Touhula Nätki on liikuntapainotteinen päiväkoti Savonlinnassa. Päiväkodissamme toimii neljä ryhmää. Tarjoamme varhaiskasvatuksen lisäksi myös esiopetusta.
Päiväkotimme sijaitsee Savonlinnan Inkerinkylällä, osoitteessa Lotankuja 2. Meille on hyvät kulkuyhteydet, muun muassa paikallisliikenteen linja-auton pysäkki on päiväkotimme lähellä.
Touhula Nätkissä lapset liikkuvat vähintään kaksi tuntia reipasta liikuntaa päiväkotipäivän aikana. Meillä liikuntavälineet ovat helposti saatavilla ja lapset suunnittelevat mielellään myös itse erilaisia temppuratoja liikuntasaliin.
Suunnittelemme toimintaa ja oppimisympäristöjä lasten ikätason, kehityksen ja mielenkiinnon kohteiden pohjalta. Pyrimme huomioimaan lapsen yksilölliset toiveet ja tarpeet arjessa. Toteutamme pienryhmätoimintaa ja pariryhmätyöskentelyä. Rohkaisemme lapsia myös mukavuusalueen ulkopuolelle oppimaan ja oivaltamaan uusia asioita.
Päiväkodissamme työskentelee ammattitaitoinen, innokas, lämmin ja idearikas henkilökunta, joka on aina valmiina kehittelemään mukavaa ja innostavaa toimintaa lapsille. Laulut raikuvat, innostavat askartelut ja muut kädentyöt valmistuvat, sadut syntyvät, matikkatehtävät ratkeavat ja lorut kehittyvät.
Touhula Nätkissä ulkoillaan ja retkeillään säännöllisesti lähiympäristön metsiin sekä leikkipuistoihin. Talvisin isommat lapset kulkevat läheiselle hiihtoareenalle hiihtämään sekä lähikoulun kentälle luistelemaan.
Meillä kohdataan sekä lapset että aikuiset arvostavasti. Päiväkodissamme aito läsnäolo ja lasten kuunteleminen on erittäin tärkeää – näistä syntyy lapselle hyvä päiväkotipäivä!
Vaihdamme kuulumisia perheiden kanssa joka päivä. Huomioimme yksilöllisesti jokaisen lapsen ja vanhemman tulo- ja hakutilanteissa. Kerromme lapsen päivänkulusta ja muistakin lasta koskevista asioista avoimesti ja rehellisesti niin haasteista kuin onnistumisistakin. Lisäksi lähetämme säännöllisesti viikkokirjeitä ja valokuvia TouGo-sovelluksen kautta.
Voit tutustua päiväkotimme toimintaan myös Facebookissa.
Otathan yhteyttä päiväkodin johtajaan seuraavissa asioissa:
• asiakaspaikat
• palvelusopimus ja siihen liittyvät muutokset
• laskutukseen liittyvät kysymykset
• asiakaspalautteet ja kirjalliset muistutukset toiminnan kehittämiseksi
Kokopäiväisen varhaiskasvatuksen lisäksi tarjoamme erilaisia joustavia hoitoaikaratkaisuja perheiden erilaisiin tarpeisiin. Osa-aikaisia asiakaspaikkoja on kuitenkin rajoitettu määrä, joten tiedustele tilannetta suoraan päiväkodin johtajalta.
Tietoa asiakasmaksuista
Varhaiskasvatuspaikan hinta koostuu asiakasmaksusta ja Savonlinnan kaupungin myöntämästä palvelusetelin omavastuuosuudesta. Asiakasmaksun suuruuteen vaikuttavat perheen koko, tulot ja hoidon tarve. Päiväkotimme asiakasmaksut ovat samat kuin kunnallisessa varhaiskasvatuksessa.
Päiväkotimme asiakasmaksut ovat enimmillään
• Yli 141 h / kk: 295 € / kk
• 80–141 h / kk: 236 € / kk
• Alle 80 h / kk: 177 € / kk
• Esiopetusta täydentävä varhaiskasvatus,
80–101 h / kk: 192 € / kk
• Esiopetusta täydentävä varhaiskasvatus,
0–80 h / kk: 177 € / kk
Yli 141 h / kk
80–141 h / kk
Alle 80 h / kk
80–101 h / kk
0–80 h / kk
Varmista paikkasi Touhulassa. Täytämme asiakaspaikat hakujärjestyksessä.
Näin hakuprosessi etenee:
Päiväkodissamme on käytössä Savonlinnan kaupungin palveluseteli ja tulojen mukaan määräytyvä asiakasmaksu sekä sisaralennus. Perhe toimittaa tulotiedot tarvittaessa suoraan Savonlinnan kaupungin päivähoitotoimistoon.
Touhulassa toimitaan päivän aikana pienryhmissä. Pienryhmissä jokainen lapsi tulee nähdyksi ja kuulluksi omana itsenään. Myös kasvattajalla on mahdollisuus olla aidosti läsnä ja vastata lapsen tarpeisiin.
Lapsen arkeen liittyvissä asioissa otathan yhteyttä päiväkotiin ensisijaisesti TouGo-sovelluksen kautta.
Touhulassa kumppanitoiminnan ytimessä ovat oppimisen ilo, halu tehdä hyvää, sekä perheiden arjen helpottaminen. Touhula-päiväkodit tekevät yhteistyötä useiden kumppanien kanssa.