1. Päiväkodit
  2. Vantaa
  3. Touhula Veromies

Touhula Veromies, Vantaa

Riikka Manninen Päiväkodin johtaja

Touhula Veromies on liikuntapäiväkoti, jossa liikutaan päivittäin. Monipuolinen liikkuminen ja liikunnan ilo, positiivinen pedagogiikka sekä leikin merkitys ovat tärkeitä jokapäiväisessä arjessamme. Tarjoamme varhaiskasvatuksen lisäksi myös esiopetusta.

Päiväkoti sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien varrella lähellä Aviapoliksen yritys- ja logistiikkakeskittymää, Helsinki-Vantaan lentoasemaa sekä Jumbon palveluita. Päiväkodin kanssa samassa kiinteistössä toimii myös senioritalo, joka mahdollistaa sukupolvien välisen yhteistyön.

Touhula Veromiehessä retkeillään vähintään kerran viikossa. Lähimetsästä on muodostunut lapsille tärkeä paikka, jossa retkeillään kerran viikossa Metsämyttys- ja Metsämörriretkien merkeissä. Touhula Veromiehellä on Suomen ladun myöntämä Metsämörri-laatutunnustus.

Päiväkotimme tilat on suunniteltu päiväkotikäyttöön. Tilat ovat muunneltavissa ja ne tukevat pedagogisia käytänteitämme, muun muassa pariryhmätyöskentelyä ja pienryhmätoimintaa. Kiipeilyseinät ja puolapuut löytyvät myös ryhmätiloista, joten kaikkialta löytyvät pienet jumppatilat.

Touhula Veromiehessä päivittäiset kohtaamiset vanhempien kanssa ovat tärkeitä. Päiväkodissamme kaikki tuntevat toisensa. Pidämme vanhempiin yhteyttä TouGo-sovelluksen avulla niin viestien, viikkokirjeiden kuin kuvien muodossa. Touhula Veromiehessä järjestetään myös paljon tapahtumia niin lapsille kuin perheille.

Voit seurata päiväkotimme touhuja myös Facebookissa ja Instagramissa.

Touhula Veromies

Liikunta
Ma–pe klo 6.30–17

Mikäli lapsen hoitoajan tarve on yllä olevaa aukioloaikaa laajempi, keskustelettehan asiasta hakuvaiheessa päiväkodin johtajan kanssa.

Otathan yhteyttä päiväkodin johtajaan seuraavissa asioissa:

• asiakaspaikat
• palvelusopimus ja siihen liittyvät muutokset
• laskutukseen liittyvät kysymykset
• asiakaspalautteet ja kirjalliset muistutukset toiminnan kehittämiseksi

Riikka Manninen Päiväkodin johtaja

Palvelusopimukset

Kokopäiväisen varhaiskasvatuksen lisäksi tarjoamme erilaisia joustavia hoitoaikaratkaisuja perheiden erilaisiin tarpeisiin. Osa-aikaisia asiakaspaikkoja on kuitenkin rajoitettu määrä, joten tiedustele tilannetta suoraan päiväkodin johtajalta.

Tietoa asiakasmaksuista

Varhaiskasvatuspaikan hinta koostuu asiakasmaksusta ja Vantaan kaupungin myöntämästä palvelusetelin omavastuuosuudesta. Asiakasmaksun suuruuteen vaikuttavat perheen koko, tulot ja hoidon tarve.

Päiväkotimme asiakasmaksut ovat

• Kokoaikainen varhaiskasvatus,
yli 35 h/vko (100 %): 30–325 € / kk
• Osa-aikainen varhaiskasvatus,
25–34 h/vko (80 %): 30–266 € / kk
• Osa-aikainen varhaiskasvatus,
21–24 h/vko (60 %): 30–207 € / kk
• Osa-aikainen varhaiskasvatus,
enintään 20 h/vko (50 %): 30–178 € / kk

• Esiopetusta täydentävä varhaiskasvatus, yli 25 h/vko: 30–266 eur /kk
• Esiopetusta täydentävä varhaiskasvatus, 20-25 h/vko: 30-222 eur/kk
• Esiopetusta täydentävä varhaiskasvatus, enintään 20 h/vko: 30-163 eur/kk

  • Hoitoaikaperusteinen sopimus

    • Yli 35 h/vko (100 %)
    • 25–34 h/vko (80 %)
    • 21–24 h/vko (60 %)
    • Enintään 20 h/vko (50 %)

  • Esiopetus
  • Esiopetus + varhaiskasvatus

    • Esiopetusta täydentävä varhaiskasvatus, yli 25 h/vko
    • Esiopetusta täydentävä varhaiskasvatus, 20-25 h/vko
    • Esiopetusta täydentävä varhaiskasvatus, enintään 20 h/vko

Hae varhaiskasvatukseen

Varmista paikkasi Touhulassa. Täytämme asiakaspaikat hakujärjestyksessä.

Näin hakuprosessi etenee:

  1. Täytä hakemus / hakemukset, muistathan että jokaiseen päiväkotiin pitää täyttää oma hakemus.
  2. Touhulasta ollaan sinuun yhteydessä viikon sisällä hakemuksen jättämisestä ja useimmissa tapauksissa voimme varmistaa asiakaspaikan heti.
  3. Täytäthän myös Vantaan kaupungin hakemuksen VaSa-palvelussa.

Päiväkodissamme on käytössä Vantaan kaupungin palveluseteli ja tulojen mukaan määräytyvä asiakasmaksu sekä sisaralennus (huomioidaan palvelusetelissä). Perhe toimittaa tulotiedot tarvittaessa suoraan Vantaan kaupungin varhaiskasvatustoimistoon.

Ryhmämme

Touhulassa toimitaan päivän aikana pienryhmissä. Pienryhmissä jokainen lapsi tulee nähdyksi ja kuulluksi omana itsenään. Myös kasvattajalla on mahdollisuus olla aidosti läsnä ja vastata lapsen tarpeisiin.

Lapsen arkeen liittyvissä asioissa otathan yhteyttä päiväkotiin ensisijaisesti TouGo-sovelluksen kautta.

Päiväkodin kumppaniyhteistyö

Touhulassa kumppanitoiminnan ytimessä ovat oppimisen ilo, halu tehdä hyvää, sekä perheiden arjen helpottaminen. Touhula-päiväkodit tekevät yhteistyötä useiden kumppanien kanssa.

  • Vantaan Hiihtoseura

    Vantaan Hiihtoseura ry (VHS) on maastohiihdon erikoisseura, jonka tarkoituksena on hiihtoharrastuksen lisääminen lasten, nuorten ja aikuisten keskuudessa. Seura tukee hiihdon harrastamista monin tavoin. Kilpaurheilun lisäksi seura tarjoaa hiihtoon liittyvää koulutusta, valmennusta, neuvontaa, leirejä, kunto- ja hiihtokoulutoimintaa lapsille sekä aikuisille.

    Vantaan Hiihtoseuran urheilukummit vierailevat päiväkodissa syksyisin ja talvisin. Vierailuilla urheilukummit kertovat hiihdosta, liikkuvat lasten kanssa sekä pitävät hiihtokoulua.

    Lisätietoja seuran toiminnasta: www.vhs.fi/

  • Meillä on Metsämörri -laatutunnus

    Suomen Ladun Meillä on Metsämörri -laatutunnus on ollut käytössä vuodesta 2006. Laatutunnus myönnetään kriteerit täyttävälle Metsämörri-toiminnalle, ja se sisältää lipun, vuosimerkin ja diplomin.

  • Kide Science -oppien mukainen toiminta

    Kide Science -opit ovat pienten lasten tiedekasvatusta. Kide Science -tiedeoppien mukaisessa toiminnassa arjen ihmeellisiin ilmiöihin tutustutaan itse tutkien, kokeillen ja havainnoiden. Painotamme toiminnassa leikillistä oppimista, tarinoita ja draamaa.

    Toiminta perustuu Helsingin yliopistossa kehitettyyn Vartiaisen tiedekasvatusmalliin. Tiedekasvatus näkyy varhaiskasvatuksen kaikilla osa-alueilla perushoitotoimista ohjattuihin tiedetuokioihin. Lapset oppivat havainnoimaan ja tutkimaan luonnontieteiden ilmiöitä omassa ympäristössään ja niihin liittyvien käsitteiden käyttöä arjessa. Luonnontieteitä lähestytään lapsilähtöisesti leikillisen ja tutkivan pedagogiikan kautta.