Hyvä päiväkotipäivä syntyy arjen pienistä ja turvallisista hetkistä. Touhula Mertalan ammattitaitoinen henkilöstö luo lapsille turvallisen ja leikkiä arvostavan arjen, jossa jokainen lapsi kohdataan yksilönä tarpeineen ja toiveineen.
Päiväkotimme sijaitsee kahden metsän välissä itäisessä Mertalan kaupunginosassa. Metsä antaa upeat puitteet jokaisen vuodenajan havainnoimiseen. Metsä on myös paras mahdollinen paikka liikunnallisten taitojen harjaannuttamiseen. Lisäksi päiväkodin vieressä on lampi, jonka rannalla käymme ahkerasti katselemassa sorsien, joutsenten ja kanadanhanhien elämää.
Vieressämme on vanhusten palvelutalo, johon teemme vierailuja lasten kanssa muun muassa juhlapyhien yhteydessä. Turvalliset kävelyreitit mahdollistavat myös talon pienimpien retkeilyn vaikkapa vaunuista kurkistellen.
Olemme saaneet perheiltämme kiitosta aidosta, lämpimästä, iloisella mielellä perheet vastaanottavasta henkilöstöstä. Asiakaslähtöisyys ja lämmin vuorovaikutus ovat asioita, joihin kiinnitämme erityistä huomioita. Työyhteisön sisällä korostamme työkaverin arvostusta ja pyrimme nostamaan jokaisen vahvuudet esille.
Lähetämme perheille säännöllisesti viikkokirjeitä ja valokuvia TouGo-sovelluksen kautta. Myös esimerkiksi yksittäisistä laulu- ja leikkihetkistä lähettelemme perheille videoita, joista perheet ovat hyvinkin mielissään. Ensimmäisillä päiväkotipäivillä ja niiden hyvillä hetkillä on myös mukava yllättää perheet.
Otathan yhteyttä päiväkodin johtajaan seuraavissa asioissa:
• asiakaspaikat
• palvelusopimus ja siihen liittyvät muutokset
• laskutukseen liittyvät kysymykset
• asiakaspalautteet ja kirjalliset muistutukset toiminnan kehittämiseksi
Kokopäiväisen varhaiskasvatuksen lisäksi tarjoamme erilaisia joustavia hoitoaikaratkaisuja perheiden erilaisiin tarpeisiin. Osa-aikaisia asiakaspaikkoja on kuitenkin rajoitettu määrä, joten tiedustele tilannetta suoraan päiväkodin johtajalta.
Tietoa asiakasmaksuista
Varhaiskasvatuspaikan hinta koostuu asiakasmaksusta ja Savonlinnan kaupungin myöntämästä palvelusetelin omavastuuosuudesta. Asiakasmaksun suuruuteen vaikuttavat perheen koko, tulot ja hoidon tarve. Päiväkotimme asiakasmaksut ovat samat kuin kunnallisessa varhaiskasvatuksessa.
Päiväkotimme asiakasmaksut ovat enimmillään
• Yli 141 h / kk: 295 € / kk
• 80–141 h / kk: 236 € / kk
• Alle 80 h / kk: 177 € / kk
• Esiopetusta täydentävä varhaiskasvatus,
80–101 h / kk: 192 € / kk
• Esiopetusta täydentävä varhaiskasvatus,
0–80 h / kk: 177 € / kk
Yli 141 h / kk
80–141 h / kk
Alle 80 h / kk
80–101 h / kk
0–80 h / kk
Varmista paikkasi Touhulassa. Täytämme asiakaspaikat hakujärjestyksessä.
Näin hakuprosessi etenee:
Päiväkodissamme on käytössä Savonlinnan kaupungin palveluseteli ja tulojen mukaan määräytyvä asiakasmaksu sekä sisaralennus. Perhe toimittaa tulotiedot tarvittaessa suoraan Savonlinnan kaupungin päivähoitotoimistoon.
Touhulassa toimitaan päivän aikana pienryhmissä. Pienryhmissä jokainen lapsi tulee nähdyksi ja kuulluksi omana itsenään. Myös kasvattajalla on mahdollisuus olla aidosti läsnä ja vastata lapsen tarpeisiin.
Lapsen arkeen liittyvissä asioissa otathan yhteyttä päiväkotiin ensisijaisesti TouGo-sovelluksen kautta.
Touhulassa kumppanitoiminnan ytimessä ovat oppimisen ilo, halu tehdä hyvää, sekä perheiden arjen helpottaminen. Touhula-päiväkodit tekevät yhteistyötä useiden kumppanien kanssa.
Savonlinnan Mertalan ja Nätkin Touhuloiden kummina toimii Savonlinnan urheiluopisto Tanhuvaara.
Tanhuvaarassa koulutetaan liikunnanohjaajia ja onkin sovittu, että syksyisin, kun vasta aloittaneet opiskelijat ovat työssäoppimisjaksolla, voisi yhtenä harjoittelupaikkana olla Savonlinnan Touhulat. Syksyllä opiskelijat järjestivät Touhulan lapsille liikunnallisia tempauksia Touhulan tiloissa. Tulevalle keväälle 2017 on suunniteltu Tanhuvaaraan Mertalan ja Nätkin yhteinen liikunnallinen perheilta, jonka opiskelijat järjestävät Touhulan henkilökunnan avustaessa järjestelyissä ja toteutuksessa.
Lisätietoja: www.tanhuvaara.fi