Touhulan toiminta päättyy neljässä päiväkodissa
Touhulan toiminta tulee päättymään Laukaassa, Sastamalassa ja Lahdessa sijaitsevassa Touhula Tonttilassa. Sulkemisten taustalla ovat kunnan palvelurahan tai -setelin arvo sekä korjaustöitä vaativat kiinteistöt.
– Tilanne on erittäin ikävä, ja olen siitä osaltani todella pahoillani. Päätös sulkea päiväkodit ei johdu millään tavalla työntekijöiden toiminnasta, sillä he ovat tehneet arvokasta työtä laadukkaan varhaiskasvatuksen parissa, aluejohtaja Sari Juutilainen kertoo.
Touhula Sastamalassa sulkemisen syitä ovat korjaustöitä vaativa kiinteistö sekä Sastamalan kunnan palvelusetelin arvo, joka ei mahdollista tarvittavia investointeja eikä kata päiväkodin toiminnasta syntyviä kuluja tulevaisuudessa. Päiväkodin toiminta tulee päättymään 31.7.2023 mennessä.
Lahdessa sijaitseva Touhula Tonttila puolestaan on pieni päiväkoti kerrostalon kivijalassa. Kyseiset tilat vaativat myös korjaustöitä, joita emme pysty tulevina vuosina toteuttamaan. Touhulalla on kuitenkin useita päiväkoteja Lahdessa, joten kaikille työntekijöille tullaan tarjoamaan töitä muista Lahden päiväkodeista.
Touhula joutuu luopumaan myös Laukaan päiväkodeista, Touhula Aarrelaivasta ja Merikarhusta. Päätöksen taustalla on Laukaan kunnan palvelurahan arvo, joka ei mahdollista laadukkaan yksityisen varhaiskasvatuksen jatkoa. Laukaan päiväkotien toiminta päättyy heinäkuun loppuun mennessä.
Lisätietoja: Länsi-Suomen aluejohtaja Sari Juutilainen, puh. 045 125 8401