Toiveissamme oli löytää päiväkoti läheltä kotia, mieluummin yksityinen kuin kunnallinen. Päiväkodissa liikuntapainotteisuus houkutti myös. Ollessamme kevättalvella lähipuiston pulkkamäessä, katseltiin Oonan kanssa touhuja päiväkodin pihalla. Oona sanoi, että näyttääpä kivalta. Samalla kerralla eskarit tulivat hoitajansa kanssa laskemaan mäkeä ja hieman jututin hoitajaa, joka kertoili positiivisesti päiväkodin toiminnasta ja touhuista. Tuo ”myyntipuhe” oli viimeinen vakuuttava tekijä ja niin hakemus päädyttiin tekemään.
Työtään sydämellä tekevät hoitajat, joiden aitous välittyy! On myös tärkeää, että lasten toiveita kuunnellaan. Päiväkodissa on hyvää toiminnan suunnitelmallisuus, mutta myös tarvittaessa tila ja mahdollisuus ohjelman muutoksille. Lasten suusta kuultuna pakko mainita, että myös hyvä ruoka on parasta.
Emme voisi edes kuvitella parempia kasvattajia päiväkotipäiville kuin tyttöjemme ryhmien hoitajat. He ovat aitoja, läsnäolevia sekä turvallisia aikuisia. Lapsemme pitävät heistä kovasti.
He tykkäävät päiväkodin monipuolisesta toiminnasta, hoitajista, hassutteluista, ruoasta ja kavereista. Uudet leikit ovat mukavia ja lapset tykkäävät kun heidän mielipiteitään kysytään.
Molempien tyttöjen ystävyyssuhteet. Vanhemman tytön kohdalla baletti. Nuoremmalla ehdottomasti dvd-tallenne lasten arjesta. Lisäksi myös muksunkirjassa olevat kuvat. Molempien kohdalla parhautta on jokapäiväinen iloinen mieli, jolla hoitoon lähdetään.