Arjen osallisuutta päiväkodissa

Osallisuudesta puhutaan tällä hetkellä lähes kaikkialla. Päiväkoteihin osallisuus käsitteenä on vahvemmin rantautunut varhaiskasvatuslain ja varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden (vasu) myötä parin viime vuoden aikana. Osallisuus huojentaa ja hämmentää. Ajatukset vaihtelevat innostuksesta pelkoon. Osa vanhemmista ja työntekijöistä kokee osallisuuden mahdollisuutena uudenlaisen toimintakulttuurin syntymiselle, jossa on tilaa lapsen tunteille ja tarpeille, kun taas osa pelkää, että aikuiset vetäytyvät päätöksenteosta syrjään ja päiväkoti vilisee täynnä pikku tyranneja.

Monen vanhemman ensireaktio julkisessa osallisuuskeskustelussa on ollut, että kyllä ne on aikuiset, joiden kuuluu asioista päiväkodissa päättää ja kyllähän se homma menee villiksi, jos päiväkodissa lapset valitsevat, mitä tekevät. Toisaalta monet vanhemmat ovat tuoneet esille mietteensä lapsen saamasta huomiosta tai aikuisten keskusteluringistä ulkoilun aikana. Nämä ovat oikeita huolia päiväkodin arjesta ja ne liittyvät tiiviisti osallisuuteen. Siksi haluankin hieman avata, mitä osallisuudella päiväkodin toiminnassa tarkoitetaan.

Lasten osallisuus perustuu näkemykseemme lapsesta ja lapsuudesta

Jokaisen aikuisen on hyvä pohtia, mitä ajattelee 2010-luvun lapsuudesta, aikuisista, toiminnasta ja tiedosta sekä näiden suhteista toisiinsa. Vasun ja vallalla olevan sosiokulttuurisen oppimiskäsityksen mukaan lapsi nähdään aktiivisena toimijana, joka kasvaa, oppii ja kehittyy vuorovaikutuksessa muiden ihmisten ja lähiympäristön kanssa.

Meidän aikuisten lapsuudessa kasvatus heijasteli sen ajan lapsuuskuvaa, emmekä tiedä, millaisten lapsikäsitysten kautta tämän hetken lapset tulevat kasvattamaan omia lapsiaan.

Osallisuus ei ole täysin uusi ilmiö päiväkodeissa. Lapset ovat kautta aikojen saaneet vaikuttaa toiminnan sisältöön, mutta tämä valinnanvapaus on kohdistunut pääasiassa leikkiin. Lasten omaehtoinen toiminta on kuitenkin viime vuosikymmenten aikana vähentynyt huomattavasti yhteiskunnallisten muutosten myötä, kun pienten lasten ohjattu harrastaminen on lisääntynyt ja lasten leikkireviirit ovat pienentyneet (mm. kaupungistumisen, tiiviin rakentamisen ja liikenteen lisääntymisen seurauksena). Tästä syystä on tärkeää pohtia, miten lasten aloitteista ja mielenkiinnonkohteista lähtevää toimintaa pystytään lisäämään päiväkodin arjessa.

Osallisuus ei ole lasten villiä juoksentelua vaan päiväkodin henkilöstön kykyä heittäytyä mukaan yhteiseen seikkailuun

Osallisuus ei ole lasten villiä juoksentelua ympäri päiväkotia tai jatkuvaa kieltäytymistä taide-, liikunta- tai musiikkikasvatuksesta. Osallisuus on tunne tai kokemus, joka syntyy ensisijaisesti ryhmään kuulumisen tunteesta ja mahdollisuudesta tehdä aloitteita. Osallisuus konkretisoituu yksilön ja yhteisön välisenä kohtaamisena ja vastavuoroisuutena. Se sisältää mahdollisuuden olla oma itsensä, ilmaista omia näkemyksiään ja vaikuttaa omaan elinympäristöönsä.

Osallisuus on siis päiväkodin henkilöstön ymmärrystä havainnoida lasten mielenkiinnonkohteita sekä nähdä ja kuunnella lasten aloitteita, kykyä suunnitella ja toteuttaa toimintaa yhdessä lasten kanssa ja heittäytyä mukaan yhteiseen seikkailuun. Lisäksi se on halua dokumentoida ja pohtia, mitä toiminnasta on opittu ja mihin se seuraavaksi johdattaa.

Päiväkodissa eletään yhteistä arkea, jossa kaikilla on mahdollisuus vaikuttaa toiminnan sisältöön

Toisin sanoen varhaiskasvatuslain ja vasun mukaan lapset ja aikuiset eivät elä päiväkodissa erillistä arkea, jossa lapset touhuavat keskenään ja aikuiset suunnittelevat toimintaa erillään lapsista. Päiväkoissa eletään yhteistä arkea, jossa kaikilla yhteisön jäsenillä, niin lapsilla kuin aikuisilla, on mahdollisuus vaikuttaa toiminnan sisältöön omista lähtökohdistaan.

Lasten ideat ja suunnitelmat eivät siirry lasten suusta käytäntöön ilman aikuisen oivallusta pysähtymisen, kuuntelemisen ja vallanjakamisen tärkeydestä. Osallisuus on osa toimintakulttuuria vasta, kun tunne osallisuudesta elää jokaisen yhteisön jäsenen sisällä. Se syntyy yhteisössä tapahtuvista kohtaamisista ja vastavuoroisesta toiminnasta: hymyistä, halauksista, Mitä kuuluu? –kysymyksistä, havainnoinnista, aloitteisiin tarttumisesta ja ideoiden yhteisestä kehittelystä. Siinä on myös kyse jaetuista epäonnistumisista, omien ajatusten kertomisesta, vapaaehtoisesta osallistumisesta, innostumisesta, ystävällisyydestä ja ilosta.