Takaisin postauksiin

Ira Häggström Touhulan kehitysjohtajaksi 

Touhulan kehitysjohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi on nimitetty KTM Ira Häggström. Hän aloittaa tehtävässään 1.5.2024 ja vastaa Touhulan toimintojen laaja-alaisesta kehittämisestä sekä asiakaskokemuksesta. 

Häggströmillä on pitkän linjan kokemus yksityisestä varhaiskasvatuksesta, kuntayhteistyöstä sekä asiakkuuksien johtamisesta. Hän on työskennellyt Touhulassa aiemmin asiakkuuspäällikkönä sekä palvelupäällikkönä.  

– Ira on tehnyt pitkäjänteistä työtä Touhulan kannattavuuden sekä asiakaskokemuksen eteen. Hän tuntee erittäin hyvin yksityisen varhaiskasvatuksen toimintaympäristön haasteet sekä ymmärtää, miten toiminnan kehittäminen kytkeytyy sekä pedagogiikkaan että vastuulliseen tulosjohtamiseen. Olen erittäin iloinen, että saamme hänet mukaan johtoryhmään, toimitusjohtaja Sari Saari kertoo. 

Kehitysjohtajan rooli on Touhulassa uusi. Jatkossa Häggströmin tiimin vastuulla on Touhulan konseptin kehittäminen, johon kuuluu muun muassa asiakkuuksien johtaminen, markkinointi, viestintä, laatu sekä pedagogiikka. Tällä muutoksella haluamme varmistaa, että olemme alan houkuttelevin toimija ja kuntien paras kumppani jatkossakin.

– Sydämeni on jo pitkään sykkinyt yksityiselle varhaiskasvatukselle ja asiakaskokemukselle. Kehitysjohtajan roolissa pääsen viemään eteenpäin minulle tärkeitä teemoja sekä työskentelemään tiivisti eri alojen osaajien kanssa. Haluamme Touhulassa panostaa asiakaskokemukseen jokaisella kohtaamispisteellä. Varhaiskasvatuksessa pedagogiikka on tiivis osa sitä, Häggström kertoo. 

Ira Häggström

Lisätietoja: 

Toimitusjohtaja Sari Saari, puh. 040 566 5236 / sari.saari@touhula.fi 
Kehitysjohtaja Ira Häggström, puh. 040 555 0747 / ira.haggstrom@touhula.fi 

Samankaltaisia postauksia

Cover image

Miten voimme auttaa?

Usein kysytyt kysymykset

Kuinka paljon päiväkoti maksaa?

Varhaiskasvatuksen hinta muodostuu lapsen hoitoajan, perheen koon ja tulojen mukaan. Tämän lisäksi osassa Touhulan päiväkoteja on lisämaksu. Asiakasmaksut löytyvät jokaisen päiväkodin omilta sivuilta.

Milloin päiväkodissa voi aloittaa?

Yksityisen päiväkodin etu on nopea aloitus! Kiireellisissä tapauksissa ota yhteyttä päiväkodin johtajaan. Hoitoon on mahdollista päästä jo ensi viikolla.

Mitkä ovat päiväkodin aukioloajat?

Pääsääntöisesti toimipisteemme ovat avoinna arkisin kello 7–17. Kysy tarvittaessa pidempiä aukioloaikoja päiväkodin johtajalta. Päiväkotikohtaisen tiedon löydät päiväkodin omilta sivuilta.

Miten päiväkotiin haetaan?

Varhaiskasvatuspaikkaa haetaan täyttämällä Touhulan nettisivuilta löytyvät hakemuskaavake. Hakemuksen saatuaan päiväkodin johtaja on teihin yhteydessä sopiakseen hoidon aloituksesta.

Lisää usein kysyttyjä kysymyksiä