Takaisin postauksiin

”Saan itse rytmittää oman päiväni ja minuun luotetaan”

Päiväkotiapulainen Maarit Rautavuori Lappeenrannan Touhula Tirilästä palkittiin Touhulan kuukauden työntekijänä maaliskuussa 2021.

Ehdotuksen palkitsemisesta tekivät työkaverit, jotka kuvaavat Maaritia muun muassa näillä sanoin:

”Maarit on tehokas, iloinen ja lasten kanssa viihtyvä päiväkotiapulainen, joka auttaa talon henkilökuntaa ja lapsia tilanteessa kuin tilanteessa! Voimme aina luottaa, että Maarit hoitaa homman kuin homman ja kaikki hoituu kädenkäänteessä. Maarit ei koskaan valita tai voivottele työmääräänsä vaan hänen mielestään työ on tekijäänsä varten! Tästä kultakimpaleesta emme luovu, paras Maarit ikinä!”

Touhula Tirilän päiväkotiapulainen

51-vuotias Maarit kehuu omaa työkuvaansa monipuoliseksi, jossa saa olla ihmisten parissa. Hän valmistaa aamupalaa, pesee pyykkiä, siivoaa, valmistelee lounasruoan tarjoilut, hoitaa tiskejä, valmistaa välipalaa sekä huolehtii myös kahvinkeitosta työkavereille. Työnsä lomassa hän niistää neniä, pyyhkii pyllyjä, laittaa rukkasia käsiin sekä halaa lapsia.

Työ päiväkotiapulaisena vaatii joustavuutta ja kärsivällisyyttä, sillä päivä ei useinkaan mene suunnitelmien mukaan vaan työ päiväkodissa on täynnä muutoksia.

”Työssä erityisen ihanaa on se, että kukaan ei kyttää liian tarkkaan. Saan itse rytmittää oman päiväni ja tehdä työtä omalla tavallani”, Maarit kuvaa.

Päiväkotiapulaisena Maarit kokee, että häneen luotetaan ja hän aidosti on oman työnsä asiantuntija. Toki työ on hyvin kiireistä ja välillä on tunne, ettei ehdi tehdä kaikkea. Välillä ei maltakaan lopettaa, kun työtä on kiva tehdä. Etenkin korona-aikana kiirettä on ollut enemmän, koska aikaisemman yhden päivittäisen siivouskierroksen tilalle on tullut kaksi päivittäistä siivouskierrosta.

Maarit nauttii työskentelystä Touhula Tirilässä: ”Työ lasten parissa pitää mielen iloisena! Koskaan ei tiiä, mitä ne höpöttää! Ja miulla on mukava ja paras esimies sekä ihana työporukka.”

Samankaltaisia postauksia

  • Lapset uimassa Touhula-päiväkodin TouhuLoiskis-uimakerhossa

    TouhuLoiskis-uimakerho saa jatkoa

    Viime syksynä ensimmäistä kertaa järjestetty TouhuLoiskis-uimakerho sai loistavan vastaanoton osallistuneilta perheiltä. Tänä keväänä TouhuLoiskis laajentuu jopa viiteen Vantaan Touhula-päiväkotiin, jolloin yhä useampi lapsi pääsee harjoittelemaan vesitaitoja turvallisessa ympäristössä.
    Jatka lukemista
  • Ulkovaatetta ja kenkiä päiväkodin eteisessä

    Millaisia varusteita lapsi tarvitsee päiväkotiin?

    Päiväkotiarki on täynnä seikkailuja, leikkiä, ulkoilua ja uusia oppimisen hetkiä. Kun lapsella on mukana oikeat varusteet, leikit voivat jatkua pidempään. Varustelistan ei kuitenkaan tarvitse tuntua monimutkaiselta, vaan pienillä perusasioilla pääsee pitkälle.
    Jatka lukemista
Cover image

Miten voimme auttaa?

Usein kysytyt kysymykset

Kuinka paljon päiväkoti maksaa?

Varhaiskasvatuksen hinta muodostuu lapsen hoitoajan, perheen koon ja tulojen mukaan. Tämän lisäksi osassa Touhulan päiväkoteja on lisämaksu. Asiakasmaksut löytyvät jokaisen päiväkodin omilta sivuilta.

Milloin päiväkodissa voi aloittaa?

Yksityisen päiväkodin etu on nopea aloitus! Kiireellisissä tapauksissa ota yhteyttä päiväkodin johtajaan. Hoitoon on mahdollista päästä jo ensi viikolla.

Mitkä ovat päiväkodin aukioloajat?

Pääsääntöisesti toimipisteemme ovat avoinna arkisin kello 7–17. Kysy tarvittaessa pidempiä aukioloaikoja päiväkodin johtajalta. Päiväkotikohtaisen tiedon löydät päiväkodin omilta sivuilta.

Miten päiväkotiin haetaan?

Varhaiskasvatuspaikkaa haetaan täyttämällä Touhulan nettisivuilta löytyvät hakemuskaavake. Hakemuksen saatuaan päiväkodin johtaja on teihin yhteydessä sopiakseen hoidon aloituksesta.

Lisää usein kysyttyjä kysymyksiä