Takaisin postauksiin

Tervetuloa varhaiskasvatukseen! 

Koronaviruksen ennaltaehkäisy näkyy edelleen päiväkotien arjessa. Välttääksemme tartuntoja, pyydämme teitä kiinnittämään huomiota seuraaviin asioihin: 

  • Sekä lapset että aikuiset pesevät kätensä aina tullessaan päiväkotiin. 
  • Päiväkotiin ovat tervetulleita vain täysin terveet lapset ja aikuiset. Kaikissa koronavirukseen viittaavissa oireissa (yskä, kurkkukipu, kuume, hengenahdistus, lihaskivut, vatsaoireet ja päänsärky), tulee jäädä kotiin. Päiväkodin työntekijät ovat teihin vanhempiin yhteydessä, mikäli lapsenne sairastuu päiväkotipäivän aikana. 
  • Toistaiseksi kaikissa flunssan oireissa tulee hakeutua koronavirustestiin. Mikäli testitulos on negatiivinen ja oireilu selvästi vähenemässä, voi päiväkotiin mennä, vaikka oireet eivät olisi kokonaan väistyneet.
  • Siitepölyallergiaoireet ja allerginen nuha tulee pyrkiä saamaan hyvin hallintaan lääkityksillä. Jos se ei onnistu, nuhaisen ja aivastelevan lapsen tulee jäädä kotiin.
  • Omia leluja ei toistaiseksi tuoda päiväkotiin. Mikäli lapsellanne on unilelu, se tulee säilyttää päiväkodissa. 

Oma päiväkotinne ohjeistaa teitä tarkemmin juuri teidän päiväkodissanne käytössä olevista toimintatavoista esimerkiksi hoidon aloituksen ja vanhempainiltojen osalta. Touhulassa perinteisiä vanhempainkahveja ei kuitenkaan järjestetä vielä elo-syyskuun aikana. 

Seuraamme tiiviisti tartuntatilannetta ja pidämme teidät ajan tasalla muutoksista. Lisätietoja löydätte muun muassa THL:n sivuilta Lapset ja koronavirus. 

Oikein hyvää alkavaa toimintakautta jokaiseen perheeseen! 

——

Welcome to early childhood education and care! 

Coronavirus prevention is still part of the daily life in daycare centres. To avoid infections, we ask you to pay attention to the following:  

  • Both children and adults are to wash their hands each time they come to the daycare centre.
  • Only completely healthy children and adults are welcome for early childhood education. Please stay at home in all symptoms suggestive of coronavirus (a cough, sore throat, fever, shortness of breath (dyspnoea), muscle pain (myalgia), abdominal symptoms and headache). Daycare centre’s staff will be in touch with you if your child gets ill during the day.
  • For the time being, seek for a coronavirus test in all respiratory symptoms. If the test result is negative and the symptoms are clearly relieved, the patient can go to the daycare centre even if he / she still has some symptoms.
  • Pollen allergy symptoms and allergic rhinitis should be attempted to control as well as possible with medication. If this is not possible, a child who has cold-like symptoms and is sneezing must stay at home.
  • Children do not bring any toys of their own to the daycare centre. If a child needs a sleeping toy, it is kept in the daycare centre. 

Your own daycare centre will give you more detailed instructions on the procedures used in your daycare centre, for example, about starting the early childhood education and parental evenings. However, the traditional parental coffees are not yet organized during August-September.  

We monitor closely the infection situation and keep you informed of changes. For more information, see THL’s website Children and Coronavirus. 

A very good starting season for every family!

Samankaltaisia postauksia