Touhulassa kasvattajia kannustetaan uuden oppimiseen
Touhulassa arvostetaan työntekijöiden ammattitaitoa ja heitä kannustetaan oppimaan uutta sekä kehittämään osaamistaan aktiivisesti. Tähän mahdollisuuden antavat esimerkiksi Touhulassa järjestettävät sisäiset koulutukset sekä opiskelua taloudellisesti tukevat stipendit. Stipendien avulla voidaan aktiivisesti tukea Touhulan henkilöstön kouluttautumista, esimerkiksi varhaiskasvatuksen opettajan pätevyyden saavuttamiseksi.
Touhula Linnanmaalla, Oulussa, varhaiskasvatuksen opettajana työskentelevä Tiina Nurmela palasi viime syksynä Touhulaan suoritettuaan varhaiskasvatuksen opettajan tutkinnon. Lisäksi Nurmela suoritti ympäristökasvattajan erikoisammattitutkinnon töiden ohella Touhulan myöntämän stipendin kannustamana.
– Tein koulutuksen osana olevat tehtävät omalla työpaikallani, joten työ ja opinnot limittyivät hyvin yhteen. Olen saanut opinnoista itse hyödyn, mutta myös päiväkoti ja lapset ovat hyötyneet koulutuksesta. Lisäksi olen saanut laajennettua hyvin omaa verkostoa ja voin hyödyttää koko Touhulan pedagogista kehittämistä ympäristökasvatuksen osalta. Huippu juttu, kun otetaan käyttöön ja nähdään myös työntekijöiden osaaminen.
Tällä hetkellä Nurmela suorittaa vielä maisterin opintoja. Koska työpaikalla on suhtauduttu opiskeluun kannustavasti ja joustavasti, Nurmela on voinut sovittaa opintonsa sujuvasti yhteen työnteon kanssa.
Sisäisissä koulutuksissa jaetaan työntekijöiden osaamista ja ammattitaitoa
Touhulassa järjestettävät sisäiset koulutukset ovat sekä työntekijöiden että ulkopuolisten vetämiä. Nurmelan mielestä on hienoa, että Touhulassa hyödynnetään henkilöstön asiantuntemusta ja kokemusta:
– Täällä otetaan huomioon työntekijöiden osaaminen ja meillä on paljon sisäisiä koulutuksia, joissa työntekijät kouluttavat oman osaamisen kautta. Heillä on jokin tietty osa-alue, jossa ovat vahvoilla. He ovat kouluttautuneet, tutkineet tiettyjä asioita ja kouluttavat sitten muita. Kun koulutuksissa voidaan keskustella vertaisryhmän kanssa, niin saadaan ahaa-elämyksiä, ideoita ja vinkkejä siitä, miten asioita voidaan toteuttaa käytännössä.
Nurmela näkee, että tämä kertoo Touhulan yhteisestä pedagogisesta linjauksesta. Esimerkkeinä käymistään Touhulan sisäisistä koulutuksista hän antaa koulutukset kehotunnekasvatuksesta, vuorovaikutuksen ja lapsen itsesäätelyn tukemisesta sekä ilmiöpohjaisesta oppimisesta.
Nurmela arvostaa, että koulutukset ovat avoimia kaikille ja antavat kaikille mahdollisuuden kehittyä tasa-arvoisesti. Hän on myös innoissaan, että pääsee myöhemmin keväällä kouluttamaan kollegansa kanssa muita Touhulan työntekijöitä opintojensa aikana kehittämästä ympäristökasvatussuunnitelmasta.
– Koen mahtavana, että minä itse pystyn myös jakamaan omaa osaamistani ja tukemaan koko Touhulan varhaiskasvatusta. Oman osaamisen ja ammattitaidon kehittäminen on meidän jokaisen velvollisuus ja omalla vastuulla. Varhaiskasvatus on koko ajan muuttuvaa, joten jokaisen on pysyttävä siinä mukana. Mielestäni Touhula tukee ja kannustaa tässä tosi hyvin työntekijöitään.
Entä mitä Nurmela haluaa sanoa heille, jotka harkitsevat opiskelua rinnakkain töiden kanssa?
– Työn ohellakin pystyy hyvin opiskelemaan. Työt eivät ole sille esteenä.
Touhulassa koulutetaan pedagogisten työkalujen käyttöön
Touhulassa on käytössä lukuisia pedagogista työtä tukevia työvälineitä, joiden käyttöön koko henkilökunta perehdytetään koulutuksien avulla. Lisäksi koulutusmateriaalit sekä kaikki muu työvälineisiin liittyvä on kaikkien työntekijöiden käytettävissä sähköisessä materiaalipankissa.
Touhulan sisäisistä koulutuksista sekä osaamisen ja tiedon jakamisesta kertovat myös kuopiolaiset varhaiskasvatuksen opettajat, Sini Siekkinen Touhula Märssykorista sekä Alma Niskanen Touhula Saaristokaupungista.
– Meillä on paljon sisäisiä koulutuksia ja ne ovat toimineet tosi hyvin. Ne ovat meitä kehittäviä juttuja. Esimerkkinä voisi antaa meidän “Hetki pedagogiikalle” -koulutukset, kertoo Niskanen.
Myös Siekkinen arvostaa erityisesti Touhulan työntekijöiden ja henkilöstön kannustamista uuden oppimiseen:
– Touhulassa vallitsee meidän arvoihinkin kuuluva oppimisen ilo ja sitä halutaan välittää henkilöstölle. Aina voi oppia lisää, voi kysyä, hakea tietoa ja kouluttautua. Vallitsee ilmapiiri, että vaikka kaikkea ei vielä osaisikaan, on silti tervetullut. Aina voi aikuisenakin oppia uutta ja saada erilaisia näkemyksiä. Se on ollut kantava asia työssä.
Teksti: Valtteri Mustonen / S360