Yhteistyö Touhulan kanssa on koko ajan ollut luontevaa ja sujuvaa. Touhulan päiväkodit rakentuvat sovitun mukaisesti ja aikataulussa. Touhula myös investoi rakennukseen ja siten kaupunkiin saadaan uusia päiväkotitiloja.
Vuodesta 2014, kun ensimmäinen Touhula-päiväkoti avattiin Turun Nättinummeen.
Yhdessä ja tarvelähtöisesti olemme pohtineet, miten voimme palvella parhaalla mahdollisella tavalla turkulaisia lapsiperheitä päivähoitoasioissa. Kuntalaisten tarpeet ovat olleet koko ajan ollut toimintamme keskiössä.
Vuonna 2012 tehtiin päätös, että lisäämme yksityisen tuotannon osuutta päivähoidossa. Hyviä yksityisiä palveluntuottajia on ollut tarjolla ja olemme saavuttaneet asetetut tavoitteet aikataulussa.
Pidän tätä hyvänä asiana. Se on tasavertaista kuntalaisia kohtaan ja yksityinen päivähoito on todellinen vaihtoehto perheille. Kuntalaisten eteen tehdään töitä yhdessä!