Taidepäiväkoti Touhula Pursimiehenkatu sijaitsee Palosaaressa, pienen matkan päässä Vaasan yliopistolta. Kodinomaisessa päiväkodissamme toimii kaksi lapsiryhmää; 0–3-vuotiaat Pikku Myyt ja 3–6-vuotiaat Mymmelit.
Taide näkyy päiväkodissamme projektiluonteisena toimintana. Hyödynnämme projekteissa lasten mielenkiinnon kohteita yhdistäen ne eri tavoilla taiteeseen. Projektina voi olla esimerkiksi lasten leikeistä ja puheista nousevat erilaiset sadut, elokuvat tai vaikkapa metsäneläimet. Tavoitteena on tuoda taide esille kaikkia oppimisympäristöjä hyödyntäen.
Käytämme toiminnassamme erilaisia taidemuotoja, kuten tanssia, maalaamista ja veistoksia. Tuomme taidekasvatukseen myös mediakasvatusta muun muassa erilaisin valokuva- ja taidenäyttelyin. Päiväkotimme sijaitsee aivan meren läheisyydessä, joten myös meri näkyy taiteessa yhtenä elementtinä.
Touhula Pursimiehenkatu toimii kaksikerroksisessa puutalossa, joka tuo mieleen Peppi Pitkätossun kodin. Päiväkodissamme on paljon huoneita, joten pienryhmätoiminnan toteuttaminen on luontevaa.
Metsäisestä pihastamme löytyy kiviä ja juuria erilaisiin leikkeihin hyödynnettäväksi. Pihassa on myös useita puita, jotka luovat varjoja pihaamme. Pihaltamme löytyy liukumäki, keinut, hiekkalaatikko sekä kiipeilyteline. Sijaintimme puolesta teemme usein retkiä meren rantaan. Lisäksi lähistöllä on puisto, kirjasto ja kauppoja sekä koulu, jonka salia olemme saaneet käyttää viikoittain.
Voit tutustua päiväkotimme touhuihin myös Facebookissa ja Instagramissa.
Otathan yhteyttä päiväkodin johtajaan seuraavissa asioissa:
• asiakaspaikat
• palvelusopimus ja siihen liittyvät muutokset
• laskutukseen liittyvät kysymykset
• asiakaspalautteet ja kirjalliset muistutukset toiminnan kehittämiseksi
Kokopäiväisen varhaiskasvatuksen lisäksi tarjoamme erilaisia joustavia hoitoaikaratkaisuja perheiden erilaisiin tarpeisiin. Osa-aikaisia asiakaspaikkoja on kuitenkin rajoitettu määrä, joten tiedustele tilannetta suoraan päiväkodin johtajalta.
Tietoa asiakasmaksuista
Varhaiskasvatuspaikan hinta koostuu asiakasmaksusta ja Vaasan kaupungin myöntämästä palvelusetelin omavastuuosuudesta. Asiakasmaksun suuruuteen vaikuttavat perheen koko, tulot ja hoidon tarve. Päiväkotimme asiakasmaksut ovat samat kuin kunnallisessa varhaiskasvatuksessa.
Päiväkotimme asiakasmaksut ovat enimmillään
• Yli 147 h / kk: 295 € / kk
• 126–146 h / kk: 251 € / kk
• 85–125 h / kk: 221 € / kk
• 0–84 h / kk: 177 € / kk
Yli 147 h / kk
126–146 h / kk
85–125 h / kk
0–84 h / kk
Perheen ensimmäiseksi lapseksi määritellään aina nuorin varhaiskasvatuksessa oleva lapsi. Kun samasta perheestä on useampi lapsi varhaiskasvatuksessa, ikäjärjestyksessä seuraavasta kokoaikaisessa varhaiskasvatuksessa olevasta lapsesta määrätään maksu, joka on enintään 50 % nuorimman lapsen maksusta, kuitenkin enintään 144 € / kk. Muista lapsista perittävä maksu on 20 % perheen nuorimmalle lapselle määrätystä maksusta.
Varmista paikkasi Touhulassa. Täytämme asiakaspaikat hakujärjestyksessä.
Näin hakuprosessi etenee:
Päiväkodissamme on käytössä Vaasan kaupungin palveluseteli ja tulojen mukaan määräytyvä asiakasmaksu sekä sisaralennus. Perhe toimittaa tulotiedot tarvittaessa suoraan Vaasan kaupungin asiakasmaksuyksikköön.
Touhulassa toimitaan päivän aikana pienryhmissä. Pienryhmissä jokainen lapsi tulee nähdyksi ja kuulluksi omana itsenään. Myös kasvattajalla on mahdollisuus olla aidosti läsnä ja vastata lapsen tarpeisiin.
Lapsen arkeen liittyvissä asioissa otathan yhteyttä päiväkotiin ensisijaisesti TouGo-sovelluksen kautta.
Touhulassa kumppanitoiminnan ytimessä ovat oppimisen ilo, halu tehdä hyvää, sekä perheiden arjen helpottaminen. Touhula-päiväkodit tekevät yhteistyötä useiden kumppanien kanssa.
Kide Science -opit ovat pienten lasten tiedekasvatusta. Kide Science -tiedeoppien mukaisessa toiminnassa arjen ihmeellisiin ilmiöihin tutustutaan itse tutkien, kokeillen ja havainnoiden. Painotamme toiminnassa leikillistä oppimista, tarinoita ja draamaa.
Toiminta perustuu Helsingin yliopistossa kehitettyyn Vartiaisen tiedekasvatusmalliin. Tiedekasvatus näkyy varhaiskasvatuksen kaikilla osa-alueilla perushoitotoimista ohjattuihin tiedetuokioihin. Lapset oppivat havainnoimaan ja tutkimaan luonnontieteiden ilmiöitä omassa ympäristössään ja niihin liittyvien käsitteiden käyttöä arjessa. Luonnontieteitä lähestytään lapsilähtöisesti leikillisen ja tutkivan pedagogiikan kautta.