Touhula Porvoo on liikuntateemainen päiväkoti Porvoon Pappilanmäellä. Päiväkodissamme toimii neljä lapsiryhmää, joista kaksi on ruotsinkielisiä.
Päiväkotimme sijaitsee Porvoon vanhan kaupungin kupeessa vehreällä Pappilanmäellä, osoitteessa Vanha Kuninkaantie 12. Päiväkotimme tilat ovat avarat, valoisat ja liikuntaan innostavat. Piha-alueemme on suojaisa.
Touhula Porvoossa lapset liikkuvat vähintään kaksi tuntia reipasta liikuntaa päiväkotipäivän aikana. Sisätiloissa liikkumaan innostavat liikuntaradat, erilaisilla liikuntavälineillä harjoittelu sekä musiikkiliikunta. Liikuntasalistamme löytyy muun muassa kiipeilyseinä, puolapuut, renkaat ja muita liikkumiseen innostavia välineitä.
Retkeilemme ja liikumme päivittäin monipuolisesti päiväkodin pihalla, lähiympäristössä tai metsässä. Tutustumme yhdessä lasten kanssa lähiympäristön monimuotoisuuteen. Opettelemme liikkumaan kaupunkiympäristössä sekä luonnossa vastuullisesti ja ympäristöä kunnioittaen. Retkikohteitamme voivat olla muun muassa lähiympäristön leikkipuistot, metsäalueet, Porvoon vanha kaupunki, kirjasto tai vaikkapa Linnanmäki.
Toiminnassamme korostuu liikunnan lisäksi kädentaidot sekä ympäristökasvatus. Kädentaidoissa painotetaan erilaisiin materiaaleihin tutustumista sekä kierrätysmateriaalien ja itse kerätyn materiaalin hyödyntämistä.
Lastemme lempipuuhia ovat tanssiminen, muovailu, liikuntaradat, luistelu, hiihto ja suunnistus.
Lapsista huolehtii päivittäin ammattitaitoinen, lämminhenkinen, idearikas ja liikunnallinen henkilökunta. Lapset ja kasvattajat suunnittelevat yhdessä toimintaa, jossa huomioidaan lasten ideat ja mielenkiinnon kohteet. Kannustamme ja innostamme lasta oppimaan ja oivaltamaan positiivisen palautteen kautta.
Päiväkotipäivän päätteeksi vaihdamme päivittäiset kuulumiset perheiden kanssa. Lisäksi lähetämme vanhemmille viikkokirjeitä, joissa kerromme kuluneen viikon puuhista ja seuraavan viikon suunnitelmista. Meille on tärkeää avoin ja luottamuksellinen yhteistyö.
Voit tutustua päiväkotimme touhuihin myös Instagramissa.
Otathan yhteyttä päiväkodin johtajaan seuraavissa asioissa:
• asiakaspaikat
• palvelusopimus ja siihen liittyvät muutokset
• laskutukseen liittyvät kysymykset
• asiakaspalautteet ja kirjalliset muistutukset toiminnan kehittämiseksi
Kokopäiväisen varhaiskasvatuksen lisäksi tarjoamme erilaisia joustavia hoitoaikaratkaisuja perheiden erilaisiin tarpeisiin. Osa-aikaisia asiakaspaikkoja on kuitenkin rajoitettu määrä, joten tiedustele tilannetta suoraan päiväkodin johtajalta.
Tietoa asiakasmaksuista
Varhaiskasvatuspaikan hinta koostuu asiakasmaksusta ja Porvoon kaupungin myöntämästä palvelusetelin omavastuuosuudesta. Asiakasmaksun suuruuteen vaikuttavat perheen koko, tulot ja hoidon tarve.
Päiväkotimme asiakasmaksut ovat
• Yli 108 h / kk: 37–332 € / kk
• 0–107 h / kk: 37–243,50 € / kk
Yli 108 h / kk
0–107 h / kk
Varmista paikkasi Touhulassa. Täytämme asiakaspaikat hakujärjestyksessä.
Näin hakuprosessi etenee:
Päiväkodissamme on käytössä Porvoon kaupungin palveluseteli ja tulojen mukaan määräytyvä asiakasmaksu sekä sisaralennus. Perhe toimittaa tulotiedot tarvittaessa suoraan Porvoon kaupungin varhaiskasvatuspalveluihin.