1. Päiväkodit
  2. Mikkeli
  3. Touhula Lippulaiva

Touhula Lippulaiva, Mikkeli

Ulla Nyberg Päiväkodin johtaja

Seikkailupäiväkoti Touhula Lippulaiva sijaitsee Rantakylässä. Päiväkotimme ympäristö tarjoaa lapsille monipuolisesti ulkoilumahdollisuuksia, ja niitä hyödynnetään paljon. Tarjoamme varhaiskasvatuksen lisäksi esiopetusta.

Päiväkodissamme lapset saavat elämyksiä. Seikkailut voivat olla liikuntaa, musiikkia tai tunnelmia. Ulkoilemme paljon säällä kuin säällä ja monia päivän seikkailuja, kuten musiikkihetkiä toteutetaan ulkona. Toteutamme arjessa pienryhmätoimintaa, ja seikkailuryhmät jaetaan päivän touhuihin vielä pienempiin porukoihin.

Päiväkodin ympärillä on viihtyisä piha-alue, lisäksi hyödynnämme Rantakylän monipuolisia ulkoilumahdollisuuksia, kuten urheilukenttää, latuja, metsää, luistelukaukaloa, leikkipuistoa ja pururataa. Luomme lasten arkeen oppimisen ja oivaltamisen iloa retkeillessämme ja kannustamme lapsia käyttämään mielikuvitusta ja luovuutta.

Seikkailullisen arjen lisäksi järjestämme silloin tällöin erilaisia teemapäiviä. Lapset odottavat kovasti nurinkurinpäivää ja halloween-naamiaisia.

Pienempien puolella Laivassa lasten suosikkipuuhiin kuuluvat mm. sirkusteltta- ja muovailuvahaleikit, isompien puolella Majakassa suosikkileikkeihin lukeutuvat mm. roolivaatteet ja autorataleikit. Eskarilaiset (Timantit) aloittavat joka aamu päivänsä pienellä lauluhetkellä, ja piirtäminen sekä rakentelut ovat eskarilaisille mieleisiä puuhia.

Vanhempien palautteita päiväkodista

”Lippulaivassa on aivan ihanat ja osaavat hoitajat, jotka tekevät työtään koko sydämellään ja rautaisella ammattitaidolla.”

”Nykyinen johtaja on todella ammattitaitoinen ja mukava. Hoitaa asiat hyvin. Lapset otetaan hyvin ja arvokkaasti huomioon.”

”Ystävällinen henkilökunta ja lapsen kokemus hyvästä päiväkodista. Se merkitsee meille paljon, että lapsi kertoo itse positiivisesti päivästään ja on tyytyväinen.”

Voit seurata päiväkotimme arkea myös Facebookissa ja Instagramissa.

Touhula Lippulaiva

Seikkailu
Ma–pe klo 6.30–17

Otathan yhteyttä päiväkodin johtajaan seuraavissa asioissa:

• asiakaspaikat
• palvelusopimus ja siihen liittyvät muutokset
• laskutukseen liittyvät kysymykset
• asiakaspalautteet ja kirjalliset muistutukset toiminnan kehittämiseksi

Ulla Nyberg Päiväkodin johtaja

Palvelusopimukset

Kokopäiväisen varhaiskasvatuksen lisäksi tarjoamme erilaisia joustavia hoitoaikaratkaisuja perheiden erilaisiin tarpeisiin. Osa-aikaisia asiakaspaikkoja on kuitenkin rajoitettu määrä, joten tiedustele tilannetta suoraan päiväkodin johtajalta.

Tietoa asiakasmaksuista

Varhaiskasvatuspaikan hinta koostuu asiakasmaksusta ja Mikkelin kaupungin myöntämästä palvelusetelin omavastuuosuudesta. Asiakasmaksun suuruuteen vaikuttavat perheen koko, tulot ja hoidon tarve.

Päiväkotimme asiakasmaksut ovat

• Kokoaikainen varhaiskasvatus,
vähintään 16 pv/kk: 37–332 € / kk
• Kokopäivähoito, 11–15 pv/kk: 37–248 € / kk

• Esiopetusta täydentävä
varhaiskasvatus: 37–214 € / kk
Esiopetusaika (4 h/päivä) on maksutonta.

Lisätietoja asiakasmaksuista löytyy Mikkelin kaupungin sivuilta.

  • Kokopäiväsopimus

    Kokopäivähoito väh. 16 pv / kk

  • Osaviikkosopimus

    Kokopäivähoito 11–15 pv / kk

  • Osapäivähoito
  • Esiopetus
  • Sisaralennus

Hae varhaiskasvatukseen

Varmista paikkasi Touhulassa. Täytämme asiakaspaikat hakujärjestyksessä.

Näin hakuprosessi etenee:

  1. Täytä hakemus / hakemukset, muistathan että jokaiseen päiväkotiin pitää täyttää oma hakemus.
  2. Touhulasta ollaan sinuun yhteydessä viikon sisällä hakemuksen jättämisestä ja useimmissa tapauksissa voimme varmistaa asiakaspaikan heti.

Palveluseteliä haetaan Mikkelin kaupungin eDaisy-asioinnin kautta. Perhe toimittaa tulotiedot tarvittaessa suoraan palvelusetelihakemuksen yhteydessä.

Ryhmämme

Touhulassa toimitaan päivän aikana pienryhmissä. Pienryhmissä jokainen lapsi tulee nähdyksi ja kuulluksi omana itsenään. Myös kasvattajalla on mahdollisuus olla aidosti läsnä ja vastata lapsen tarpeisiin.

Lapsen arkeen liittyvissä asioissa otathan yhteyttä päiväkotiin ensisijaisesti TouGo-sovelluksen kautta.

Touhula Lippulaivan omavalvontasuunnitelma

Omavalvonnalla tarkoitetaan päiväkodin laadun ja asiakasturvallisuuden varmistamista siten, että toiminnassa toteutuvat lainsäädännön, viranomaismääräysten, lupaehtojen ja Touhulan omalle toiminnalleen asettamat laatuvaatimukset. Omavalvontasuunnitelma perustuu varhaiskasvatuslakiin ja päiväkodin johtaja laatii sen yhteistyössä henkilöstön kanssa. Touhula Lippulaivan omavalvontasuunnitelman voit lukea täällä.