Mitä päiväkodissa syödään?

Ruokakasvatus on tärkeä osa päiväkotipäivää. Siihen kuuluu paitsi erilaisten ruokien maistelua niin myös haarukan ja veitsen käytön harjoittelua sekä positiivista ruokapuhetta. Tässä päiväkodin työntekijöiden esimerkki on tärkeässä roolissa.

Ruokaa on tarjolla päiväkotipäivän aikana kolmesti: lapset syövät aamupalan, lounaan ja välipalan. Touhula-päiväkodeissa ruokaillaan pienryhmissä, pääsääntöisesti omassa tai pariryhmän ryhmätilassa. Lapset saavat ottaa ruokaa itse, harjoitella maidon kaatamista lasiin ja näkkileivän voitelemista ikätasonsa mukaisesti.

Opettelemme yhdessä vähentämään ruokahävikkiä, mutta meidän päiväkodeissamme lautasta ei ole pakko syödä tyhjäksi. Sen sijaan rohkaisemme lapsia tutustumaan uteliaasti uusiin makuihin.

Jokaisella aterialla on tarjolla rasvatonta D-vitaminoitua maitoa tai maitojuomaa. Lisukkeena on aina näkkileipää tai hapankorppua kasvismargariinilla.

Lapsesi päiväkodin ruokalista löytyy päiväkodin omilta nettisivuilta.

Paivakodin lapset ruokailee aikuisen kanssa.
  • Aamupala

    Aamiainen syödään päiväkodissa noin kello 8–8.30.

    Aamupuuro keitetään päiväkodilla haudutuskattilassa ja sen lisukkeena on vaihtelevasti raejuustoa, hedelmäsosetta tai marjakeittoa. Lisäksi tuorepalana on satokauden hedelmää, vihannesta tai juuresta.

  • Lounas

    Lounas syödään pienryhmittäin noin kello 10.30–11.30. Lounaslistalta löytyy lasten lempiruokia: jauhelihakastiketta, perunamuussia sekä kasvissosekeittoa.

    Vähintään kerran viikossa on kalaruokapäivä, kasvisruokapäivä ja keittolounaspäivä. Keittoruuan kanssa tarjolla on myös raejuustoa tai muuta vähärasvaista juustoa täysjyväleivän ja margariinin kera.

    Jokaisella lounaalla on tarjolla kasvislisäke, esimerkiksi porkkanaraastetta tai salaattia.

    Lounaslistan sisältö päivittyy puolivuosittain ja siihen vaikuttavat hyvin vahvasti lasten toiveet ja mieltymykset.

  • Välipala

    Terveellinen välipala voi olla leipä ja hedelmä, vispipuuro tai jugurttia, kasviksia ja näkkileipää. Päiväkodissa tarjolla olevat välipalat ovat monipuolisia ja vaihtelevia.

    Päiväkotiapulainen valmistaa välipalat yleensä päiväkodilla. Suosimme välipaloissa vähärasvaisia tuotteita.

Erityisruokavaliot

Lasten erityisruokavaliot ja allergiat huomioidaan ruuan valmistuksessa ja tilaamisessa.

Ennen ensimmäistä päiväkotipäivää lapsen erityisruokavaliot käydään huolellisesti läpi päiväkodin työntekijän kanssa. Tarvitsemme aina selkeät ja kirjalliset ohjeet erityisruokavaliosta, jotta pystymme huomioimaan ne varhaiskasvatuksen arjessa.

Laktoosittomassa sekä uskontoon tai vakaumukseen perustuvassa ruokavalioissa päiväkodille riittää kirjallinen ilmoitus ruokavaliosta. Muissa tapauksissa tarvitsemme terveydenhuollon ammattilaisen kirjoittaman todistuksen.

Feelia

Feelia toimittaa lounaat sekä välipaloja suurimpaan osaan Touhulan päiväkoteja. Ruuan maku sekä tasainen laatu ovat saaneet kiitosta niin lapsilta kuin työntekijöiltäkin.

Feelian tuottama ruoka on kotimaista. Ruuan valmistuksessa käytetyt raaka-aineet ostetaan lähituottajilta, suomalaisilta viljelijöiltä, aina kun mahdollista.

Viikoittainen toimitus sekä päivittäinen lämmitys vähentävät ruokahävikkiä ja kuljetuksen päästöjä. Feelian ruuat saapuvat päiväkodille kylmänä ja ne lämmitetään päiväkodilla päivittäin. Ruuan lämmityksestä vastaa päiväkotiapulainen.

Kuopion keittiö

Touhulan valmistuskeittiö on erikoistunut päiväkoti-ikäisten lasten tarpeisiin. Keittiö sijaitsee Kuopion Hiltulanlahdessa, ja sieltä toimitetaan lounaat ja välipalat Kuopion sekä Siilinjärven Touhula-päiväkoteihin.

Kaikkien liharuokien alkuperämaa on Suomi. Kotimaisia tuotteita suositaan aina mahdollisuuksien mukaan.