1. Päiväkodit
  2. Porvoo
  3. Touhula Horisontti

Touhula Horisontti, Porvoo

Oona Aaltonen Päiväkodin johtaja

Touhula Horisontti on seikkailuteemainen päiväkoti. Meille seikkailu kuvastaa elämyksiä ja rohkeutta.

Päiväkotimme sijaitsee Porvoon Peippolassa, osoitteessa Peippolankuja 2. Päiväkodin sijainti on lähellä (1,2 km) Porvoon keskustaa sekä Porvoon vanhaa kaupunkia, mutta kuitenkin omassa rauhassa lähellä isoja seikkailumetsiä, luistelukenttiä, hevostallia, Kokonniemen kuntoportaita, leikkipuistoja sekä monia muita Porvoon kaupungin retkeilykohteita.

Touhula Horisontissa kaiken ikäiset lapset retkeilevät joka viikko vähintään kerran. Retkillä harjoitellaan kaveritaitoja, liikutaan luonnossa, opetellaan liikennesääntöjä sekä luonnossa liikkumista.

Ympäristökasvatus on Horisontissa aina läsnä. Tavoittelemme päiväkodillemme Vihreä Lippu -tunnusta, joten kierrätys ja luonto ovat jatkuva teema jokaisessa ryhmässä. Viime vuonna vuokrasimme viereiseltä viljelypalstalta päiväkodille oman palstan ja koko päiväkoti osallistui kukkien sekä erilaisten kasvatusten kasvattamiseen ja hoitamiseen.

Seikkailukasvatus on toiselta nimeltään elämyspedagogiikka. Opetamme lapsille itsesäätelytaitoja, tunteiden hallintaa, sitkeyttä sekä ratkaisutaitoja. Seikkailuun pääsee jännityksellä sekä mahtavilla suunnitelmilla, mutta niiden lisäksi seikkailuun päästään ihan tavallisillakin asioilla. Seikkailussa koetaan yhdessä jännittävät tilanteet, iloitaan yhdessä ja kannustetaan toista.

Päiväkotimme sisätiloja on kehuttu kodinomaisiksi ja valoisiksi. Jokaista tilaa hyödynnetään erilaisiin leikkeihin ja opiskeluun. Tiloja muokataan lasten mielenkiintojen mukaan sekä kuluvien teemojen ja juhlien mukaisiksi. Myös päiväkodin pienimmät pääsevät jumppaamaan isoon jumppasaliin viikoittain.

Päiväkotiimme on asennettu uudet ilmalämpöpumput jokaiselle puolelle taloa. Pihaa viilentää iso markiisi ja kesän helteillä suosimme metsässä puiden varjoissa leikkimistä.

Asiakastyytyväisyyskyselyissä päiväkotimme saa parhaan arvosanan aina siitä, miten hyvin tieto kulkee päiväkodin ja kodin välillä. Aamulla vanhempia vastassa on yksi tai useampi kasvattaja, jolle voi kertoa lapsen kuulumisia. Iltapäivällä saatte kuulumiset lapsenne päivästä kasvattajilta. Käytämme päiväkodin asioiden tiedottamiseen Daisy-järjestelmää.

Voit tutustua päiväkotimme touhuihin myös Facebookissa ja Instagramissa.

Touhula Horisontti

Seikkailu
Ma–pe klo 6.30–17

Otathan yhteyttä päiväkodin johtajaan seuraavissa asioissa:

• asiakaspaikat
• palvelusopimus ja siihen liittyvät muutokset
• laskutukseen liittyvät kysymykset
• asiakaspalautteet ja kirjalliset muistutukset toiminnan kehittämiseksi

Oona Aaltonen Päiväkodin johtaja

Palvelusopimukset

Kokopäiväisen varhaiskasvatuksen lisäksi tarjoamme erilaisia joustavia hoitoaikaratkaisuja perheiden erilaisiin tarpeisiin. Osa-aikaisia asiakaspaikkoja on kuitenkin rajoitettu määrä, joten tiedustele tilannetta suoraan päiväkodin johtajalta.

Tietoa asiakasmaksuista

Varhaiskasvatuspaikan hinta koostuu asiakasmaksusta ja Porvoon kaupungin myöntämästä palvelusetelin omavastuuosuudesta. Asiakasmaksun suuruuteen vaikuttavat perheen koko, tulot ja hoidon tarve.

Päiväkotimme asiakasmaksut ovat

• Yli 108 h / kk: 37–332 € / kk
• 0–107 h / kk: 37–243,50 € / kk

  • Hoitoaikaperusteinen sopimus

    Yli 108 h / kk
    0–107 h / kk

  • Esiopetus
  • Esiopetus + varhaiskasvatus

Hae varhaiskasvatukseen

Varmista paikkasi Touhulassa. Täytämme asiakaspaikat hakujärjestyksessä.

Näin hakuprosessi etenee:

  1. Täytä Touhulan hakemus / hakemukset, muistathan että jokaiseen päiväkotiin pitää täyttää oma hakemus.
  2. Hae varhaiskasvatuspaikkaa ja palveluseteliä Porvoon kaupungilta. Palveluseteliä tulee hakea neljä kuukautta ennen varhaiskasvatuksen aloitusta.
  3. Touhulasta ollaan sinuun yhteydessä viikon sisällä hakemuksen jättämisestä ja useimmissa tapauksissa voimme varmistaa asiakaspaikan heti.

Päiväkodissamme on käytössä Porvoon kaupungin palveluseteli ja tulojen mukaan määräytyvä asiakasmaksu sekä sisaralennus. Perhe toimittaa tulotiedot tarvittaessa suoraan Porvoon kaupungin varhaiskasvatuspalveluihin.

Ryhmämme

Touhulassa toimitaan päivän aikana pienryhmissä. Pienryhmissä jokainen lapsi tulee nähdyksi ja kuulluksi omana itsenään. Myös kasvattajalla on mahdollisuus olla aidosti läsnä ja vastata lapsen tarpeisiin.

Lapsen arkeen liittyvissä asioissa otathan yhteyttä päiväkotiin ensisijaisesti eDaisy-asioinnin kautta.