Varhaiskasvatusta olohuoneessa – livelähetys tuo päiväkodista tutut kaverit kotiin
Poikkeusolot ovat tyhjentäneet päiväkodit, sillä suurin osa lapsista on siirtynyt kotihoitoon. Vaikka valtioneuvosto ei edellytä toteuttamaan varhaiskasvatusta ja esiopetusta etänä, niin uudet olosuhteet ovat käynnistäneet Touhula-päiväkodeissa kokeilun, jossa kotoa otetaan etäyhteys päiväkotiin videopuhelun kautta. Näin päiväkodista tutut kaverit ja rutiinit saapuvat olohuoneeseen kerran päivässä.
Huhtikuun alusta alkaen jokainen Touhula-päiväkoti on järjestänyt lapsille päivittäin noin 30 minuutin mittaisia KotiTouhula-tuokioita. Tuokiot sisältävät muun muassa keskusteluja, unikaverin esittelyä, satujen lukemista, musisointia, Kide Science -tiedetuokioita, jumppaa ja erilaisia leikkejä. Tuokiot toteutetaan Cisco Webex-sovelluksen avulla ja niihin osallistuminen on perheille vapaaehtoista.
Kokeilussa on heti mukana lähes kaikki Touhulan 187 päiväkotia, jotka sijaitsevat 65 kunnassa eri puolilla Suomea. Käytännössä tämä tarkoittaa jopa 12 000 päiväkoti-ikäistä lasta.
– Ehdottomasti tärkeimmäksi on muodostunut se, että KotiTouhulan kautta lapsi saa ja pystyy pitämään yhteyttä päiväkodin kavereihin ja aikuisiin poikkeusolojen aikana. Näin ryhmään kuulumisen tunne säilyy. Se tulee helpottamaan myös päiväkotiin paluuta, kun sen aika on, päiväkodin johtaja Mari Hakola Hämeenlinnasta, Touhula Jukolasta, kertoo.
Erityisen suosituksi toiminta on noussut esikouluikäisten lasten keskuudesta. Touhula Jukolassa heille pidetään kaksi kertaa viikossa etäeskaria. Lisäksi perheet saavat esikoulua varten tehtäviä sekä lukujärjestyksen, jota voi soveltaa omaan arkeen sopivaksi.
– Mediassa päiväkodista on puhuttu poikkeusolojen aikana lähinnä hoitopaikkana. Varhaiskasvatus on kuitenkin pedagogista ja tavoitteellista toimintaa, johon jokaisella lapsella on oikeus. KotiTouhulan kautta ylläpidämme lasten kaverisuhteita ja sosiaalisia kontakteja, Touhulan varhaiskasvatus- ja laatupäällikkö Elina Weckström kertoo.
Touhuvinkkejä kerran viikossa ja puuhakassi
KotiTouhula-kokonaisuuteen kuuluu muutakin kuin videoyhteydellä toteutettavat tuokiot, sillä Touhula-päiväkotien asiakasperheille jaetaan kerran viikossa Touhuvinkkejä. Ne sisältävät erilaisia ideoita touhuista, joita voi toteuttaa kotona lasten kanssa päivän aikana tai illalla vanhempien etätyöpäivän päätyttyä, kun harrastuksiakaan ei ole. Lapsille on suunniteltu myös puuhakassit, jotka saapuvat perheille huhtikuun lopussa. Ne sisältävät askarteluvälineitä, tehtäviä ja pelejä ohjeineen.
Keskiviikkoisin kello 10.45 pidetään myös kaikille avoin livetuokio Touhula-päiväkotien Facebook-sivujen kautta. Livetuokioihin ovat tervetulleita kaikki lapset!
KotiTouhula-toiminta on kokonaisuudessaan suunniteltu niin, että se on varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden mukaista ja noudattelee Touhulan pedagogista vuosisuunnitelmaa. Päiväkodeissa on myös aktiivisesti ideoitu, miten kevään aikana päiväkodissa aloitetut projektit jatkuisivat sujuvasti myös kotioloissa ja esimerkiksi esiopetuksessa olevat lapset ovat voineet halutessaan hakea eskarikirjat kotiin.
– Me Touhulassa haluamme toteuttaa laadukasta varhaiskasvatusta myös silloin, kun lapset eivät ole fyysisesti läsnä päiväkodissa. Toiminnan kautta haluamme olla tukemassa perheitä ja turvaamassa onnellista lapsuutta poikkeusoloissa, Weckström muistuttaa.
Lisätietoja:
Viestintäjohtaja Ossi Ahto, puh. 040 083 3883 / ossi.ahto@touhula.fi
Varhaiskasvatus- ja laatupäällikkö Elina Weckström, puh. 050 306 5588 / elina.weckstrom@touhula.fi
Kuvassa varhaiskasvatuksen opettaja Noora Säily pitää KotiTouhula-tuokiota Järvenpäässä Touhula Vihtakadun lapsille.