Takaisin postauksiin

Yksityiset varhaiskasvatustoimijat siirtyvät Sivistan jäseniksi

Norlandia, Pilke ja Touhula siirtyvät Sivistystyönantajat Sivistan jäseniksi 1.1.2024 alkaen yhdessä 24 muun varhaiskasvatusalan toimijan kanssa.

Työnantajaliiton vaihdoksella yksityiset päiväkodit haluavat korostaa varhaiskasvatuksen roolia osana koulutuspolkua.

– Varhaiskasvatus on kuulunut jo kymmenen vuoden ajan opetusministeriön alaisuuteen. Näin ollen Sivistystyönantajat Sivista on yksityisille päiväkodeille luonnollinen vaihtoehto, Pilke päiväkotien toimitusjohtaja Mari Puoskari sanoo.

– Toivotamme uudet jäsenemme lämpimästi tervetulleeksi ja odotamme innolla yhteistyötä varhaiskasvatusalan kehittämiseksi, Sivistan vt. toimitusjohtaja Hanne Salonen sanoo.

Muutoksella ei ole vaikutusta varhaiskasvatuksen työntekijöiden arkeen tai työehtoihin. Kesällä 2023 solmittu yksityistä varhaiskasvatusalaa koskeva työehtosopimus on sovitusti voimassa vuoden 2025 loppuun asti. Sivistan jäsenyys ei muuta työehtosopimusta eikä siinä sovittuja palkankorotuksia.

Norlandia, Pilke ja Touhula jatkavat nykyisen työnantajaliittonsa Hyvinvointiala HALI ry:n jäseninä vuoden 2023 loppuun saakka. HALI ry edustaa sote-alan yrityksiä ja järjestöjä, jotka toimivat pääasiassa hyvinvointialueilla. Varhaiskasvatuksen järjestämisvastuu puolestaan on kunnilla.

Lisätietoja:

Touhula-päiväkodit
Toimitusjohtaja Sari Saari, puh. 040 566 5236 / sari.saari@touhula.fi

Norlandia Päiväkodit
Maajohtaja Miia Kollin, puh. 040 540 1263 / miia.kollin@norlandia.com

Pilke päiväkodit
Toimitusjohtaja Mari Puoskari, puh. 050 537 2595 / mari.puoskari@pilkepaivakodit.fi

Samankaltaisia postauksia

Cover image

Miten voimme auttaa?

Usein kysytyt kysymykset

Kuinka paljon päiväkoti maksaa?

Varhaiskasvatuksen hinta muodostuu lapsen hoitoajan, perheen koon ja tulojen mukaan. Tämän lisäksi osassa Touhulan päiväkoteja on lisämaksu. Asiakasmaksut löytyvät jokaisen päiväkodin omilta sivuilta.

Milloin päiväkodissa voi aloittaa?

Yksityisen päiväkodin etu on nopea aloitus! Kiireellisissä tapauksissa ota yhteyttä päiväkodin johtajaan. Hoitoon on mahdollista päästä jo ensi viikolla.

Mitkä ovat päiväkodin aukioloajat?

Pääsääntöisesti toimipisteemme ovat avoinna arkisin kello 7–17. Kysy tarvittaessa pidempiä aukioloaikoja päiväkodin johtajalta. Päiväkotikohtaisen tiedon löydät päiväkodin omilta sivuilta.

Miten päiväkotiin haetaan?

Varhaiskasvatuspaikkaa haetaan täyttämällä Touhulan nettisivuilta löytyvät hakemuskaavake. Hakemuksen saatuaan päiväkodin johtaja on teihin yhteydessä sopiakseen hoidon aloituksesta.

Lisää usein kysyttyjä kysymyksiä