Takaisin postauksiin

Touhulan toimitusjohtaja vaihtuu

Touhulan toimitusjohtaja Virpi Holmqvist siirtyy uusiin tehtäviin Suomen Attendolle. Holmqvist kuitenkin jatkaa Touhulan täysipäiväisenä toimitusjohtajana lokakuun 2019 loppuun sujuvan siirtymän varmistamiseksi. Touhulan toimitusjohtajan vaihdoksella ei ole vaikutusta päiväkotien arkeen, asiakkaisiin tai sidosryhmiin, vaan toiminta jatkuu normaalisti.

Hallituksen puheenjohtaja Harri-Pekka Kaukonen kertoo, että uuden toimitusjohtajan rekrytointi on käynnistynyt. Tavoitteena on, että uusi toimitusjohtaja aloittaa syksyn aikana. ”Haluan kiittää Virpiä hyvästä työstä Touhulan eteen ja toivotan hänelle mitä parhainta menestystä uusiin haasteisiin”, Kaukonen toteaa.

Touhulaa on kehitetty viime vuosina paljon ja se on laajentunut kattamaan yksityisen varhaiskasvatuksen palveluita ympäri Suomen. ”Olen hyvin ylpeä touhulalaisista ja kiitollinen näistä kahdesta vuodesta”, summaa Holmqvist. Muuttuva toimintaympäristö haastaa kuitenkin yksityisen varhaiskasvatuksen toimijoita ja uudelta toimitusjohtajalta odotetaan kykyä luotsata Touhulaa uudelle tasolle. ”Haluamme jatkaa Touhulan ja toimintamme kehittämistä ja olla johtava varhaiskasvatuksen toimija Suomessa”, Kaukonen kommentoi.

 

Lisätietoja:

Hallituksen puheenjohtaja Harri-Pekka Kaukosen haastattelupyynnöt:
Viestintäjohtaja Ossi Ahto
puh. 040 083 3883, ossi.ahto@touhula.fi

Toimitusjohtaja Virpi Holmqvist
puh. 040 537 6133

Samankaltaisia postauksia