Jokainen tiimi tarvitsee yhden ”äijän”

Olen työskennellyt varhaiskasvatuksen lastenhoitajana 5 vuotta. Kehitin itselleni 50 vuoden iässä ikäkriisin, jolloin lopetin työt yrittäjänä ja lelujen maahantuojana, ja jäin 1,5 vuodeksi kesälomalle. Tämän jälkeen kouluttauduin lähihoitajaksi erinäisten sattumien kautta.

Lähihoitajakoulutuksen harjoittelujaksojen aikana lasten kanssa tehtävässä työssä näin työilmapiirissä valoa ja mietin, että olisiko minusta hoitamaan tämä homma himaan. Olin omasta mielestäni ollut aina luonteva lasten kanssa, mutta kokemusta työstä ei ollut.

Timo retkellä päiväkodin lähiympäristössä 5-6-vuotiaiden ryhmän kanssa.

Nyt työskentelen Touhula Hiekkaharjussa 5–6-vuotiaiden ryhmässä. Tykkään tehdä työtä erityisesti vanhempien lasten parissa, sillä heillä on jo käsitteellistä ajattelua ja huumorintajua. Työ on huomattavasti verbaalisempaa kuin pienempien lasten kanssa. Koen silti hyvin tarpeellisena käydä oppimassa ja tuuraamassa myös muissa ryhmissä eri ikäisten lasten kanssa. Samalla opin muiden tiimien työtavoista.

Siirtyminen yrittäjän arjesta päiväkotiin ei ole ollut helppo, mutta olen havainnut olevani yllättävän sopeutumiskykyinen. Tämä työ vaatii jatkuvaa omien toimintatapojen kyseenalaistamista. Se on ollut haastavaa, antoisaa ja opettavaista.

Eskarien kukkalaatikot valmistuivat Timon opastuksella Touhula Hiekkaharjun ikkunoiden alle.

Kaikkein vaikeinta on ollut käsitellä lastenhoitajaan liittyviä stereotypioita: miespuolisen lastenhoitajan odotetaan mahtuvan tietynlaiseen muottiin. Itse taas näen, että jokainen tiimi tarvitsisi yhden äijän – enkä ota tällä kantaa sukupuoleen. Työntekijöiden erilaiset persoonat ovat rikkaus, vaikka ne aiheuttavatkin välillä kitkaa. Varhaiskasvatus on tiimityötä ja meidän aikuisten on yhdessä löydettävä toimintatavat, joissa jokainen saa olla oma itsensä ja käyttää omia vahvuuksiaan.

Minä olen esimerkiksi varsin spontaani, mutta varhaiskasvatuksessa puhutaan paljon suunnitelmallisuudesta. Tämän ymmärtäminen vaatii tiimissä kaikilta joustoa. Retkelle lähtiessä en haluaisi tehdä suunnitelmaa: teen vain hahmotelman reitistä ja määritän teemat 1–2 sanalla. Se on vain yläotsikko, sillä lasten kanssa kaikkea ympärillä olevaa ja näkyvää pitää hyödyntää.

Lasten metsästä keräämistä puukepeistä valmistui lego-ukkojen maja.

Olen vuosien ajan kouluttanut työni ohessa melonnan ja retkiluistelun ohjaajia. Kerran olin itse kurssilla ja melomassa meressä, kun ohjaaja sanoi minulle: ”Timo, ohjaa jaloillasi”. Siinä tilanteessa ohje tuntui järjettömältä, mutta sama pätee myös varhaiskasvatuksessa. Tässä työssä teot määrittävät suunnan. Kaikki ympärillä oleva on materiaalia, jota lasten kanssa havainnoidaan ja sovelletaan.

Varhaiskasvatuksen lastenhoitajana arvokkainta ja samalla vastuullisinta on se, miten pystyn vaikuttamaan jonkun lapsen polkuun. Kun oikealla hetkellä onnistuu antamaan oikean palautteen lapselle, johon on päässyt tutustumaan, niin jättää jäljen, joka kantaa pitkälle. Jotta se onnistuu, pitää tuntea lapsi yksilönä ja olla hänen kanssaan samalla aaltopituudella. Se on haastavin, mutta hienoin ja palkitsevin juttu tässä hommassa.

Timo Mononen
Varhaiskasvatuksen lastenhoitaja
Touhula Hiekkaharju