Takaisin postauksiin

Järvenpään Touhula-päiväkodeissa yhteys perheisiin säilyy myös poikkeusoloissa

Järvenpäässä toimivat päiväkodit Touhula Vihtakatu ja Touhula Kurkiaura aloittivat huhtikuun alussa KotiTouhula-tuokiot, joissa kotona oleville lapsiperheille tarjotaan mahdollisuus osallistua videoyhteyden välityksellä päiväkodin toimintaan.

Noin 30 minuutin mittaisissa tuokioissa kotona oleville lapsille on luettu satuja, pidetty muskarihetkiä, tiedetuokioita ja eläinjumppaa. Toiminnasta innostui erityisesti varhaiskasvatuksen opettaja ja ympäristökasvattaja Noora Säily.

– Tuokioiden osalta tärkeimmäksi on muodostunut se, että KotiTouhulan kautta lapsi saa ja pystyy pitämään yhteyttä päiväkodin kavereihin ja aikuisiin poikkeusolojen aikana. Kun lapset näkevät kavereitaan, ryhmään kuulumisen tunne säilyy. Se tulee helpottamaan päiväkotiin paluuta ensi viikolla, Noora Säily kertoo.

Tuokiot ovat osa valtakunnallista KotiTouhula-toimintaa, jolla tarjotaan varhaiskasvatusta ja tukea perheille poikkeusoloissakin. Tällä viikolla kaikille Touhulan asiakasperheille jaetaan Touhukassi, jonka saa yhteensä lähes 12 000 lasta.

Touhukassi sisältää askartelutarvikkeiden lisäksi muun muassa lajitunnistuskortit, joita voi hyödyntää metsäretkellä; liikuntakortit, joista saa ideoita jumppaan; päivärytmikortit havainnollistamaan kuvien kanssa päivärytmiä sekä kellotaulu. Osa tehtävistä on toteutettavissa itsenäisesti vanhemman tehdessä esimerkiksi etätöitä ja osaan tarvitaan puolestaan vanhemman tai sisarusten apua.

– Mediassa päiväkodista on puhuttu poikkeusolojen aikana lähinnä hoitopaikkana. Varhaiskasvatus on kuitenkin pedagogista ja tavoitteellista toimintaa, johon jokaisella lapsella on oikeus, Touhulan varhaiskasvatus- ja laatupäällikkö Elina Weckström kertoo.

Touhula-päiväkotien asiakasperheille jaetaan myös kerran viikossa Touhuvinkkejä. Ne sisältävät erilaisia ideoita touhuista, joita voi toteuttaa kotona lasten kanssa. Äitienpäivän lähestyessä Touhuvinkit ovat sisältäneet ideoita korttiaskarteluun ja leivontaan.

Lisätietoja:

Varhaiskasvatuksen opettaja Noora Säily, puh. 040 969 1392

Viestintäjohtaja Ossi Ahto, puh. 040 083 3883 / ossi.ahto@touhula.fi

Samankaltaisia postauksia

Cover image

Miten voimme auttaa?

Usein kysytyt kysymykset

Kuinka paljon päiväkoti maksaa?

Varhaiskasvatuksen hinta muodostuu lapsen hoitoajan, perheen koon ja tulojen mukaan. Tämän lisäksi osassa Touhulan päiväkoteja on lisämaksu. Asiakasmaksut löytyvät jokaisen päiväkodin omilta sivuilta.

Milloin päiväkodissa voi aloittaa?

Yksityisen päiväkodin etu on nopea aloitus! Kiireellisissä tapauksissa ota yhteyttä päiväkodin johtajaan. Hoitoon on mahdollista päästä jo ensi viikolla.

Mitkä ovat päiväkodin aukioloajat?

Pääsääntöisesti toimipisteemme ovat avoinna arkisin kello 7–17. Kysy tarvittaessa pidempiä aukioloaikoja päiväkodin johtajalta. Päiväkotikohtaisen tiedon löydät päiväkodin omilta sivuilta.

Miten päiväkotiin haetaan?

Varhaiskasvatuspaikkaa haetaan täyttämällä Touhulan nettisivuilta löytyvät hakemuskaavake. Hakemuksen saatuaan päiväkodin johtaja on teihin yhteydessä sopiakseen hoidon aloituksesta.

Lisää usein kysyttyjä kysymyksiä