1. Päiväkodit
  2. Kuopio
  3. Touhula Hiltulanlahti

Touhula Hiltulanlahti, Kuopio

Sini Siekkinen Päiväkodin johtaja

Liikuntapäiväkoti Touhula Hiltulanlahti sijaitsee järven rannalla metsien ympäröimänä, Vanuvuoren kupeessa. Päiväkodissa on ammattitaitoinen henkilökunta, joka saa lapset viihtymään päiväkodissamme joka päivä, luoden lapselle parhaan mahdollisen varhaiskasvatuskokemuksen.

Olemme panostaneet myös ravintoon ja päiväkodin ruoka valmistetaankin Touhulan omassa keittiössä Hiltulanlahdessa. Näin varmistamme, että lasten ravinto on tuoretta, monipuolista ja juuri heidän makuunsa sopivaa.

Päiväkodin aidatulta pihalta löytyy pihaleikkivälineitä, keinuja, vaijerikeinu, palloiluareena, liukumäki, sekä jakotila alle 3-vuotiaille ja yli 3-vuotiaille lapsille. Myös Vanulan jumppasali on käytössämme viikoittain ja joka ryhmä retkeilee joka viikko.

Päiväkotimme on vuosina 2012 ja 2016 rakennettu hirsirakennus. Avarissa tiloissamme jokaisella ryhmällä on kaksi omaa toimintahuonetta, ja lisäksi talossa on pienempiä tiloja koko päiväkodin käyttöön. Meillä on tilaa liikkua ja leikkiä mielin määrin. Toisaalta tilamme antavat mahdollisuuden myös hiljaisiin ja rauhallisiin pienryhmätuokioihin.

Voit seurata päiväkotimme touhuja myös Facebookissa ja Instagramissa.

Touhula Hiltulanlahti

Liikunta
Ma–pe klo 6–18

Mikäli lapsen hoitoajan tarve on yllä olevaa aukioloaikaa laajempi, keskustelettehan asiasta hakuvaiheessa päiväkodin johtajan kanssa.

Otathan yhteyttä päiväkodin johtajaan seuraavissa asioissa:

• asiakaspaikat
• palvelusopimus ja siihen liittyvät muutokset
• laskutukseen liittyvät kysymykset
• asiakaspalautteet ja kirjalliset muistutukset toiminnan kehittämiseksi

Sini Siekkinen Päiväkodin johtaja

Palvelusopimukset

Kokopäiväisen varhaiskasvatuksen lisäksi tarjoamme erilaisia joustavia hoitoaikaratkaisuja perheiden erilaisiin tarpeisiin. Osa-aikaisia asiakaspaikkoja on kuitenkin rajoitettu määrä, joten tiedustele tilannetta suoraan päiväkodin johtajalta.

Tietoa asiakasmaksuista

Varhaiskasvatuspaikan hinta koostuu asiakasmaksusta ja Kuopion kaupungin myöntämästä palvelusetelin omavastuuosuudesta. Asiakasmaksun suuruuteen vaikuttavat perheen koko, tulot ja hoidon tarve.

Päiväkotimme asiakasmaksut ovat

• Kokoaikainen varhaiskasvatus:
yli 35 h / vko: 9–304 € / kk
• Osa-aikainen varhaiskasvatus:
enintään 20 h / vko: 4,50–152 € / kk

  • Hoitoaikaperusteinen sopimus

    Yli 35 h / vko
    Enintään 20 h / vko

  • Esiopetus
  • Esiopetus + varhaiskasvatus

    Enintään 20 h / vko

  • Sisaralennus

Hae varhaiskasvatukseen

Varmista paikkasi Touhulassa. Täytämme asiakaspaikat hakujärjestyksessä.

Näin hakuprosessi etenee:

  1. Täytä hakemus / hakemukset, muistathan että jokaiseen päiväkotiin pitää täyttää oma hakemus.
  2. Touhulasta ollaan sinuun yhteydessä viikon sisällä hakemuksen jättämisestä ja useimmissa tapauksissa voimme varmistaa asiakaspaikan heti.

Päiväkodissamme on käytössä Kuopion kaupungin palveluseteli ja tulojen mukaan määräytyvä asiakasmaksu sekä sisaralennus. Palveluseteliä tulee hakea kaupungilta asiakaspaikan varmistuttua. Perhe toimittaa tulotiedot tarvittaessa suoraan Kuopion päivähoitotoimistoon.

Ryhmämme

Touhulassa toimitaan päivän aikana pienryhmissä. Pienryhmissä jokainen lapsi tulee nähdyksi ja kuulluksi omana itsenään. Myös kasvattajalla on mahdollisuus olla aidosti läsnä ja vastata lapsen tarpeisiin.

Lapsen arkeen liittyvissä asioissa otathan yhteyttä päiväkotiin ensisijaisesti TouGo-sovelluksen kautta.

Päiväkodin kumppaniyhteistyö

Touhulassa kumppanitoiminnan ytimessä ovat oppimisen ilo, halu tehdä hyvää, sekä perheiden arjen helpottaminen. Touhula-päiväkodit tekevät yhteistyötä useiden kumppanien kanssa.

  • KuPS

    KuPS on Kuopion Touhulan liikuntapäiväkotien kumppani.

    Aikaisemmin kummina toiminut Juniori KuPS ja KuPS ry yhdistivät toimintansa alkuvuodesta 2017.

    KuPSn ammattitaitoiset ohjaajat käyvät kuukausittain pitämässä palloilullisia liikuntahetkiä Kuopion Touhulan liikuntapäiväkodeissa. Touhulassa iloitaan yhteistyöstä ja lapset odottavat innolla yhteistä palloilukoulua.

    Lisätietoja: www.kups.fi