Takaisin postauksiin

Touhula – vuosi kotimaisessa omistuksessa

  • Sari Saari Toimitusjohtaja

Keväällä 2022 me Touhulassa elimme jännittäviä aikoja, kun Touhula-päiväkotien omistus siirtyi Touhulan nykyiselle johdolle ja hallitukselle. Lisäksi päiväkotiemme johtajille sekä tukipalveluiden työntekijöille tarjottiin mahdollisuutta lähteä Touhulan osakkaiksi. 

Nyt Touhula-päiväkodit on ollut vuoden ajan sataprosenttisesti kotimainen yhtiö. Osakkaina Touhulassa ovat nykyinen johto sekä lähes 100 Touhulan työntekijää. 

Kesäkuussa meille myönnettiin Avainlippu-tunnus osoituksena Suomessa tuotetulle ja Suomessa työllistävälle palvelulle. Kuntakumppanimme ja asiakkaamme ostavat Touhulasta kotimaista palvelua ja osaamista! 

Tiukan kulukuurin kautta vakaaksi yhtiöksi 

Kotimaisessa omistuksessa olemme onnistuneet vakauttamaan Touhulan tilanteen. Tukipalveluidemme työntekijät ovat sitoutuneet tiukkaan kulukuuriin, jotta emme joudu tinkimään laadukkaasta varhaiskasvatuksesta päiväkodeissamme. 

Olemme onnistuneet työssämme niin hyvin, että osa Touhulan yhtiöistä on jo poistunut saneerausohjelmasta. Tämä on vaatinut vaikeita päätöksiä. Olemme luopuneet päiväkodeista niissä kunnissa, joissa palvelusetelin arvo ei mahdollista yksityisten päiväkotien laadukasta toimintaa. Olemme myös keventäneet hallinnon organisaatiotamme ja samalla tuoneet tukipalvelut entistä lähemmäs päiväkoteja. 

Palvelusetelin arvot päivitettävä vastaamaan todellisia kustannuksia 

Viime kuukausina yksityisen varhaiskasvatuksen tilannetta on haastanut inflaatio. Varhaiskasvatuksen kulutaso on noussut viime keväästä noin 4 prosenttia, kun henkilöstökulujen lisäksi ruoka- ja energiakustannukset sekä kiinteistöjen vuokrat ovat nousseet poikkeuksellisen nopeasti.  

Touhulan tavoitteena on, että yksityisellä varhaiskasvatuksella on tulevaisuudessakin paikka suomalaisten lapsiperheiden arjessa. Yksityinen varhaiskasvatus on edelleen kunnille omaa tuotantoa edullisempi vaihtoehto. Suurin osa kunnista toivookin yksityisen varhaiskasvatuksen osuuden joko pysyvän nykyisellään tai jopa nousevan.   

Olemme alkuvuodesta lähestyneet useita kuntakumppaneitamme kirjeellä, johon olemme laskeneet, kuinka paljon kyseisen kunnan palvelusetelin arvoa tulee korottaa, jotta toimintamme on jatkossakin kestävällä pohjalla. Tappiota emme voi enää tehdä. 

Kun palvelusetelin arvoa korotetaan samassa suhteessa kunnan omien tuotantokulujen kanssa, yksityinen varhaiskasvatus säilyy toimintakykyisenä. Näin pidämme yhdessä huolta, että yksityinen varhaiskasvatus on jatkossakin laadukas vaihtoehto niin lapsille kuin alan työntekijöillekin! 

Sari Saari
Toimitusjohtaja
Touhula-päiväkodit 

Samankaltaisia postauksia