Asiakastyytyväisyys on pysynyt korkealla tasolla
Touhula-päiväkotien asiakastyytyväisyys on säilynyt korkealla tasolla. Keväällä 2026 toteutetussa asiakastyytyväisyyskyselyssä vanhemmat antoivat kiitosta päiväkotien monipuoliselle toiminnalle, lämpimälle ja turvalliselle ilmapiirille sekä helposti lähestyttäville työntekijöille.
Suositteluhalukkuus nousi viime vuodesta
Kyselyn perusteella vanhemmat arvostavat henkilöstön ammattitaitoa ja aitoja kohtaamisia. Vastauksissa korostuu, että lapset otetaan aamuisin vastaan iloisesti ja lämpimästi. Moni vanhempi kertoi, että lapsi jää päiväkotiin luottavaisena ja päivän alku tuntuu turvalliselta.
– Tuonti- ja hakutilanteet ovat päiväkodin arjessa merkityksellisiä. Juuri niissä hetkissä rakentuu vanhempien luottamus päiväkodin toimintaan. Siksi meille on tärkeää, että jokaista lasta tervehditään nimeltä ja että päivän päätteeksi vanhemmille osataan kertoa lapsen päivästä riittävän tarkasti, viestintäpäällikkö Anni Karppanen sanoo.
Huhtikuussa 2026 toteutetussa kyselyssä Touhula-päiväkotien NPS-luku oli 63. Viime syksyn vastaava tulos oli 62, joten suositteluhalukkuus vahvistui edelleen. NPS mittaa asiakkaiden halukkuutta suositella palvelua asteikolla -100–100.
Kiitosta saivat myös päiväkotien viestintä ja TouGo-sovellus. Ryhmät lähettävät vanhemmille viikoittain viikkokirjeen, johon on koottu viikon kohokohtia ja kuulumisia. Viikkokirjeiden lisäksi vanhemmille jaetaan sovelluksessa kuvia.

Turvallinen ja ennakoitava arki on varhaiskasvatuksen ydin
Kyselyssä nousi esiin tarve kehittää viestintää henkilöstömuutoksista entistä ennakoivammaksi ja selkeämmäksi.
– Turvallinen ja sujuva arki ovat varhaiskasvatuksen perusedellytyksiä. Jos niissä on puutteita, vanhempien huoli on täysin ymmärrettävä. Siksi myös henkilöstömuutoksista viestimiseen on syytä kiinnittää jatkuvasti huomiota, Karppanen toteaa.
Touhulan asiakastyytyväisyyskysely toteutetaan kaksi kertaa vuodessa, ja sen tuloksia hyödynnetään päiväkotien toiminnan ja laadun kehittämisessä. Huhtikuussa 2026 kyselyyn vastasi 2 851 huoltajaa.
Kiitämme lämpimästi kaikkia kyselyyn osallistuneita! Päiväkodin johtajat käyvät palautteet läpi yhdessä henkilöstön kanssa, ja tuloksia hyödynnetään toiminnan kehittämisessä jokaisessa päiväkodissa.