1. Päiväkodit
  2. Lahti
  3. Touhula Karisto

Leikkiä, retkiä ja musiikkia

Me liikumme monipuolisesti sisällä ja ulkona. Yhteinen piha-alue on jaettu isojen- ja pienten pihoiksi, josta löytyy keinuja, hiekkalaatikoita, tasaista pelialuetta sekä iso nurmikenttä. Käytössämme on myös molempien talojen jumppasalit.

Voit tutustua päiväkotimme toimintaan myös Instagramissa.

Jätä hakemus ja olemme sinuun yhteydessä. Hakemus ei ole sitova.

  • Lue lisää päiväkodista

    Päiväkotimme sijaitsee Lahden Päiväkotimme koostuu kahdesta rakennuksesta.

    Touhula Karistossa kaiken ikäiset lapset retkeilevät joka viikko. Kariston alue luo hyvät puitteet retkeilylle niin metsissä, alueen leikkipuistoissa kuin läheisen koulun liikunta-alueilla. Hyvät julkiset liikenneyhteydet mahdollistavat myös retkeilyn hieman lähiympäristöä kauempanakin. Toisinaan pakkaamme retkelle eväät mukaan ja onpa ajoittain syöty aamupala tai lounaskin metsässä.

    Touhula Kariston toiminnassa korostuu liikunnan ohella musiikki sekä kädentyöt. Rytmisoittimet sekä musiikkiliikunta ovat tärkeä osa musiikillista toimintaamme. Kädentöihin keräämme ideoita esimerkiksi metsäretkiltä. Metsä luo loistavat mahdollisuudet lapsen mielikuvituksen kehittymiselle, omaehtoiselle leikille ja liikunnalle.

    Toimintamme tapahtuu pienryhmissä. Kannustamme lasta liikkumaan ja kokeilemaan uutta. Lastemme lempipuuhaa ovat temppuradat, metsäretket, majojen rakentaminen sekä mielikuvitusleikit. Talvisin mieluista on mäenlasku läheisillä kummuilla, hiihtäminen ja luistelu.

    Aamuisin jokainen lapsi vastaanotetaan ja kohdataan yksilöllisesti. Meille on tärkeää lämmin vuorovaikutus sekä kiireettömät kohtaamiset. Päivän päätteeksi vaihdamme lapsen kuulumiset vanhempien kanssa.

    Lähetämme vanhemmille viikkokirjeitä, joissa kerromme kuluneen viikon puuhista ja seuraavan viikon suunnitelmista. Vietämme myös kuukausittain kiireettömiä vanhempien aamukahveja sekä tietysti juhlimme joulu- ja kevätjuhlia yhdessä perheiden kanssa.

    Iltatoimintana päiväkodissamme järjestetään muskaria 0–2-vuotiaille lapsille.

Elina Vihonen Päiväkodin johtaja
Johanna Åhman-Varis Päiväkodin johtaja
Aukioloajat

Ma–pe klo 6–18

  • Teema

    Kasvan, liikun ja kehityn

Kokemuksia päiväkodista

Hinnat

Lahden Touhula-päiväkotien asiakasmaksu on 40–335 euroa kuukaudessa.

Asiakasmaksu määräytyy palvelusetelin arvon mukaan, johon vaikuttavat perheen koko, tulot sekä lapsen varhaiskasvatusaika.

Hae varhaiskasvatukseen

Täytä hakemus, niin päiväkodin johtajamme on sinuun viikon sisällä yhteydessä. Useimmissa tapauksissa voimme varmistaa asiakaspaikan heti! Hakemus ei sido sinua vielä mihinkään.

Ryhmämme

Touhulassa toimitaan päivän aikana pienryhmissä. Pienryhmissä jokainen lapsi tulee nähdyksi ja kuulluksi omana itsenään. Myös kasvattajalla on mahdollisuus olla aidosti läsnä ja vastata lapsen tarpeisiin.

Lapsen arkeen liittyvissä asioissa otathan yhteyttä päiväkotiin ensisijaisesti TouGo-sovelluksen kautta.