Takaisin postauksiin

Kehitystyö näkyy henkilöstökyselyn tuloksissa

Touhula-päiväkotien työntekijät saavat tehdä työssään päivittäin asioita, joissa he ovat hyviä, ja tarvittaessa pystyvät turvautumaan työkaverin tukeen.

Tämä selviää Touhulan tammikuussa 2024 toteuttamasta henkilöstökyselystä.

Vuoden aikana eniten parannusta on tapahtunut koko henkilöstön suositteluhalukkuudessa: Suosittelisitko Touhulaa työpaikkana -kysymyksen keskiarvoksi muodostui koko Touhulan tasolla 7,3 asteikolla 0–10. Lukema on ottanut positiivisen harppauksen viime vuodesta, jolloin suositteluhalukkuus oli tasolla 6,9.

Tyytyväisimpiä työpaikkaansa ovat päiväkodin johtajat. Heillä saman kysymyksen kohdalla keskiarvo oli 9,1, mikä on erittäin hyvä tulos!

7,3/10 Suosittelee Touhulaa työpaikkana

Touhulassa on viime vuosina pienennetty päiväkodin johtajien johtamiskokonaisuuksia. Näin heillä on aikaa olla läsnä varhaiskasvatuksen arjessa, kohdata henkilöstöä sekä johtaa pedagogiikkaa.

– Olemme tehneet tavoitteellista työtä sen eteen, että meillä on päiväkodeissa laadukasta johtamista ja sujuvaa arkea tukevat toimintamallit. Erityisen iloinen olen siitä, että vastausten perusteella henkilöstömme kokee arjen olevan sujuvampaa sekä henkilöstö kokee hallinnan tunnetta työssään. Lisäksi yhä useampi uskoo työskentelevän Touhulassa vuoden kuluttua, iloitsee henkilöstöjohtaja Maiju Isokangas.

Työn tärkeimmäksi sisällöksi ja ilon aiheeksi koetaan lapset, heidän oppimisensa ja yhteinen hassuttelu. Myös oma tiimi, työkaverit sekä hyvä yhteistyö vanhempien kanssa ovat arjen ilon aiheita.

Kyselyn perusteella Touhulan henkilöstö kokee hallitsevansa työtehtävänsä 4,3/5 ja he pääsevät tekemään päivittäin jotain, missä ovat hyviä 4,4/5.

– Sillä, että henkilöstö kokee hallitsevansa työtehtävänsä, on suuri ehkäisevä vaikutus työssä uupumiseen, Isokangas kertoo.

Touhulan henkilöstö tekee työssään päivittäin asioita, joissa ovat hyviä.

Arjen sujuvuus tukee jaksamista

Arjen sujuvuus on merkittävä osa työntekijöiden hyvinvointia ja jaksamista. Henkilöstön kokemus arjen sujuvuudesta on parantunut vuoden aikana luvusta 3,4 lukuun 3,7, mutta se on edelleen yksi Touhulan tärkeimmistä kehityskohteista.

Vuonna 2023 jokaisessa Touhulan päiväkodissa pidettiin henkilöstön koulutus- ja suunnittelupäivä, jolla vahvistettiin pedagogista osaamista sekä arjen yhteisiä toimintamalleja. Tätä mallia jatketaan kuluvana vuonna.

Henkilöstön avointen palautteiden perusteella sujuvaa arkea hankaloittavat varhaiskasvatuksen toimintaympäristön haasteet, kuten alan työvoimapula. Henkilöstömuutokset puolestaan vaikeuttavat arjen suunnitelmallisuutta.

Touhulan henkilöstökyselyyn vastasi lähes 1200 touhulalaista vastausprosentin ollessa 65. Henkilöstökysely toteutettiin tammikuussa 2024.

Lisätietoja:

Henkilöstöjohtaja Maiju Isokangas, puh. 050 320 2130 / maiju.isokangas@touhula.fi

Samankaltaisia postauksia