1. Päiväkodit
  2. Espoo
  3. Touhula VekaraVuori

Touhula VekaraVuori, Espoo

Elisa Rauas Päiväkodin johtaja

Touhula VekaraVuori on seikkailupäiväkoti Espoon Tillinmäessä. Päiväkotimme sijaitsee osoitteessa Vuoripirtintie 4, Espoo.

VekaraVuoressa seikkailee kolme lapsiryhmää ja pienen päiväkotimme kaikki lapset tuntevat toisensa.

Päiväkotimme on osa hoivakiinteistöä, joka nivoo yhteen lasten ja vanhusten palvelut. Hoivakiinteistö avaa päiväkodissamme uudenlaisia mahdollisuuksia yhdessä toimimiselle – meillä on oma mummola saman katon alla!

Touhula VekaraVuoren tilat ovat valoisat ja suunniteltu juuri pienten lasten arkea ajatellen.

Seikkailupainotteisen päiväkotimme toiminnassa vaikuttavat vahvasti luonto- ja ympäristökasvatus. Meillä olennaista on toiminnan monipuolisuus ja lasten osallisuus arjessa. Opimme seikkaillen, kokeillen, leikkien ja liikkuen niin luonnossa, päiväkodin alueella kuin läheisissä kaupunkiympäristöissäkin.

Teemme retkiä viikoittain metsään, mummolaamme tai vaikkapa kirjastoon, välillä myös kauemmas esimerkiksi bussin tai metron kyydissä.

Päiväkotimme pihasta osa on luonnontilassa olevaa metsää, joka tarjoaa erilaisia ympäristöjä leikin tueksi. Pihamme on myös aidattu ja sieltä löytyy kiipeilytelineet, keinut ja hiekkalaatikoita. Pihamme mahdollistaa monipuoliset leikit sekä pelit. Kesäaikaan auringon lämmittäessä me myös ruokailemme usein ulkona.

Ympäristövastuun ja kestävän kehityksen edistäminen ovat myös päiväkotimme toimintaa ohjaavia arvoja, joita harjoitellaan lasten kanssa muun muassa lajittelemalla jätteitä tai miettimällä miten toimimme luonnossa sitä kunnioittaen.

Vastuullisuutta on myös arjessa yhdessä toimiminen. Miten osaamme toimia niin, ettei oma toimintamme aiheuta harmia toiselle ja kuinka hauskaa onkaan jakaa yhteinen ilo! Päiväkodissamme on niin lapsia kuin kasvattajiakin monenlaisista kulttuureista ja tämä moninaisuus on rakennettu tukemaan koko yhteisön hyvinvointia.

Touhula VekaraVuori

Seikkailu
Ma–pe klo 7–17

Mikäli lapsen hoitoajan tarve on yllä olevaa aukioloaikaa laajempi, keskustelettehan asiasta hakuvaiheessa päiväkodin johtajan kanssa.

Otathan yhteyttä päiväkodin johtajaan seuraavissa asioissa:

• asiakaspaikat
• palvelusopimus ja siihen liittyvät muutokset
• laskutukseen liittyvät kysymykset
• asiakaspalautteet ja kirjalliset muistutukset toiminnan kehittämiseksi

Elisa Rauas Päiväkodin johtaja

Palvelusopimukset

Kokopäiväisen varhaiskasvatuksen lisäksi tarjoamme erilaisia joustavia hoitoaikaratkaisuja perheiden erilaisiin tarpeisiin. Osa-aikaisia asiakaspaikkoja on kuitenkin rajoitettu määrä, joten tiedustele tilannetta suoraan päiväkodin johtajalta.

Tietoa asiakasmaksuista

Varhaiskasvatuspaikan hinta koostuu asiakasmaksusta ja Espoon kaupungin myöntämästä palvelusetelin omavastuuosuudesta. Asiakasmaksun suuruuteen vaikuttavat perheen koko, tulot ja hoidon tarve.

Päiväkotimme asiakasmaksut ovat

• Kokoaikainen varhaiskasvatus,
yli 35 h/vko: 30–325 € / kk
• Osa-aikainen varhaiskasvatus,
yli 25 h – alle 35 h/vko: 30–266 € / kk
• Osa-aikainen varhaiskasvatus,
enintään 25 h/vko: 30–207 € / kk

  • Hoitoaikaperusteinen sopimus

    • Kokoaikainen varhaiskasvatus, yli 35 h/vko
    • Osa-aikainen varhaiskasvatus, yli 25 h – alle 35 h/vko
    • Osa-aikainen varhaiskasvatus, enintään 25 h/vko

  • Sisaralennus

    50 %

Hae varhaiskasvatukseen

Varmista paikkasi Touhulassa. Täytämme asiakaspaikat hakujärjestyksessä.

Näin hakuprosessi etenee:

  1. Täytä hakemus / hakemukset, muistathan että jokaiseen päiväkotiin pitää täyttää oma hakemus.
  2. Touhulasta ollaan sinuun yhteydessä viikon sisällä hakemuksen jättämisestä ja useimmissa tapauksissa voimme varmistaa asiakaspaikan heti.
  3. Täytäthän myös Espoon kaupungin hakemuksen eVaKa-palvelussa.

Päiväkodissamme on käytössä Espoon kaupungin palveluseteli ja tulojen mukaan määräytyvä asiakasmaksu. Perhe toimittaa tulotiedot tarvittaessa suoraan Espoon kaupungin varhaiskasvatuspalveluihin.

Ryhmämme

Touhulassa toimitaan päivän aikana pienryhmissä. Pienryhmissä jokainen lapsi tulee nähdyksi ja kuulluksi omana itsenään. Myös kasvattajalla on mahdollisuus olla aidosti läsnä ja vastata lapsen tarpeisiin.

Lapsen arkeen liittyvissä asioissa otathan yhteyttä päiväkotiin ensisijaisesti TouGo-sovelluksen kautta.