1. Päiväkodit
  2. Kuopio
  3. Touhula Vehmasmäki

Touhula Vehmasmäki, Kuopio

Sini Siekkinen Päiväkodin johtaja

Touhula Vehmasmäki on liikuntapäiväkoti Vehmasmäen rauhallisessa maaseutuympäristössä, virkistysalue Riemurinteen läheisyydessä. Sijaintimme tarjoaa hyvät puitteet päiväkotimme liikunnalliselle arjelle. Päiväkotimme aloitti toimintansa vuonna 2014. Tarjoamme varhaiskasvatuksen lisäksi myös esiopetusta.

Meillä touhuaa päivittäin kolme lapsiryhmää. Päiväkodissamme vallitsee yhteisvastuullisuus, aito välittäminen ja huomioimme jokaisen lapsen yksilönä.

Liikunta näkyy arjessamme erityisesti ulkoillessa sekä Vehmasmäen seurantalo Valoharjun salia käyttäessä. Esiopetuksessa olevat lapset vierailevat viikoittain Vehmasmäen koulun liikuntasalissa. Iso piha-alue, maalaismaisemat ja ympäröivä metsä antavat hyvät puitteet monipuoliselle liikunnalle. Hyödynnämme myös läheisen seurantalon salitilaa viikoittain erilaiseen jumppaamiseen. Lisäksi yhteistyökumppanimme KuPS Junior vetää lapsillemme palloilukerhoa.

Pihaleikit ja metsäseikkailut Suomen Ladun Metsämörri-teemalla kuuluvat arkeemme. Päiväkodin piha muuntuu kokonsa puolesta moneksi. Pihassa on mahdollista pelata pihapelejä, sählyä ja jalkapalloa, keinua, kiipeillä, laskea mäkeä ja paljon muuta – mitä milloinkin keksitään. Talvisin hiihdämme sekä hyödynnämme läheistä luistelukenttää yhdessä.

Päiväkotimme toiminnassa painottuu liikuntateemamme lisäksi luontokasvatus. Retkeilemme lähimaastossa viikoittain, ja Metsämörri-toiminta kuuluu arkeemme metsässä seikkaillen ja ympäröivää luontoa ihmetellen.  Käymme myös vierailemassa läheisellä kukkatarhalla ja erityisesti päiväkodin pienimmät käyvät innokkaasti katselemassa hevosia.

Päiväkotimme tunnelma on kodinomainen. Kesällä 2019 remontoidut uudet tilat jakavat lapsiryhmät kahteen puoleen. Talon toisessa päädyssä ovat 1–2-vuotiaat sekä esiopetus. Toisesta päästä löytyvät 2–5-vuotiaiden tilat. Uudet eteistilat jakavat lasten siirtymiä onnistuneesti. Sisätilat soveltuvat hyvin pienryhmätoimintaan.

Päiväkotimme säännöllisiä tapahtumia ovat vanhempien iltapäiväkahvit, äitien- ja isänpäiväkahveja unohtamatta. Toimintavuoden aikana pidämme myös mm. päiväkodin olympialaiset, joulujuhlan sekä kevätjuhlan.

Voit seurata päiväkotimme touhuja myös Facebookissa ja Instagramissa.

Touhula Vehmasmäki

Liikunta
Ma–pe klo 6–18

Otathan yhteyttä päiväkodin johtajaan seuraavissa asioissa:

• asiakaspaikat
• palvelusopimus ja siihen liittyvät muutokset
• laskutukseen liittyvät kysymykset
• asiakaspalautteet ja kirjalliset muistutukset toiminnan kehittämiseksi

Sini Siekkinen Päiväkodin johtaja

Palvelusopimukset

Kokopäiväisen varhaiskasvatuksen lisäksi tarjoamme erilaisia joustavia hoitoaikaratkaisuja perheiden erilaisiin tarpeisiin. Osa-aikaisia asiakaspaikkoja on kuitenkin rajoitettu määrä, joten tiedustele tilannetta suoraan päiväkodin johtajalta.

Tietoa asiakasmaksuista

Varhaiskasvatuspaikan hinta koostuu asiakasmaksusta ja Kuopion kaupungin myöntämästä palvelusetelin omavastuuosuudesta. Asiakasmaksun suuruuteen vaikuttavat perheen koko, tulot ja hoidon tarve.

Päiväkotimme asiakasmaksut ovat

• Kokoaikainen varhaiskasvatus:
yli 35 h / vko: 9–304 € / kk
• Osa-aikainen varhaiskasvatus:
enintään 20 h / vko: 4,50–152 € / kk

  • Hoitoaikaperusteinen sopimus

    Yli 35 h / vko
    Enintään 20 h / vko

  • Esiopetus
  • Esiopetus + varhaiskasvatus

    Enintään 20 h / vko

  • Sisaralennus

Hae varhaiskasvatukseen

Varmista paikkasi Touhulassa. Täytämme asiakaspaikat hakujärjestyksessä.

Näin hakuprosessi etenee:

  1. Täytä hakemus / hakemukset, muistathan että jokaiseen päiväkotiin pitää täyttää oma hakemus.
  2. Touhulasta ollaan sinuun yhteydessä viikon sisällä hakemuksen jättämisestä ja useimmissa tapauksissa voimme varmistaa asiakaspaikan heti.

Päiväkodissamme on käytössä Kuopion kaupungin palveluseteli ja tulojen mukaan määräytyvä asiakasmaksu sekä sisaralennus. Palveluseteliä tulee hakea kaupungilta asiakaspaikan varmistuttua. Perhe toimittaa tulotiedot tarvittaessa suoraan Kuopion päivähoitotoimistoon.

Ryhmämme

Touhulassa toimitaan päivän aikana pienryhmissä. Pienryhmissä jokainen lapsi tulee nähdyksi ja kuulluksi omana itsenään. Myös kasvattajalla on mahdollisuus olla aidosti läsnä ja vastata lapsen tarpeisiin.

Lapsen arkeen liittyvissä asioissa otathan yhteyttä päiväkotiin ensisijaisesti TouGo-sovelluksen kautta.

Päiväkodin kumppaniyhteistyö

Touhulassa kumppanitoiminnan ytimessä ovat oppimisen ilo, halu tehdä hyvää, sekä perheiden arjen helpottaminen. Touhula-päiväkodit tekevät yhteistyötä useiden kumppanien kanssa.

  • KuPS

    KuPS on Kuopion Touhulan liikuntapäiväkotien kumppani.

    Aikaisemmin kummina toiminut Juniori KuPS ja KuPS ry yhdistivät toimintansa alkuvuodesta 2017.

    KuPSn ammattitaitoiset ohjaajat käyvät kuukausittain pitämässä palloilullisia liikuntahetkiä Kuopion Touhulan liikuntapäiväkodeissa. Touhulassa iloitaan yhteistyöstä ja lapset odottavat innolla yhteistä palloilukoulua.

    Lisätietoja: www.kups.fi

  • Meillä on Metsämörri -laatutunnus

    Suomen Ladun Meillä on Metsämörri -laatutunnus on ollut käytössä vuodesta 2006. Laatutunnus myönnetään kriteerit täyttävälle Metsämörri-toiminnalle, ja se sisältää lipun, vuosimerkin ja diplomin.