Touhula Hirsilinnassa seikkailu on osa jokaista päivää
Kolme vuotta sitten Lahteen perustetun Touhula Hirsilinnan alkutaival oli karikkoinen. Haasteita oli muun muassa henkilöstön vaihtuvuuden sekä siisteyden ylläpidon kanssa.
Päiväkodissa on sittemmin tehty paljon töitä tilanteen parantamiseksi, ja onnistuneista muutoksista kertovat asiakastyytyväisyyskyselyn positiiviset tulokset. Päiväkodin johtaja Piia-Liisa Päivinen sekä apulaisjohtaja Jenni Helminen istahtivat summaamaan, mistä Touhula Hirsilinnan onnistunut toiminta nykyään rakentuu.
Kiire jäänyt pois kohtaamisista
Sujuva yhteistyö päiväkodin ja perheiden välillä on varhaiskasvatuksen piirissä avainroolissa. Siihen on Hirsilinnassakin panostettu.
– Viestintään on haluttu tuoda paljon enemmän avoimuutta. Olemme pyrkineet korostamaan perheille, että aina voi tulla juttelemaan, jos joku asia painaa mieltä tai herättää kysymyksiä, päiväkodin johtaja Piia Päivinen kertoo.
Aamulla vanhempi saattaa vaikkapa joutua tuomaan päiväkotiin väsyneen lapsen, jonka kanssa edellinen yö on mennyt kehnosti. Yleensä tällaiset asiat jaetaan kasvattajien kanssa. Ja usein paljon muutakin.
– Koen, että vanhempien on nykyään helppo puhua meille, apulaisjohtaja Jenni Helminen sanoo.
– Lisäksi tuntuu, että sellainen tietynlainen kiire on jäänyt. Totta kai kaikki ovat menossa töihin ja muuta, mutta silti tuntuu, että joka aamu on aikaa vaihtaa kuulumiset ja iltapäivälläkään kenelläkään ei ole hirvittävä kiire pois.
Kasvattajat saavat positiivista palautetta
Kiitosta vanhemmilta Touhula Hirsilinnan asiakastyytyväisyyskyselyssä keräsivät monipuolisen toiminnan lisäksi erityisesti kasvattajat. Myös uuteen päiväkotiapulaiseen ollaan oltu kovin tyytyväisiä. Päiväkotiapulainen vastaa pääasiassa päiväkodin siisteydestä ja puhtaanapidosta, mutta on tilanteen mukaan tarvittaessa myös pukemisapuna.
Päivinen uskoo, että perheiden tyytyväisyyttä on lisännyt myös TouGo-sovelluksen käyttöönotto. Samalla Päivinen mainitsee päiväkodin turvallisuudesta, johon Hirsilinnassa on panostettu paljon:
– Meillä on ollut esimerkiksi erilaisia poistumisharjoituksia ja lähietsintäsuunnitelma, ja henkilökuntaa on koulutettu palo- ja pelastuskoulutuksella sekä tietysti ensiavun suhteen, Päivinen kertoo.
Innostavissa tiloissa viihtyy koko perhe
Nimikin sen jo kertoo: Touhula Hirsilinnalla on upeat puitteet. Valoisassa ja avarassa hirsitalossa lähes kaikki tila on avointa, mutta haitariovien avulla alueita on mahdollista jakaa monipuolisesti ja kätevästi vaikkapa pienryhmätoimintaa ajatellen.
Lapset viihtyvät tiloissa, mutta niin viihtyvät aikuisetkin.
– Puitteemme houkuttelevat vanhempiakin leikkimään, Helminen kertoo iloisena.
– He eivät haluaisi lähteä, vaan jäädä tuohon meidän saliin. Korona-aikana asiat ovat tietysti olleet toisin, mutta normaalisti vaikkapa kiipeilyseinä ja muu aktivoiva toiminta kiinnostaa heitäkin kovasti.
Arjen seikkailut koostuvat pienistä elementeistä
Jokaisella Touhulalla on oma teemansa; Hirsilinnassa se on seikkailu. Seikkailuteema voi näkyä vaikkapa jännittävän teemaviikon muodossa. Esimerkiksi merirosvoviikon aikana voidaan askarrella teemaan liittyen ja pitää sitten viikon päätteeksi merirosvojuhlat.
Myös jokaviikkoisella retkeilyllä luodaan lasten päiviin seikkailun tuntua. Mutta oltiinpa missä tahansa, aikuisten heittäytymisellä ja mielikuvituksella on tärkeä rooli.
– Esimerkiksi jos lähdetään pienten kanssa metsään, niin sinne ei ehkä kävelläkään normaalisti, vaan pitääkin varoa ja väistellä krokotiileja, Helminen selittää.
– Seikkailu tuodaan mukaan ihan perusjuttuihin tällaisilla pienillä asioilla.
– Loppujen lopuksi jokainen päivä on meille seikkailu, Päivinen kiteyttää.