
Touhula-päiväkotiperhe uudistuu – suuntana yksi yhteinen Touhula
Touhula haluaa tarjota lapsille Suomen parasta varhaiskasvatusta – nyt ja tulevaisuudessa. Tavoitteemme on, että meille haluavat niin lapset ja vanhemmat kuin parhaat alan ammattilaisetkin. Ja juuri siksi suuntanamme on nyt yksi yhteinen Touhula. Juuri toteutetun brändiuudistuksen myötä pystymme entisestään kehittämään paitsi toimintaamme, myös perheiden ja työntekijöidemme tyytyväisyyttä. Olemme yhtä päiväkotiperhettä, jolla on yhteiset arvot ja tavoitteet, ja jonka sisällä jaamme tärkeitä oppeja sekä käytäntöjä toisillemme.
Jotain uutta, jotain vanhaa – eli mikä muuttuu
Vahvistaaksemme tunnettavuuttamme laadukkaana päiväkotibrändinä, toimivat kaikki päiväkotimme jatkossa yhteisen Touhula-nimen alla. Tulevaisuudessa jokaisen päiväkotimme toiminnassa painottuu jokin teema: liikunta, seikkailu, kieli tai taide ja kulttuuri. Yksi odotettu parannus on myös touhula.fi:n uudistus. Kaikkien päiväkotien yksi yhteinen sivusto palvelee nyt entistä paremmin asiakkaitamme ja kumppaneitamme. Esimerkiksi uusi näppärä chat-palvelumme sekä mahdollisuus varata tutustumiskäynnit suoraan netistä parantavat palveluamme huomattavasti.
Tarjoamme laadukasta varhaiskasvatusta aivan kuten ennenkin, ja lapset jatkavat leikkejään tutussa ympäristössä, tuttujen aikuisten kanssa.
Touhula
Kaikki lähtee lapsuudesta