Takaisin postauksiin

Yksityisen sosiaalipalvelualan lakko

Yksityiselle sosiaalipalvelualalle on annettu uusi lakkovaroitus ajalle 31.5.–2.6.2023. Työnseisaus koskee Touhulan päiväkoteja Uudenmaan ja Varsinais-Suomen alueella.

Lakon aikana 31.5.–2.6. joudumme sulkemaan päiväkotejamme Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa, ja osa päiväkodeista on avoinna supistetusti. On myös mahdollista, että joudumme rajoittamaan päiväkotien aukioloaikoja tai lapsimäärää kyseisinä päivinä.

Työtaistelut ovat toukokuun aikana kuormittaneet useiden lapsiperheiden arkea ja olemme siitä hyvin pahoillamme. Lakkopäivien osalta hyvitämme asiakasmaksut niille perheille, joiden lapset eivät olleet lakkopäivinä päiväkodissa. Pyydämme, että vanhemmat seuraavat työtaisteluiden aikana aktiivisesti TouGo-viestejä, sillä tiedotamme päiväkotikohtaisesta tilanteesta sitä kautta.

Työtaisteluidenkin aikana pidämme kiinni varhaiskasvatuslain mukaisesta mitoituksesta. Olemme varautuneet lakkoon karsimalla pois kaiken ylimääräisen ja keskittymällä sujuvan arjen turvaamiseen.

Olemme pahoillamme tilanteen aiheuttamasta vaivasta ja epävarmuudesta.

Lisätietoja:

  • Etelä-Suomen aluejohtaja Pirjo Kosonen, puh. 050 324 9969 / pirjo.kosonen@touhula.fi


Samankaltaisia postauksia

  • TouhuLoiskis-uimakerho saa jatkoa

    Viime syksynä ensimmäistä kertaa järjestetty TouhuLoiskis-uimakerho sai loistavan vastaanoton osallistuneilta perheiltä. Tänä keväänä TouhuLoiskis laajentuu jopa viiteen Vantaan Touhula-päiväkotiin, jolloin yhä useampi lapsi pääsee harjoittelemaan vesitaitoja turvallisessa ympäristössä.
    Jatka lukemista
  • Onnistunut päiväkodin aloitus

    Päiväkodin aloitus on iso askel sekä lapselle että vanhemmalle. Muutos herättää monenlaisia tunteita, ja se on täysin luonnollista. Kun arjen rutiinit, tutustuminen ja kommunikointi kodin ja päiväkodin välillä rakennetaan alusta saakka rauhallisesti, koko perhe saa turvallisen alun uuteen vaiheeseen.
    Jatka lukemista
Cover image

Miten voimme auttaa?

Usein kysytyt kysymykset

Kuinka paljon päiväkoti maksaa?

Varhaiskasvatuksen hinta muodostuu lapsen hoitoajan, perheen koon ja tulojen mukaan. Tämän lisäksi osassa Touhulan päiväkoteja on lisämaksu. Asiakasmaksut löytyvät jokaisen päiväkodin omilta sivuilta.

Milloin päiväkodissa voi aloittaa?

Yksityisen päiväkodin etu on nopea aloitus! Kiireellisissä tapauksissa ota yhteyttä päiväkodin johtajaan. Hoitoon on mahdollista päästä jo ensi viikolla.

Mitkä ovat päiväkodin aukioloajat?

Pääsääntöisesti toimipisteemme ovat avoinna arkisin kello 7–17. Kysy tarvittaessa pidempiä aukioloaikoja päiväkodin johtajalta. Päiväkotikohtaisen tiedon löydät päiväkodin omilta sivuilta.

Miten päiväkotiin haetaan?

Varhaiskasvatuspaikkaa haetaan täyttämällä Touhulan nettisivuilta löytyvät hakemuskaavake. Hakemuksen saatuaan päiväkodin johtaja on teihin yhteydessä sopiakseen hoidon aloituksesta.

Lisää usein kysyttyjä kysymyksiä