1. Päiväkodit
  2. Siilinjärvi
  3. Touhula Pyöreenlahti

Touhula Pyöreenlahti, Siilinjärvi

Matias Kauppinen Päiväkodin johtaja

Touhula Pyöreenlahti on uusi, hirsirakenteinen päiväkoti Toivalan Pyöreälahdessa. Päiväkodissa on tilaa yhteensä viidelle lapsiryhmälle. Päiväkoti aloitti toimintansa tammikuussa 2020.

Liikuntapäiväkodissamme lapsia innostetaan liikkumaan luovasti ja monipuolisesti päivittäin. Päiväkodin liikuntasalissa on kiipeilyseinä, puolapuut, köydet ja renkaat. Salissa voi myös temppuilla patjoilla tai heitellä korista. Tilavilta käytäviltämme löytyy tasapainovälineitä ja kiipeilypalikoita, joilla lapset saavat harjoitella motorisia taitojaan. Lisäksi käytössämme on sisäpolkupyöriä, joilla voi harjoitella pyöräilyä käytävillä.

Liikumme paljon myös ulkona, ja päiväkodin lähiympäristö tarjoaa hyvät puitteet ulkoilulle sekä retkeilylle. Käymme metsäretkillä usein lähimetsässämme. Järven uimarannalle pääsemme retkeilemään mukavasti kävellen. Kävelymatkan päästä päiväkodilta löytyy myös kolme leikkipuistoa, joissa käymme retkillä. Yhdessä leikkipuistossa pääsemme seuraamaan leikkien ohessa junan ohiajoa. Toisessa leikkipuistossa on mahdollisuus makkaranpaistoon, ja sinne voimme tehdä eväsretkiä. Kolmannessa puistossa on talvisin luistelumahdollisuus. Seikkailuja koetaan myös matkan varrella, kun voimme seurata puron solinaa tai testailla kuinka hyvin tunneli kaikuu. Naapurustomme asukkaista on muodostunut meille tuttuja retkillämme, ja vilkuttelemme heille ohi kulkiessamme retkillä iloisesti.

Hirsipäiväkotimme avarat tilat on suunniteltu terveellisiksi ja turvallisiksi niin lapsille kuin aikuisille. Hirsi itsessään on hyvin hengittävä materiaali ja päiväkodin lattiapinnat ovat korkkia, jonka asennuksessa ei ole käytetty liimaa. Päiväkodin eri siivistä löytyy ns. pienten ja isojen puolet, joiden väliin sijoittuu yhteinen liikuntasalimme. Suuret ikkunat tuovat valoa päiväkotiin.

Päiväkotimme on mukana Itä-Suomen yliopiston pilottihankkeessa ”Lapset ruokakasvatusta kehittämässä”. Ravinto on meille tärkeä osa päivässämme, ja olemme hankkeen myötä päässeet pohtimaan ruokaan liittyviä asioita useilta kanteilta myös lasten kanssa – sekä tietysti syömään herkullista ja ravitsevaa ruokaa.

Meillä Pyöreenlahdessa on tekemisen meininki. Koko henkilöstö puhaltaa yhteen hiileen. Huumorintaju, iloisuus ja positiivinen asenne heijastuu päiväkodin kasvattajista lapsiin ja vanhempiin. Perheet ovat tyytyväisiä, kun lapset on turvallista jättää meidän huomaamme.

Voit tutustua päiväkodin touhuihin myös Facebookissa ja Instagramissa.

Touhula Pyöreenlahti

Liikunta
Ma–pe klo 6.30–17

Otathan yhteyttä päiväkodin johtajaan seuraavissa asioissa:

• asiakaspaikat
• palvelusopimus ja siihen liittyvät muutokset
• laskutukseen liittyvät kysymykset
• asiakaspalautteet ja kirjalliset muistutukset toiminnan kehittämiseksi

Matias Kauppinen Päiväkodin johtaja

Palvelusopimukset

Kokopäiväisen varhaiskasvatuksen lisäksi tarjoamme erilaisia joustavia hoitoaikaratkaisuja perheiden erilaisiin tarpeisiin. Osa-aikaisia asiakaspaikkoja on kuitenkin rajoitettu määrä, joten tiedustele tilannetta suoraan päiväkodin johtajalta.

Tietoa asiakasmaksuista

Varhaiskasvatuspaikan hinta koostuu asiakasmaksusta ja Siilinjärven kunnan myöntämästä palvelusetelin omavastuuosuudesta. Asiakasmaksun suuruuteen vaikuttavat perheen koko, tulot ja hoidon tarve. Päiväkotimme asiakasmaksut ovat samat kuin kunnallisessa varhaiskasvatuksessa.

Päiväkotimme asiakasmaksut ovat enimmillään

• Yli 148 h / kk: 295 € / kk
• 127–147 h / kk: 266 € / kk
• 85–126 h / kk: 236 € / kk
• 51–84 h / kk: 177 € / kk
• 0–50 h / kk: 148 € / kk

  • Hoitoaikaperusteinen sopimus

    Yli 148 h / kk
    127–147 h / kk
    85–126 h / kk
    51–84 h / kk
    0–50 h / kk

  • Sisaralennus

Hae varhaiskasvatukseen

Varmista paikkasi Touhulassa. Täytämme asiakaspaikat hakujärjestyksessä.

Näin hakuprosessi etenee:

  1. Täytä hakemus / hakemukset, muistathan että jokaiseen päiväkotiin pitää täyttää oma hakemus.
  2. Touhulasta ollaan sinuun yhteydessä viikon sisällä hakemuksen jättämisestä ja useimmissa tapauksissa voimme varmistaa asiakaspaikan heti.

Päiväkodissamme on käytössä Siilinjärven kunnan palveluseteli ja tulojen mukaan määräytyvä asiakasmaksu sekä sisaralennus. Perhe toimittaa tulotiedot tarvittaessa suoraan Siilinjärven kunnan varhaiskasvatustoimistoon.

Ryhmämme

Touhulassa toimitaan päivän aikana pienryhmissä. Pienryhmissä jokainen lapsi tulee nähdyksi ja kuulluksi omana itsenään. Myös kasvattajalla on mahdollisuus olla aidosti läsnä ja vastata lapsen tarpeisiin.

Lapsen arkeen liittyvissä asioissa otathan yhteyttä päiväkotiin ensisijaisesti TouGo-sovelluksen kautta.