Takaisin postauksiin

Rakentamassa hyvinvoivaa varhaiskasvatusta

Anna Juntunen työskentelee varhaiskasvatuksen lastenhoitajana ja apulaisjohtajana Touhula Hiirulaisenkujalla, Oulussa

Annan ura varhaiskasvatuksen parissa alkoi työkokeilun kautta vuonna 2008, jonka jälkeen hän työskenteli neljä vuotta perhepäivähoitajana. Halu työn ja perhe-elämän erottamiseen johdatti hänet Touhulaan, jossa hän on työskennellyt vuodesta 2016 saakka.  

–Haluan rakentaa varhaiskasvatuksen arkea lapsille ja henkilöstölle sujuvammaksi. Näen itseni varhaiskasvatuksen opettajana, joka tukee lasten oppimista ja tiimityön kasvamista suunnitelmallisesti, mutta ennen kaikkea sydämellä. 

Merkityksellinen työ varhaiskasvatuksen parissa

Päiväkodissa työtä tehdään tiimeissä ja toimintaa suunnitellaan työntekijöiden vahvuuksien mukaan. Anna innostuu itse erityisesti tunnetaidoista ja ruokakasvatuksesta, joten hän mielellään järjestää lapsille tuokioita näiden teemojen ympärille.  

–Tämä on tiimityötä. Ylipäätään se, että työyhteisössä kaikki voi hyvin merkitsee paljon. 

Työyhteisön lämmin energia välittyy niin lapsille kuin perheillekin. Hiirulaisenkujalla kannustetaan toisia ja viedään ammattitaitoa huumorin avulla eteenpäin. Yhteinen nauru tiimin ja lasten kanssa on suuri voimavara arjessa. 

–Työstä tekee ehdottomasti merkityksellistä se, että omalla työllä voi luoda lapsille turvallista arkea. Voin seurata lapsen kasvua ja kehittymistä niin läheltä, Anna kertoo. 

Kannustusta opiskeluun

Usean vuoden työkokemuksen jälkeen Anna halusi syventää osaamistaan, ja päätti lähteä opiskelemaan varhaiskasvatuksen opettajaksi. 

Työn ja opiskelun yhdistäminen on vaatinut aikataulutusta ja ennakointia. Moni kollega opiskelee Annan kanssa samalla luokalla, mistä on saanut paljon vertaistukea. 

–Pystyn liittämään tehtävät suoraan omaan työhön ja nähdä oppimani asiat heti käytännössä. Työyhteisössä saan toteuttaa vapaasti kouluprojekteja ja ne otetaan aina innolla vastaan. 

Touhula tukee opiskelua palkallisilla koulutuspäivillä sekä valmistumisstipendillä. Opinnot huomioidaan myös työvuorojen joustavassa suunnittelussa.  

Samankaltaisia postauksia

Cover image

Miten voimme auttaa?

Usein kysytyt kysymykset

Kuinka paljon päiväkoti maksaa?

Varhaiskasvatuksen hinta muodostuu lapsen hoitoajan, perheen koon ja tulojen mukaan. Tämän lisäksi osassa Touhulan päiväkoteja on lisämaksu. Asiakasmaksut löytyvät jokaisen päiväkodin omilta sivuilta.

Milloin päiväkodissa voi aloittaa?

Yksityisen päiväkodin etu on nopea aloitus! Kiireellisissä tapauksissa ota yhteyttä päiväkodin johtajaan. Hoitoon on mahdollista päästä jo ensi viikolla.

Mitkä ovat päiväkodin aukioloajat?

Pääsääntöisesti toimipisteemme ovat avoinna arkisin kello 7–17. Kysy tarvittaessa pidempiä aukioloaikoja päiväkodin johtajalta. Päiväkotikohtaisen tiedon löydät päiväkodin omilta sivuilta.

Miten päiväkotiin haetaan?

Varhaiskasvatuspaikkaa haetaan täyttämällä Touhulan nettisivuilta löytyvät hakemuskaavake. Hakemuksen saatuaan päiväkodin johtaja on teihin yhteydessä sopiakseen hoidon aloituksesta.

Lisää usein kysyttyjä kysymyksiä