1. Päiväkodit
  2. Turku
  3. Touhula Nättinummi

Touhula Nättinummi, Turku

Tiia Leino Päiväkodin johtaja

Touhula Nättinummi on liikuntateemainen päiväkoti Turussa. Päiväkoti sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien päässä, osoitteessa Schalininkatu 4, lähellä Raision Ikeaa. Varhaiskasvatuksen lisäksi päiväkotimme tarjoaa myös esiopetusta.

Päiväkotimme toiminnassa korostuu liikuntateeman lisäksi lapsilähtöisyys, pienryhmätoiminta ja lämminhenkinen asiakaspalvelu: me kohtaamme perheet ystävällisesti. Lapsilla on päiväkodissamme mahdollisuuksia liikkumiseen pitkin päivää alkaen liikunnallisella aamupiirillä. Aktivoimme lapsia liikkumaan ohjatun liikunnan lisäksi myös omatoimisesti sisällä ja ulkona. Pidämme liikuntavälineet koko ajan lasten saatavilla. Sisälläkin lapset voivat liikkua esimerkiksi esteradalla tai moporallin merkeissä tai vaikkapa trampoliinilla hyppien. Opimme asioita yhdessä liikunnan keinoin ja kerran kuussa järjestämme myös perheille liikunnallisia tapahtumia.

Meillä iloitaan yhdessä lasten kanssa pienistäkin onnistumisista, oli se sitten kenkien jalkaan saaminen itse, pottaan ilmestynyt pissa, oman nimen kirjoittaminen oikein tai eskaritehtävään vastauksen tietäminen. Ihmetellään luontoa, leikitään yhdessä pienryhmissä ja tutkitaan lapsia kiinnostavia asioita.

Päiväkodin juuri maalatut sisätilat ovat valoisat ja avarat, sekä muuntautuvat moneen. Jumppasalista löytyy välillä pomppulinna tai vaikkapa patjoista rakennettu labyrintti. Pihalla on pieni kenttä, joka mahdollistaa monenlaiset pallopelit.

Päiväkodissamme retkeillään viikoittain lähialueen metsässä, puistossa tai kentällä. Lähiympäristössä on paljon erilaisia liikuntamahdollisuuksia (pururata, jalkapallokenttä, leikkipuisto- ja metsää) ja bussilla pääsee hetkessä keskustaan.

Retkillä harjoitellaan muun muassa turvallisen liikennekäyttäytymisen lisäksi itsestä (ja kaveristakin) huolehtimista, lajitunnistusta ja välillä muskari voi olla metsässä. Liikuntahetkissä harjoitellaan tasapainoilua metsäisellä polulla tai etsitään joka miehen oikeuksia hyödyntäen luonnonmateriaaleja askarteluprojekteihin. Eskarit ovat käyneet tutustumassa eri kohteisiin Turun keskustassa.

Jokainen lapsi on arvokas omana itsenään ja heidät kohdataan meillä yksilöinä mielenkiinnon kohteet huomioiden. Kuulumisten vaihdossa vanhempien kanssa otetaan myös perheiden toiveet huomioon. Osa haluaa jäädä vaihtamaan kuulumisia pidempään ja toisille riittää huikkaus ”kaikki hyvin tänään”. Positiiviset ja negatiiviset palautteet lapsen päivästä annetaan rakentavasti ja kunnioittavasti, yrittäen löytää ratkaisuja yhdessä huoltajien kanssa. Pidämme yhteyttä perheisiin myös TouGo-sovelluksen avulla, jonka kautta lähetämme kuvia, viestejä ja tiedotteita.

Säännöllisiä tapahtumia päiväkodissamme ovat isän- ja äitienpäivän tapahtumat, joulu- ja kevätjuhlat, kevätretket, tärkeän henkilön päivä, isovanhempien päivä sekä koko talon yhteiset lauluhetket. Turun Touhula-päiväkodeissa noudatetaan Turun kaupungin varhaiskasvatussuunnitelmaa.

Voit tutustua päiväkotimme touhuihin myös Facebookissa ja Instagramissa.

Touhula Nättinummi

Liikunta
Ma–pe klo 6.30–17

Otathan yhteyttä päiväkodin johtajaan seuraavissa asioissa:

• asiakaspaikat
• palvelusopimus ja siihen liittyvät muutokset
• laskutukseen liittyvät kysymykset
• asiakaspalautteet ja kirjalliset muistutukset toiminnan kehittämiseksi

Tiia Leino Päiväkodin johtaja

Palvelusopimukset

Kokopäiväisen varhaiskasvatuksen lisäksi tarjoamme erilaisia joustavia hoitoaikaratkaisuja perheiden erilaisiin tarpeisiin. Osa-aikaisia asiakaspaikkoja on kuitenkin rajoitettu määrä, joten tiedustele tilannetta suoraan päiväkodin johtajalta.

Tietoa asiakasmaksuista

Varhaiskasvatuspaikan hinta koostuu asiakasmaksusta ja Turun kaupungin myöntämästä palvelusetelin omavastuuosuudesta. Asiakasmaksun suuruuteen vaikuttavat perheen koko, tulot ja hoidon tarve. Päiväkotimme asiakasmaksut ovat samat kuin kunnallisessa varhaiskasvatuksessa.

Päiväkotimme asiakasmaksut ovat

• Yli 147 h / kk: 0–295 € / kk
• 117–146 h / kk: 0–251 € / kk
• 85–116 h / kk: 0–192 € / kk
• 0–84 h / kk: 0–148 € / kk

  • Hoitoaikaperusteinen sopimus

    Yli 147 h / kk
    117–146 h / kk
    85–116 h / kk
    0–84 h / kk

  • Esiopetus
  • Esiopetus + varhaiskasvatus

    117–146 h / kk
    85–116 h / kk
    0–84 h / kk

  • Sisaralennus

Hae varhaiskasvatukseen

Varmista paikkasi Touhulassa. Täytämme asiakaspaikat hakujärjestyksessä.

Näin hakuprosessi etenee:

  1. Täytä hakemus / hakemukset, muistathan että jokaiseen päiväkotiin pitää täyttää oma hakemus.
  2. Touhulasta ollaan sinuun yhteydessä viikon sisällä hakemuksen jättämisestä ja useimmissa tapauksissa voimme varmistaa asiakaspaikan heti.

Päiväkodissamme on käytössä Turun kaupungin palveluseteli ja tulojen mukaan määräytyvä asiakasmaksu. Perhe toimittaa tulotiedot tarvittaessa suoraan Turun kasvatus- ja opetusviraston varhaiskasvatuksen asiakasmaksuihin.

Ryhmämme

Touhulassa toimitaan päivän aikana pienryhmissä. Pienryhmissä jokainen lapsi tulee nähdyksi ja kuulluksi omana itsenään. Myös kasvattajalla on mahdollisuus olla aidosti läsnä ja vastata lapsen tarpeisiin.

Lapsen arkeen liittyvissä asioissa otathan yhteyttä päiväkotiin ensisijaisesti TouGo-sovelluksen kautta.