Takaisin postauksiin

Laadukkaat ruokapalvelut Touhula-päiväkodeissa

Touhulassa syödään 15 000 ateriaa päivässä. Päiväkodilla on siis merkittävä rooli lapsen ravitsemuskasvatuksessa. Touhulassa ruoan laadusta ja monipuolisuudesta vastaa ruokapalvelupäällikkö Joonas Holopainen.

Touhulan ruokapalvelut

Joonas on kehittänyt Touhulan ruokapalveluita jo vuodesta 2014 lähtien. Restonomiksi valmistuneena hänellä oli selvä polku suunniteltuna ravintola-alalle, mutta päiväkodin ruokapalvelut vetivät sattumalta puoleensa. Lyhyt sijaisuus veikin mukanaan, ja pian tulee jo 12 vuotta täyteen Touhulassa. Joonas kokee työnsä erityisen merkitykselliseksi, sillä hän on kehittämässä lasten ravitsemusta koko Suomen laajuisesti.

– Jokainen teko, jonka voin tehdä lasten terveellisen ruokailun ja päiväkotien arjen parantamiseksi, on merkityksellinen.

Touhulassa ruokaillaan pienryhmissä, pääsääntöisesti omassa tai pariryhmän ryhmätilassa. Lapset saavat ottaa ruokaa itse, harjoitella maidon kaatamista lasiin ja näkkileivän voitelemista ikätasonsa mukaisesti. Joonas on mukana ravitsemuskasvatuksen, kuten ruokalistojen ja ruoan laadun kehittämisessä ja ohjeistamisessa päiväkoteihin.

Uralla etenemiseen kannustetaan

Tullessaan Touhulaan, Joonas valmisti yksin ruokaa pariin päiväkotiin, ja nyt hän kehittää aktiivisesti yli 100 päiväkodin ruokapalveluita. Aamut hän viettää Touhulan omassa valmistuskeittiössä Kuopion Hiltulanlahdessa, ja iltapäivästä hän vastaa ruokapalveluiden kehityksestä.

Ruoka on ollut aina Joonakselle intohimo. Monipuolinen työ on vahvistanut hänen ammattitaitoaan ja etenkin erityisruokavalio-osaaminen on kehittynyt valtavasti. Touhulassa ruokailee päivittäin noin 5000 lasta, joten ruokavaliot vaihtelevat hyvin paljon.

– Parasta tässä työssä on monipuolisuus ja uudet haasteet. Uskon, että olen kyllä tähän mennessä nähnyt jokaisen erikoisruokavalion mitä on olemassa, Joonas kertoo.

Luottamus ratkaisee tiimissä

– Tiimissä luotetaan jokaisen ammattitaitoon ja työtä arvostetaan. Pienessä tiimissä tunnemme toistemme vahvuudet, niin voimme suunnitella toimintaakin sen pohjalta, Joonas avaa.

Yhteistyö Feelian kanssa on nostanut päiväkodin ruoan laatua ja helpottanut jakelua entuudestaan. Kaikki Feelian tuotteet valmistetaan Suomessa yrityksen omilla tehtailla Pyhännällä ja Kokkolassa. Ruoat säilyvät pitkään ja auttavat näin vähentämään ruokahävikkiä.

Samankaltaisia postauksia

Cover image

Miten voimme auttaa?

Usein kysytyt kysymykset

Kuinka paljon päiväkoti maksaa?

Varhaiskasvatuksen hinta muodostuu lapsen hoitoajan, perheen koon ja tulojen mukaan. Tämän lisäksi osassa Touhulan päiväkoteja on lisämaksu. Asiakasmaksut löytyvät jokaisen päiväkodin omilta sivuilta.

Milloin päiväkodissa voi aloittaa?

Yksityisen päiväkodin etu on nopea aloitus! Kiireellisissä tapauksissa ota yhteyttä päiväkodin johtajaan. Hoitoon on mahdollista päästä jo ensi viikolla.

Mitkä ovat päiväkodin aukioloajat?

Pääsääntöisesti toimipisteemme ovat avoinna arkisin kello 7–17. Kysy tarvittaessa pidempiä aukioloaikoja päiväkodin johtajalta. Päiväkotikohtaisen tiedon löydät päiväkodin omilta sivuilta.

Miten päiväkotiin haetaan?

Varhaiskasvatuspaikkaa haetaan täyttämällä Touhulan nettisivuilta löytyvät hakemuskaavake. Hakemuksen saatuaan päiväkodin johtaja on teihin yhteydessä sopiakseen hoidon aloituksesta.

Lisää usein kysyttyjä kysymyksiä