikan hinta koostuu asiakasmaksusta ja Tampereen kaupungin myöntämästä palvelusetelin omavastuuosuudesta. Asiakasmaksun suuruuteen vaikuttavat perheen koko, tulot ja hoidon tarve. Päiväkotimme asiakasmaksut ovat samat kuin kunnallisessa varhaiskasvatuksessa.
Päiväkotimme asiakasmaksut ovat enimmillään
• Kokopäivähoito: 295 €
• Kokopäivähoito 15 pv / kk: 221 €
• Kokopäivähoito 10 pv / kk: 148 €
• 20 h / vko: 148 €
Kokopäivähoito 15 pv / vko
Kokopäivähoito 10 pv / vko
20 h / vko
Varmista paikkasi Touhulassa. Täytämme asiakaspaikat hakujärjestyksessä.
Näin hakuprosessi etenee:
Päiväkodissamme on käytössä Tampereen kaupungin palveluseteli ja tulojen mukaan määräytyvä asiakasmaksu. Perhe toimittaa tulotiedot tarvittaessa suoraan Tampereen kaupungin Konsernipalveluyksikköön.
Touhulassa toimitaan päivän aikana pienryhmissä. Pienryhmissä jokainen lapsi tulee nähdyksi ja kuulluksi omana itsenään. Myös kasvattajalla on mahdollisuus olla aidosti läsnä ja vastata lapsen tarpeisiin.
Lapsen arkeen liittyvissä asioissa otathan yhteyttä päiväkotiin ensisijaisesti TouGo-sovelluksen kautta.