Touhula Ritaharju on liikuntapainotteinen päiväkoti Oulussa. Päiväkodin tiloissa temmeltää neljä lapsiryhmää. Varhaiskasvatuksen lisäksi päiväkotimme tarjoaa myös esiopetusta.
Touhula Ritaharju sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien varrella Pohjois-Ritaharjussa, osoitteessa
Luodikkotie 1.
Jokaisella lapsiryhmällä on päiväkodissa omat tilansa, joihin kuuluvat pienillä ryhmätilan lisäksi iso nukkari. Isojen ryhmätiloissa on lisäksi leikkihuoneita, joissa onnistuvat kotileikit, Lego-leikit tai majan rakentelut. Päiväkodissamme on myös oma liikuntasali.
Liikunta näkyy arjessamme päivittäin. Arkeemme kuuluvat sählypelit, hippaleikit, kiipeily, pallottelu ja jumppailu. Talvisin hyödynnämme lähimaastoa ja kokeilemme niin hiihtoa kuin luistelua, pulkkamäkeä unohtamatta. Me kannustamme lapsia liikkumaan ja kokeilemaan erilaisia tapoja liikkua – onnistumisen ilo jaetaan yhdessä porukalla.
Touhula Ritaharjun kaikki lapset retkeilevät vastuullisesti lähiympäristössä viikoittain. Jokaisella ryhmällämme on omat lähimetsät, joissa rakennellaan majoja, harjoitellaan toiminnallisesti numeroita ja kirjaimia. Opimme lähiympäristössä kaikilla aisteilla. Muita retkikohteitamme voivat olla muun muassa leikkipuistot, koulun piha tai vaikkapa kuntoilureitti.
Meillä lasten taideteokset, piirustukset ja askartelut laitetaan seinille kaikille näkyväksi ja ihasteltavaksi. Lapset saavat vaikuttaa oppimisympäristöönsä.
Olemme saaneet asiakastyytyväisyyskyselyissä hyvää palautetta siitä, että kohtaamme lapset ja vanhemmat arvostavasti sekä miten haastavatkin asiat hoidamme hyvässä ymmärryksessä.
Aamulla vanhempia vastassa on yksi tai useampi kasvattaja, jolle voi kertoa millä mielellä lapsen aamu on alkanut. Päivän päätteeksi kerromme vanhemmille päivän tapahtumista ja touhuista. TouGon kautta lähetämme viikkokirjeet, kuukausitiedotteet ja yksilölliset päivän kuulumiset. Viestittely vanhempien kanssa on säännöllistä.
Voit tutustua päiväkotimme toimintaan myös Instagramissa.
Otathan yhteyttä päiväkodin johtajaan seuraavissa asioissa:
• asiakaspaikat
• palvelusopimus ja siihen liittyvät muutokset
• laskutukseen liittyvät kysymykset
• asiakaspalautteet ja kirjalliset muistutukset toiminnan kehittämiseksi
Kokopäiväisen varhaiskasvatuksen lisäksi tarjoamme erilaisia joustavia hoitoaikaratkaisuja perheiden erilaisiin tarpeisiin. Osa-aikaisia asiakaspaikkoja on kuitenkin rajoitettu määrä, joten tiedustele tilannetta suoraan päiväkodin johtajalta.
Tietoa asiakasmaksuista
Varhaiskasvatuspaikan hinta koostuu asiakasmaksusta ja Oulun kaupungin myöntämästä palvelusetelin omavastuuosuudesta. Asiakasmaksun suuruuteen vaikuttavat perheen koko, tulot ja hoidon tarve.
Päiväkotimme asiakasmaksut ovat
• Kokoaikainen varhaiskasvatus: 30–325 € / kk
• Kokopäivähoito, 15 pv / kk: 30–251 € / kk
• Osa-aikainen varhaiskasvatus,
20 h / vko: 30–178 € / kk
• Esiopetusta täydentävä varhaiskasvatus,
osapäivähoito: 30–178 € / kk
• Esiopetusta täydentävä varhaiskasvatus,
osapäivähoito 15 pv / kk: 30–163 € / kk
Kokopäivähoito 15 pv / kk
20 h / vko
Osapäivähoito
Osapäivähoito 15 pv / kk
50 % toisesta lapsesta
Varmista paikkasi Touhulassa. Täytämme asiakaspaikat hakujärjestyksessä.
Näin hakuprosessi etenee:
Päiväkodissamme on käytössä Oulun kaupungin palveluseteli ja tulojen mukaan määräytyvä asiakasmaksu sekä sisaralennus. Perhe toimittaa tulotiedot tarvittaessa suoraan Oulun kaupungin sähköiseen eVaka-palveluun.
Touhulassa toimitaan päivän aikana pienryhmissä. Pienryhmissä jokainen lapsi tulee nähdyksi ja kuulluksi omana itsenään. Myös kasvattajalla on mahdollisuus olla aidosti läsnä ja vastata lapsen tarpeisiin.
Lapsen arkeen liittyvissä asioissa otathan yhteyttä päiväkotiin ensisijaisesti TouGo-sovelluksen kautta.