Takaisin postauksiin

Vinkkejä pukemiseen – miten välttää riitoja eteisessä?

Eteinen on monessa perheessä stressaavin paikka, kun ulkovaatteet pitäisi saada nopeasti päälle, mutta lapsen mielenkiinto on ihan muualla. Kurikassa sijaitsevan Touhula Magneetin varhaiskasvatuksen opettaja Jenna Pohjois-Koivisto koosti yhdessä päiväkodin johtaja Hanna Mäenpään kanssa parhaat vinkit lapsen kanssa pukemiseen.

Toimivien vinkkien lisäksi Pohjois-Koivisto kertoo hieman tarkemmin siitä, mitä kannattaisi ottaa huomioon lasten kanssa pukeutuessa, varsinkin jos pukeutumistilanteet ovat usein vaikeita.

– Aikuisen täytyy muistaa pysyä rauhallisena. Jos itse hermostuu, niin lapsikin turhautuu tilanteeseen. Aikuinen voi pysäyttää tilanteen ja selittää lapselle, miksi pitää pukea, jos lapsi lähtee menemään kierroksilla, hyppii ympäriinsä eikä kuuntele ollenkaan, Pohjois-Koivisto neuvoo.

Sen lisäksi, että aikuisen pitäisi myös itse säilyttää malttinsa, Pohjois-Koivisto neuvoo välttämään ylimääräistä hälinää ja muuta lapsen huomion vievää, kun olisi aika alkaa pukemaan.

Pukemistilanteet ovat paljon lapsesta kiinni, eivätkä kaikki vinkit ja neuvot toimi jokaisen lapsen kanssa. Lapset myös vielä harjoittelevat tunteidensa hallintaa, joten turhauttavat tilanteet voivat olla vaikeita. Tärkeinä asioina Pohjois-Koivisto pitää erityisesti armollisuutta ja ymmärrystä siitä, että kaikilla on joskus huonoja päiviä.

– Lapsillakin on huonoja päiviä, kun ei voisi vähempää kiinnostaa pukeminen. Pitää muistaa, että annettaisiin pukemisesta positiivisia kokemuksia ja kannustettaisiin yrittämään itse, vaikka lapsi olisi vielä pieni. Kun kovalla yrittämisellä saa onnistumisen kokemuksen, se on kaikkein mukavin tunne molemmille, aikuiselle ja lapselle, Pohjois-Koivisto sanoo.

Seuraavaksi muutamia varhaiskasvattajien neuvoja, joilla tehdä lasten kanssa pukemisesta sujuvampaa ja hauskempaa.

Kannusta lasta

Pohjois-Koivisto painottaa kannustamisen tärkeyttä lasten kanssa pukiessa. Hän huomauttaa kuinka aikuisiakaan ei innosta tehdä monia asioita ilman positiivista palautetta. Sen lisäksi, että aikuinen voi kehua ja kannustaa lasta sanallisesti, voidaan antaa läpsyjä ja tehdä hurraa-huutoja lapsen onnistumisista.

– Kannustaminen on todella tärkeää. Monet lapset innostuvat pelkästään siitä, että kannustetaan positiivisesti. Ei niin, että ”Sinulla ei ole vieläkään haalaria” tai ”Et ole vieläkään laittanut sitä kauluria”. Sen sijaan keskitytään siihen, missä lapsi on jo onnistunut. Kaikki läpsyt ja hurraamiset yhdessä tekevät aikuiselle ja lapselle hyvän mielen.

Kehukone- ja Mousetimer-sovellus

Touhula Magneetissa on todettu toimiviksi välineiksi ja lapsia innostaviksi keinoiksi ilmaiseksi puhelimeen ladattavat sovellukset Kehukone ja Mousetimer.

Kehukonetta painamalla sovellus tsemppaa lasta esimerkiksi onnistumisesta pukeutumisessa tai kun yhdessä sovittu tavoite on saavutettu.

Mousetimeriin aikuinen voi asettaa ajan, johon mennessä täytyy ehtiä pukeutua ja päästä ulos, ennen kuin sovelluksessa oleva hiiri ehtii syödä kaikki omenat.

Käytä kuvia

Kuvia käyttämällä voidaan selkeyttää pukemista lapselle, erityisesti jos kyseessä on pienempi lapsi, jolta puhuminen ei vielä luonnistu. Aikuinen voi esimerkiksi laittaa seinälle kuvat vaatteista järjestykseen, jonka mukaan sitten puetaan.

Kuvia voi etsiä netistä tai aikuinen voi ottaa lapsen mukaan ja antaa lapsen itse piirtää kukin vaate. Papunetin kuvapankista löytyy valmiita kuvia pukemisen tueksi, osoitteesta https://kuvapankki.papunet.net.

Vaatteet päälle leikin kautta

Pohjois-Koiviston mukaan pukemisen voi suorittaa myös leikin ja huumorin kautta. Aikuinen voi innostaa lapsen pukemaan esimerkiksi aloittamalla itse lapsen vaatteiden pukemisen, ihmetellen miten vaatteet eivät mahdu. Lapsi näyttää, että nämähän ovat minun vaatteeni ja alkaa pukemaan.

– Huumori toimii ja kun tuntee oman lapsensa, niin tietää mistä naruista vetää. Jotkut lapset puolestaan innostuvat lauluista, joten voit tehdä pukemisesta laulunomaista ja alkaa loruttelemaan. Se on hauskaa lapsista, kun koittaa esimerkiksi pukemisräppiä. Aikuisiakin naurattaa, kun ei löydy sopivia riimejä ja lapset odottavat, että mikä juttu sieltä tulee seuraavana.

 

Teksti: Valtteri Mustonen / S360

Samankaltaisia postauksia