
Touhula Varhaiskasvatus on voittanut Ilmarisen työkykypalkinnon
Touhula Varhaiskasvatus on voittanut Ilmarisen työkykypalkinnon. Viiden finalistin joukosta voittajan valitsi tänä vuonna Hintsa Performancen Pekka Pohjakallio.
Voittajan valinnan ratkaisi se, miten Touhulassa korostetaan johtamisen roolia työkyvyn ylläpidossa ja miten hyvin se on onnistuttu viemään käytäntöön.
– Vahva kasvu vaatii toimintamallien jatkuvaa kehittämistä. Touhulassa työkykyjohtaminen on systemaattista, brändi ja tekeminen kulkevat käsi kädessä. Kaikki osallistuvat työkyvyn luomiseen. Touhulassa myös satsataan koko henkilöstön koulutukseen työkykyasioissa merkittävästi. Tämän käytännön toivoisin leviävän laajemmallekin, Pekka Pohjakallio sanoo.
Touhulan henkilöstöjohtaja Jaana Lamberg on erittäin ilahtunut tunnustuksesta.
–Työkykypalkinto on hieno juttu, olemme kovin onnellisia ja ylpeitä! On hienoa, että pitkäjänteinen ja tulosta tuottanut työmme työkykyjohtamisessa huomataan ja hyvät käytäntömme noteerataan. Se luo lisää uskoa tekemiseen myös itselle, Lamberg iloitsee.
Touhulassa työkykyjohtaminen on osa arkea ja kasvun strategiaa
Touhulassa työkykyjohtaminen nähdään hyvin kokonaisvaltaisesti: se läpileikkaa koko organisaation ja kaikki prosessit ja kiteytyy jokapäiväiseen lähiesimiestyöhön. Työkykyjohtamista tehdään henkilöstön aktivoinnin ja osallistamisen kautta, päiväkotien arjessa.
–Työkykyjohtaminen on meillä punainen lanka, joka liittyy kaikkeen tekemiseen. Olen ylpeä, että pystymme kasvamaan ja kehittymään yhtä aikaa. Meillä kasvaminen, laadun kehittäminen ja henkilöstön hyvinvoinnista huolehtiminen eivät ole toisiaan poissulkevia tai peräkkäisiä asioita, vaan teemme niitä samanaikaisesti. Tämä kertoo minusta hyvin Touhulan ketteryydestä, Lamberg sanoo.
Touhulassa työkykyjohtaminen on osa kasvun strategiaa. Olennaista on yhtenäisen yrityskulttuurin ja tasalaatuisen toiminnan varmistaminen päiväkotien arjessa. Touhulassa kiinnitetään huomiota erityisesti osaamisen kehittämiseen ja työyhteisöjen hyvinvointiin. Se korostuu esimiestyössä. Suurin panostus esimiestyöhön on lähiesimiestyön ammattitutkintokoulutus kaikille päiväkodinjohtajille.
Viisi vahvaa finalistia
Ilmarinen tukee asiakasyrityksiään työkykyriskien hallinnassa. Työkykypalkinnon tavoitteena on nostaa esiin työkykyjohtamisen tärkeys ja tuoda esiin hyviä käytäntöjä.
Ilmarisen raati valitsi viisi työkykypalkintofinalistia. Kriteerinä oli suunnitelmallinen ja tuloksekas työkykyjohtaminen. Työkykypalkintofinalistit 2018 olivat Botnia Mill Service, JYSK Suomi, Kattotutka, Millog ja Touhula Varhaiskasvatus.
Kisaa tuomaroinut Hintsa Performancen Pekka Pohjakallio kiersi tutustumassa kaikkiin viiteen finalistiyritykseen syys-lokakuussa.
FAKTA: Touhula-päiväkodit
- Valtakunnallinen päiväkotiketju, perustettu vuonna 2010
- Omistaa 172 päiväkotia
- Työllistää noin 3 000 varhaiskasvatuksen ammattilaista
- Liikevaihto noin 110 miljoonaa euroa vuonna 2018
FAKTA: Ilmarisen työkykypalkinto 2018
- Ilmarinen palkitsee työkyvyn edistämisessä ansioituneen yrityksen, organisaation tai tiimin.
- Ilmarisen raati valitsi viisi finalistia. Vuoden 2018 työkykypalkintofinalistit ovat: Botnia Mill Service, JYSK Suomi, Kattotutka, Millog ja Touhula Varhaiskasvatus.
- Finalistien joukosta voittajan valitsi tänä vuonna Hintsa Performancen Pekka Pohjakallio.
- Ilmariseen vuodenvaihteessa yhdistynyt Etera on jakanut työkykypalkinnon vuodesta 2015 lähtien. Viime vuonna voiton vei VMP Varamiespalvelu ja kisan tuomarina toimi Merja Ylä-Anttila.
Lisätiedot
Jaana Lamberg, henkilöstöjohtaja, Touhula Varhaiskasvatus, p. 045 1899 669, jaana.lamberg@touhula.fi
Kristiina Halonen, työkykyjohtaja, Ilmarinen, p. 050 380 3868, kristiina.halonen@ilmarinen.fi