Takaisin postauksiin

Touhula mediassa

  • Minna Elomaa Toimitusjohtaja

Meitä on järkyttänyt mediassa esillä ollut video, jossa Touhulan työntekijä on retkellä kuuden lapsen kanssa. Hän menettää tilanteessa malttinsa ja järjestää lapsia kovakouraisesti jonoon ulkovaatteista repien.

Kun näin videon, olin surullinen, järkyttynyt ja pettynyt. Työntekijän videolla nähty käytös lapsia kohtaan ei ole missään tilanteessa hyväksyttävää eikä Touhulassa sallittua. Kyseisessä hetkessä on läsnä neljä 2-vuotiasta lasta ja kaksi 3-vuotiasta, mikä on myös mitoituksen osalta väärin ja päiväkodin retkiohjeistuksen vastaista.

Olemme tänä syksynä tehneet paljon töitä varhaiskasvatuksen laadun parantamiseksi ja henkilöstömitoituksessa onnistumiseksi. Syksyllä tehdystä hyvästä työstä huolimatta, eilinen oli epäonnistuminen.

En ole koskaan työskennellyt päiväkodissa, joten minulla on omakohtaista kokemusta päiväkodin arjesta vain vanhempana ja nyt viime kuukausien ajalta Touhulan toimitusjohtajana. Minulla on kuitenkin kokemusta virheistä. Kyseisessä tilanteessa oli tehty nopea päätös ja virhearvio, sillä retkelle otettiin mukaan kaksi päiväkotiin juuri saapunutta lasta. Näin ei olisi pitänyt toimia.

Suhtaudun videolla nähtyyn tilanteeseen äärimmäisen vakavasti ja tapahtumat on käyty läpi välittömästi kyseisen työntekijän kanssa. Tulemme myöhemmin päättämään jatkotoimenpiteistä yhdessä päiväkodin johtajan ja Touhulan alueorganisaation kanssa.

Haluan, että toimintamme Touhula-päiväkodeissa on sekä läpinäkyvää että luotettavaa. Olen käynyt tapaamassa Touhula Hiekkaharjun työntekijöitä ja vanhempia, ja järjestämme erikseen ensi viikolla vanhempainillan. Olemme tiedottaneet tapahtumista kaikkia Touhulan asiakasperheitä sekä kuntia, joissa toimimme.

Olen koko Touhulan puolesta äärimmäisen surullinen tapahtuneesta ja haluan pyytää videolla nähdyiltä lapsilta ja heidän vanhemmiltaan anteeksi työntekijän asiatonta käytöstä.

Minna Elomaa
Toimitusjohtaja
Touhula-päiväkodit

Samankaltaisia postauksia

  • TouhuLoiskis-uimakerho saa jatkoa

    Viime syksynä ensimmäistä kertaa järjestetty TouhuLoiskis-uimakerho sai loistavan vastaanoton osallistuneilta perheiltä. Tänä keväänä TouhuLoiskis laajentuu jopa viiteen Vantaan Touhula-päiväkotiin, jolloin yhä useampi lapsi pääsee harjoittelemaan vesitaitoja turvallisessa ympäristössä.
    Jatka lukemista
  • Onnistunut päiväkodin aloitus

    Päiväkodin aloitus on iso askel sekä lapselle että vanhemmalle. Muutos herättää monenlaisia tunteita, ja se on täysin luonnollista. Kun arjen rutiinit, tutustuminen ja kommunikointi kodin ja päiväkodin välillä rakennetaan alusta saakka rauhallisesti, koko perhe saa turvallisen alun uuteen vaiheeseen.
    Jatka lukemista
Cover image

Miten voimme auttaa?

Usein kysytyt kysymykset

Kuinka paljon päiväkoti maksaa?

Varhaiskasvatuksen hinta muodostuu lapsen hoitoajan, perheen koon ja tulojen mukaan. Tämän lisäksi osassa Touhulan päiväkoteja on lisämaksu. Asiakasmaksut löytyvät jokaisen päiväkodin omilta sivuilta.

Milloin päiväkodissa voi aloittaa?

Yksityisen päiväkodin etu on nopea aloitus! Kiireellisissä tapauksissa ota yhteyttä päiväkodin johtajaan. Hoitoon on mahdollista päästä jo ensi viikolla.

Mitkä ovat päiväkodin aukioloajat?

Pääsääntöisesti toimipisteemme ovat avoinna arkisin kello 7–17. Kysy tarvittaessa pidempiä aukioloaikoja päiväkodin johtajalta. Päiväkotikohtaisen tiedon löydät päiväkodin omilta sivuilta.

Miten päiväkotiin haetaan?

Varhaiskasvatuspaikkaa haetaan täyttämällä Touhulan nettisivuilta löytyvät hakemuskaavake. Hakemuksen saatuaan päiväkodin johtaja on teihin yhteydessä sopiakseen hoidon aloituksesta.

Lisää usein kysyttyjä kysymyksiä