Touhula VekaraLahti sijaitsee upealla paikalla, merinäköalalla Espoon Saunalahdessa. Taideteemaisen päiväkodin viihtyisät tilat ovat uudet, päiväkotikäyttöön suunnitellut ja ne mahdollistavat monipuolista toimintaa. Päiväkotimme tarjoaa varhaiskasvatuksen lisäksi myös esiopetusta.
Lapsen osallisuus sekä lämmin ja avoin tunnelma ovat meille tärkeitä. Meillä lapsilla on paljon tilaa leikkiä myös oman ryhmän ulkopuolella, sillä hyödynnämme toiminnassamme kaikkia päiväkodin tiloja.
Toimintamme lähtökohtana on lasten oma elämä, siihen liittyvät ilmiöt sekä heidän omat mielenkiinnon kohteensa. Arjessa meille tärkeää on pienryhmätoiminta ja retkeilemme usein. Kävelymatkan päässä on kirjasto ja useita leikkipaikkoja, myös läheinen metsä on suosittu retkeilykohde. Taide näkyy jokaisessa ryhmässä eri tavoin: on projektityöskentelyä, tanssia, kuvataiteita ja muskaria. Lasten lempipuuhia ovatkin laulun- ja tanssintäyteiset musiikkihetket, maalaaminen ja piirtäminen.
Päiväkodissamme kehitetään lapsen ilmaisua, mielikuvitusta ja luovuutta muun muassa tarinoiden avulla. Lisäksi lorut, runot ja laulut toimivat kulttuurillisina kokemuksina lapselle. Kulttuurikasvatusta päiväkodissamme toteutetaan muun muassa tutkimalla omaa ja muita kulttuureja moninaisuuksien ymmärtämisen ja yleissivistyksen kasvattamiseksi. Päiväkodissa lapsia kannustetaan myös omaehtoiseen toimintaan ja ilmaisuun esimerkiksi taiteiden avulla.
Päiväkotimme toimintaan kuuluu vahvasti myös mediakasvatus. Mediaan tutustutaan ensisijaisesti leikkien ja tarinoiden kautta. Tavoitteena on, että lapsi tottuu tuottamaan asioita yhdessä muiden kanssa sekä kokemaan ja nauttimaan erilaisista mediaesityksistä. Media- ja kulttuurikasvatus on tavallista arjessa elämistä, pieniä asioita ja arkisia tekoja: valokuvausta, musiikin kuuntelua, kirjojen lukemista, lasten tarinoiden kirjaamista (sadutus), värityskuvien värittämistä ja loruttelua. Toiminnan lähtökohtana on lasten oma elämä, siihen liittyvät ilmiöt sekä heidän omat mielenkiinnon kohteensa.
Arjessa meille tärkeää on pienryhmätoiminta ja retkeilemme lähiympäristössämme viikoittain. Kävelymatkan päässä sijaitsevat kirjasto ja useita leikkipaikkoja. Myös läheinen metsä on suosittu retkeilykohde.
Esiopetusvuoden aikana harjoitellaan ryhmässä toimimisen taitoja, omatoimisuutta, ohjeiden kuuntelemista ja noudattamista, oman vuoron odottamista sekä hyviä tapoja. Oppiminen tapahtuu leikin kautta ja jokaiselle lapselle ominaisella tavalla. Eskariryhmä hyödyntää toiminnassaan lähiympäristön erilaisia oppimisympäristöjä ja retkiä tehdään myös erilaisiin kulttuurikohteisiin ja tapahtumiin.
Voit tutustua päiväkotimme touhuihin myös Instagramissa.
Otathan yhteyttä päiväkodin johtajaan seuraavissa asioissa:
• asiakaspaikat
• palvelusopimus ja siihen liittyvät muutokset
• laskutukseen liittyvät kysymykset
• asiakaspalautteet ja kirjalliset muistutukset toiminnan kehittämiseksi
Kokopäiväisen varhaiskasvatuksen lisäksi tarjoamme erilaisia joustavia hoitoaikaratkaisuja perheiden erilaisiin tarpeisiin. Osa-aikaisia asiakaspaikkoja on kuitenkin rajoitettu määrä, joten tiedustele tilannetta suoraan päiväkodin johtajalta.
Varhaiskasvatuspaikan hinta koostuu asiakasmaksusta ja Espoon kaupungin myöntämästä palvelusetelin omavastuuosuudesta. Asiakasmaksun suuruuteen vaikuttavat perheen koko, tulot ja hoidon tarve.
Päiväkotimme asiakasmaksut ovat
• Kokoaikainen varhaiskasvatus,
yli 35 h/vko: 30–325 € / kk
• Osa-aikainen varhaiskasvatus,
yli 25 h – alle 35 h/vko: 30–266 € / kk
• Osa-aikainen varhaiskasvatus,
enintään 25 h/vko: 30–207 € / kk
• Esiopetusta täydentävä varhaiskasvatus,
vähintään 25 h/vko: 30–266 € / kk
• Esiopetusta täydentävä varhaiskasvatus,
yli 15 h – alle 25 h/vko: 30–207 € / kk
• Esiopetusta täydentävä varhaiskasvatus,
enintään 15 h/vko: 30–133 € / kk
• Kokoaikainen varhaiskasvatus, yli 35 h/vko
• Osa-aikainen varhaiskasvatus, yli 25 h – alle 35 h/vko
• Osa-aikainen varhaiskasvatus, enintään 25 h/vko
• Esiopetusta täydentävä varhaiskasvatus, vähintään 25 h/vko
• Esiopetusta täydentävä varhaiskasvatus, yli 15 h – alle 25 h/vko
• Esiopetusta täydentävä varhaiskasvatus, enintään 15 h/vko
Varmista paikkasi Touhulassa. Täytämme asiakaspaikat hakujärjestyksessä.
Näin hakuprosessi etenee:
Päiväkodissamme on käytössä Espoon kaupungin palveluseteli ja tulojen mukaan määräytyvä asiakasmaksu. Perhe toimittaa tulotiedot tarvittaessa suoraan Espoon kaupungin varhaiskasvatuspalveluihin.
Touhulassa toimitaan päivän aikana pienryhmissä. Pienryhmissä jokainen lapsi tulee nähdyksi ja kuulluksi omana itsenään. Myös kasvattajalla on mahdollisuus olla aidosti läsnä ja vastata lapsen tarpeisiin.
Lapsen arkeen liittyvissä asioissa otathan yhteyttä päiväkotiin ensisijaisesti TouGo-sovelluksen kautta.