Touhula Vähäheikkilä on liikuntateemainen päiväkoti Uittamontiellä, Turussa. Keskeinen sijaintimme tuo meille perheitä monesta eri kaupunginosasta. Varhaiskasvatuksen lisäksi päiväkodissa toimii myös esiopetusryhmä.
Päiväkotimme toiminnassa näkyy henkilökunnan sitoutuneisuus ja aktiivisuus. Päiväkodissamme vallitsee lämmin ja aidosti lapsen kohtaava ilmapiiri.
Touhula Vähäheikkilän tilat ovat avarat ja liikunnalliset. Lapsilla on paljon tilaa leikille ja mahdollisuuksia monipuolisiin oppimisympäristöihin. Jokaisessa ryhmässä on liikuntaan kannustavat ja liikkumisen mahdollistavat salit. Pihamme on muuntautuva ja avara, mahdollistaa monipuolisen liikkumisen ja leikin yhtä aikaa. Päiväkodin pihan tekonurmella on tilaa pallopeleille ja pienemmille päiväkotilaisille on oma rauhallisempi piha-alueensa.
Retkeilemme viikoittain päiväkodin lähiympäristössä. Alueelta löytyy niin metsiä, kuin leikkipuistojakin sekä hyvät kävelymaastot myös aivan pienimmille lapsille. Teemme myös yhteistyötä lähialueen eri toimijoiden kanssa niin retkien muodossa kuin toiminnan osana.
Päiväkodissamme panostamme pedagogisesti suunniteltuun ruokailuun, jossa ruokailemme kiireettömästi pienryhmissä ja painotamme lapsen omatoimisuutta myös ruokailuhetkissä. Ruokailussa noudatamme uusimpia ravitsemussuosituksia ja otamme myös lapset mukaan suunnittelemaan ja toteuttamaan terveellistä ruokailua.
Päiväkotimme kasvattajille on tärkeää kohdata perheet yksilöllisesti. Kohtaamme perheet sekä aamuisin että iltapäivisin lasten kuulumisten merkeissä. Päiväkotimme viestinnässä käytämme TouGo-sovellusta, joka mahdollistaa vanhemmille sujuvan tiedonkulun. Järjestämme säännöllisesti perheillemme suunnattuja liikunnallisia tapahtumia. Osana toimintaamme on myös kuukausittaiset vanhempainkahvit erilaisin teemoin.
Otathan yhteyttä päiväkodin johtajaan seuraavissa asioissa:
• asiakaspaikat
• palvelusopimus ja siihen liittyvät muutokset
• laskutukseen liittyvät kysymykset
• asiakaspalautteet ja kirjalliset muistutukset toiminnan kehittämiseksi
Kokopäiväisen varhaiskasvatuksen lisäksi tarjoamme erilaisia joustavia hoitoaikaratkaisuja perheiden erilaisiin tarpeisiin. Osa-aikaisia asiakaspaikkoja on kuitenkin rajoitettu määrä, joten tiedustele tilannetta suoraan päiväkodin johtajalta.
Tietoa asiakasmaksuista
Varhaiskasvatuspaikan hinta koostuu asiakasmaksusta ja Turun kaupungin myöntämästä palvelusetelin omavastuuosuudesta. Asiakasmaksun suuruuteen vaikuttavat perheen koko, tulot ja hoidon tarve. Päiväkotimme asiakasmaksut ovat samat kuin kunnallisessa varhaiskasvatuksessa.
Päiväkotimme asiakasmaksut ovat
• Yli 147 h / kk: 0–295 € / kk
• 117–146 h / kk: 0–251 € / kk
• 85–116 h / kk: 0–192 € / kk
• 0–84 h / kk: 0–148 € / kk
Yli 147 h / kk
117–146 h / kk
85–116 h / kk
0–84 h / kk
117–146 h / kk
85–116 h / kk
0–84 h / kk
Varmista paikkasi Touhulassa. Täytämme asiakaspaikat hakujärjestyksessä.
Näin hakuprosessi etenee:
Päiväkodissamme on käytössä Turun kaupungin palveluseteli ja tulojen mukaan määräytyvä asiakasmaksu. Perhe toimittaa tulotiedot tarvittaessa suoraan Turun kasvatus- ja opetusviraston varhaiskasvatuksen asiakasmaksuihin.
Touhulassa toimitaan päivän aikana pienryhmissä. Pienryhmissä jokainen lapsi tulee nähdyksi ja kuulluksi omana itsenään. Myös kasvattajalla on mahdollisuus olla aidosti läsnä ja vastata lapsen tarpeisiin.
Lapsen arkeen liittyvissä asioissa otathan yhteyttä päiväkotiin ensisijaisesti TouGo-sovelluksen kautta.