Touhula Puolanka on liikuntapäiväkoti Puolangan keskustan tuntumassa. Tarjoamme varhaiskasvatuksen lisäksi esiopetusta sekä iltapäivätoimintaa.
Liikuntapäiväkodin arki on ihan tavallista päiväkotiarkea, mutta kaikki päivän toiminnot tehdään astetta energisemmällä otteella. Liike on läsnä kaikissa päivän puuhissa. Niin leikeissä kuin oppimisessa sekä siirtymätilanteissa, kaikki tehdään hyppien, pomppien, ryömien tai vaikka balettitanssijan elkein: lasten oman kehitystason mukaisesti innostaen aktiiviseen elämään. Tärkeä osa liikuntapedagogiikkaa on myös kehollinen itseilmaisu sekä omien rajojen tuntemus.
Luontaiselle liikkumiselle ja leikille on aina aikaa ja tilaa, niin ulkona kuin sisällä. Liikuntapäiväkodeissa lapset liikkuvat vähintään kaksi tuntia päivän aikana.
Otathan yhteyttä päiväkodin johtajaan seuraavissa asioissa:
• asiakaspaikat
• palvelusopimus ja siihen liittyvät muutokset
• laskutukseen liittyvät kysymykset
• asiakaspalautteet ja kirjalliset muistutukset toiminnan kehittämiseksi
Kokopäiväisen varhaiskasvatuksen lisäksi tarjoamme erilaisia joustavia hoitoaikaratkaisuja perheiden erilaisiin tarpeisiin. Osa-aikaisia asiakaspaikkoja on kuitenkin rajoitettu määrä, joten tiedustele tilannetta suoraan päiväkodin johtajalta.
Tietoa asiakasmaksuista
Päiväkotimme on ostopalvelupäiväkoti ja varhaiskasvatus on kunnan järjestämää.
Yli 131 h / kk
87–130 h / kk
0–86 h / kk
0–86 h / kk
Kerho yli 10 pv / kk
Kerho 0–10 pv / kk
Varmista paikkasi Touhulassa. Täytämme asiakaspaikat hakujärjestyksessä.
Näin hakuprosessi etenee:
Päiväkotimme on ostopalvelupäiväkoti ja varhaiskasvatus on kunnan järjestämää. Perhe toimittaa tulotiedot tarvittaessa suoraan kunnalle.
Touhulassa toimitaan päivän aikana pienryhmissä. Pienryhmissä jokainen lapsi tulee nähdyksi ja kuulluksi omana itsenään. Myös kasvattajalla on mahdollisuus olla aidosti läsnä ja vastata lapsen tarpeisiin.
Lapsen arkeen liittyvissä asioissa otathan yhteyttä päiväkotiin ensisijaisesti TouGo-sovelluksen kautta.