Takaisin toimipisteisiin

Touhula Vähärauma, Pori

Miia Immonen Päiväkodin johtaja

Liikuntapäiväkoti Touhula Vähärauma sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien päässä Porin keskustasta. Päiväkodin tilat ovat avarat, liikkuvien ja aktiivisten lasten tarpeisiin suunniteltu. Sisältä löytyy iso sali kiipeilyseinineen, jossa lapsilla on tilaa liikkua ja temmeltää.

Lapset saavat vähintään kaksi tuntia reipasta liikuntaa päiväkotipäivän aikana. Pihamme on suunniteltu lasten tarpeet huomioon ottaen, ja pihalla onkin paljon tilaa liikkua sekä leikkiä muun muassa liukumäissä, keinuissa ja hiekkalaatikoilla.

Käymme lasten kanssa tutustumassa erilaisiin liikuntalajeihin sekä myös taiteeseen ja kulttuuriin. Lasten lempipuuhia ovat muun muassa retket ja musiikkihetket. Teemme retkiä lähipuistoihin, Yyterin hiekkarannoille, keskustan kauppahalliin tai lähimetsään. Kirjastoauto vierailee säännöllisesti päiväkotimme pihassa.

Toiminnassamme painottuu pienryhmätoiminta, lapsilöhtöisyys ja vanhempien osallisuus. Pienryhmätoimintaa kehitetään koko ajan, ja kuuntelemme sekä vanhempien että lasten toiveita toiminnan suunnittelussa ja arjen käytännön asioissa.

Henkilökuntamme on innostunutta ja tekee työtään suurella sydämellä. Järjestämme säännöllisesti vanhempien ja lasten yhteisiä aamupaloja, erilaisia liikuntatempauksia ja urheilukummitoimintaa. Pyrimme urheilukummitoiminnan avulla saamaan sekä lapsia että vanhempia kiinnostumaan erilaisista liikuntamuodoista. Päiväkodissamme toimii FC Jazzin pallokerho säännöllisesti kerran kuussa.

Tutustu myös toiseen Touhulan päiväkotiin Porissa.

Touhula Vähärauma

Liikunta
Ma–pe klo 6.30–17

Otathan yhteyttä päiväkodin johtajaan seuraavissa asioissa:

• asiakaspaikat
• palvelusopimus ja siihen liittyvät muutokset
• laskutukseen liittyvät kysymykset
• asiakaspalautteet ja kirjalliset muistukset toiminnan kehittämiseksi

Miia Immonen Päiväkodin johtaja
Ma–pe klo 12.30–14.30

Palvelusopimukset

Kokopäiväisen varhaiskasvatuksen lisäksi tarjoamme erilaisia joustavia hoitoaikaratkaisuja perheiden erilaisiin tarpeisiin.

Tietoa asiakasmaksuista

Varhaiskasvatuspaikan hinta koostuu asiakasmaksusta ja Porin kaupungin myöntämästä palvelusetelin omavastuuosuudesta. Asiakasmaksun suuruuteen vaikuttavat perheen koko, tulot ja hoidon tarve. Päiväkotimme asiakasmaksu on enimmillään 290 € / kk.

  • Hoitoaikaperusteinen sopimus

    Yli 150 h / kk
    84–150 h / kk
    0–84 h / kk

  • Esiopetus
  • Esiopetus + varhaiskasvatus

    0–84 h / kk

  • Sisaralennus

Hae varhaiskasvatukseen

Varmista paikkasi Touhulassa. Täytämme asiakaspaikat hakujärjestyksessä.

Näin hakuprosessi etenee:

  1. Täytä hakemus / hakemukset, muistathan että jokaiseen päiväkotiin pitää täyttää oma hakemus.
  2. Touhulasta ollaan sinuun yhteydessä viikon sisällä hakemuksen jättämisestä ja useimmissa tapauksissa voimme varmistaa asiakaspaikan heti.

Päiväkodissamme on käytössä Porin kaupungin palveluseteli ja tulojen mukaan määräytyvä asiakasmaksu sekä sisaralennus. Perhe toimittaa tulotiedot tarvittaessa suoraan Porin sivistyskeskukseen.

Ryhmämme

Touhulassa toimitaan päivän aikana pienryhmissä. Pienryhmissä jokainen lapsi tulee nähdyksi ja kuulluksi omana itsenään. Myös kasvattajalla on mahdollisuus olla aidosti läsnä ja vastata lapsen tarpeisiin.

Lapsen arkeen liittyvissä asioissa otathan yhteyttä päiväkotiin ensisijaisesti TouGo-sovelluksen kautta.

Päiväkodin kumppaniyhteistyö

Touhulassa kumppanitoiminnan ytimessä ovat oppimisen ilo, halu tehdä hyvää, sekä perheiden arjen helpottaminen. Touhula-päiväkodit tekevät yhteistyötä useiden kumppanien kanssa.

  • Fc Jazz

    Fc Jazz toimii Touhula Vähärauman ja Touhula Väinälön urheilijakummina.

    FC Jazz on porilainen jalkapalloseura, joka perustettiin vuonna 1934 nimellä Porin Pallo-Toverit (PPT). FC Jazziksi se vaihtoi nimensä marraskuussa 1991. Seuran edustusjoukkue pelaa kaudella 2017 Suomen kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla Kakkosessa.

    Fc Jazz käy noin kerran kuussa pitämässä pallokerhoa päiväkodin lapsille. Pallokerhoon osallistuvat kaikki ryhmät, myös alle 3-vuotiaat. Harjoitukset on suunniteltu ikäryhmien mukaan.

    Lisätietoja Fc Jazzin toiminnasta: www.fcjazz.com