1. Päiväkodit
  2. Joensuu
  3. Touhula Aarrekartta

Touhula Aarrekartta, Joensuu

Elmeri Laakkonen Päiväkodin johtaja

Joensuun Touhula Aarrekartassa on seikkailtu elokuusta 2015 lähtien. Päiväkodillamme järjestetään varhaiskasvatusta 1–6-vuotiaille. Touhula Aarrekartassa on neljä ryhmää kultahiput, kristallit, rubiinit ja timantit. Päiväkotimme tarjoaa varhaiskasvatuksen lisäksi myös esiopetusta.

Touhula Aarrekartta sijaitsee Joensuun Karhunmäessä, osoitteessa Karhunputkentie 12.

Päiväkotimme toiminnassa painottuvat seikkailu, liikunta ja musiikki. Meillä lapset liikkuvat vähintään kaksi tuntia päivässä niin sisällä kuin ulkonakin, ja lapsilla on käytössä monipuolinen liikuntavälineistö. Musiikki näkyy arjen toiminnoissa muun muassa metsämuskareina.

Lastemme lempipuuhia ovat liikunnalliset pelit sisällä sekä erilaiset retket ja seikkailut ympäristössä. Mahdollistamme arjessa erilaiset leikit muokkaamalla oppimisympäristöjämme ja tukemalla lasten leikkiä. Lapset oppivat leikin avulla erilaisia taitoja.

Touhula Aarrekartassa retkeillään lasten kanssa niin metsissä kuin lähialueen leikkipuistossa, laavulla ja joskus jopa kukkolassa. Karhunmäki tarjoaa loistavat ulkoilumahdollisuudet niin seikkailuille kuin urheilulle. Käytämme Karhunmäen kenttää liikuntataitojen harjoitteluun. Talvella päiväkodin vierestä kulkee hiihtolatu ja luistelukentälle pääsemme kävellen.

Meillä toimitaan pienryhmissä päiväkotipäivän aikana. Tämä mahdollistaa arjessa lasten yksilöllisen kohtaamisen ja huomion antamisen. Suunnittelemme päiviin monipuolisia oppimishetkiä. Myös ruokailut järjestetään pienryhmissä, jolloin meillä on mahdollisuus panostaa kiireettömyyteen ja ruokarauhaan. Ruokailussa kannustamme lapsia maisteluun ja uusien makujen kokeiluun.

Päiväkodissamme kaikilla lapsilla on lepohetki. Torkkulassa lapset lepäävät tai nukkuvat ja Virkkulassa lapsille järjestetään rauhallista toimintaa lepohetken ajaksi.

Yhteydenpito perheiden kanssa on tärkeä osa arkeamme ja varhaiskasvatusta. Kasvattajamme panostavat yhteiseen kasvatukseen ja avoimeen keskusteluun perheiden kanssa. Lapsen tuonti- ja hakutilanteissa vaihdetaan päivän kuulumiset. Lisäksi arjesta kerrotaan viikoittaisilla kirjeillä, jossa avataan viikon touhuja ja pedagogisia tavoitteitamme. Arjen kohtaamiset perheiden kanssa ovat meille tärkeitä.

Voit seurata päiväkotimme puuhia myös Instagramissa.

Touhula Aarrekartta

Seikkailu
Ma–pe klo 7–17

Mikäli lapsen hoitoajan tarve on yllä olevaa aukioloaikaa laajempi, keskustelettehan asiasta hakuvaiheessa päiväkodin johtajan kanssa.

Otathan yhteyttä päiväkodin johtajaan seuraavissa asioissa:

• asiakaspaikat
• palvelusopimus ja siihen liittyvät muutokset
• laskutukseen liittyvät kysymykset
• asiakaspalautteet ja kirjalliset muistutukset toiminnan kehittämiseksi

Elmeri Laakkonen Päiväkodin johtaja

Palvelusopimukset

Kokopäiväisen varhaiskasvatuksen lisäksi tarjoamme erilaisia joustavia hoitoaikaratkaisuja perheiden erilaisiin tarpeisiin. Osa-aikaisia asiakaspaikkoja on kuitenkin rajoitettu määrä, joten tiedustele tilannetta suoraan päiväkodin johtajalta.

Tietoa asiakasmaksuista

Varhaiskasvatuspaikan hinta koostuu asiakasmaksusta ja Joensuun kaupungin myöntämästä palvelusetelin omavastuuosuudesta. Asiakasmaksun suuruuteen vaikuttavat perheen koko, tulot ja hoidon tarve. Päiväkotimme asiakasmaksut ovat samat kuin kunnallisessa varhaiskasvatuksessa.

Päiväkotimme asiakasmaksut ovat enimmillään

• Yli 141 h / kk: 295 € / kk
• 121–140 h / kk: 236 € / kk
• 89–120 h / kk: 207 € / kk
• 0–88 h / kk: 177 € / kk

  • Hoitoaikaperusteinen sopimus

    Yli 141 h / kk
    121–140 h / kk
    89–120 h / kk
    0–88 h / kk

  • Esiopetus
  • Esiopetus + varhaiskasvatus

    89–120 h / kk

  • Sisaralennus

Hae varhaiskasvatukseen

Varmista paikkasi Touhulassa. Täytämme asiakaspaikat hakujärjestyksessä.

Näin hakuprosessi etenee:

  1. Täytä hakemus / hakemukset, muistathan että jokaiseen päiväkotiin pitää täyttää oma hakemus.
  2. Touhulasta ollaan sinuun yhteydessä viikon sisällä hakemuksen jättämisestä ja useimmissa tapauksissa voimme varmistaa asiakaspaikan heti.

Päiväkodissa on käytössä Joensuun kaupungin palveluseteli ja perheiden asiakasmaksu on sama kuin kunnallisessa päivähoidossa. Perheen tulee hakea palveluseteliä Joensuun kaupungin Daisy-järjestelmän kautta. Palvelusetelin asiakasmaksun suuruuteen vaikuttavat perheen koko, palvelun tarve ja perheen tulot.

 

Ryhmämme

Touhulassa toimitaan päivän aikana pienryhmissä. Pienryhmissä jokainen lapsi tulee nähdyksi ja kuulluksi omana itsenään. Myös kasvattajalla on mahdollisuus olla aidosti läsnä ja vastata lapsen tarpeisiin.

Lapsen arkeen liittyvissä asioissa otathan yhteyttä päiväkotiin ensisijaisesti TouGo-sovelluksen kautta.