1. Päiväkodit
  2. Rovaniemi
  3. Touhula Vekarakolo

Touhula Vekarakolo, Rovaniemi

Katja Lustig Päiväkodin johtaja

Liikuntapäiväkoti Touhula Vekarakolo sijaitsee noin 12 kilometrin päässä Rovaniemen keskustasta, Imarin rauhallisella luonnonläheisellä omakotitaloalueella. Tarjoamme varhaiskasvatuksen lisäksi esiopetusta.

Liikunnan ohella toiminnassamme painottuvat retkeily ja luonnonläheisyys. Liikumme arjessa päivittäin vähintään kaksi tuntia päiväkotipäivän aikana. Retkeilemme viikoittain päiväkodin lähimetsässä tai Kuolavaaran laavulla. Talvisin käymme lumikenkäilemässä ja hiihtämässä, kesäisin pääsemme yleisurheilemaan ja pelaamaan pallopelejä. Lastemme lempipuuhaa ovat erilaiset retket, palikoilla rakentelu, mäenlasku ja omatoiminen liikkuminen.

Päiväkotimme toimii kaksikerroksisessa omakotitalossa, jossa on kodinomainen tunnelma ja kaikille ryhmille omat tukikohtansa. Pienten puoli sijaitsee talon päädyssä, 3-5 -vuotiaat touhuavat alakerrassa ja esikoululaiset pääsevät yläkertaan.

Päiväkodin piha on suuri ja rinnemäinen. Pihan reunalla on metsä, jossa keksimme monenlaista puuhaa vuodenajasta riippumatta. Päiväkodin pihassa meillä on myös ihana kota, jossa paistamme makkaraa ja nautimme nuotion lämmöstä sekä vietämme tunnelmallisia joulujuhlia.

Säännöllisiä tapahtumia päiväkodissamme ovat kevät- ja joulujuhlat, isovanhempien ja tärkeän aikuisen päivä sekä vanhempien aamukahvit.

Tutustu myös muihin Touhulan päiväkoteihin Rovaniemellä.

Touhula Vekarakolo

Liikunta
Ma–pe klo 6.30–17

Mikäli lapsen hoitoajan tarve on yllä olevaa aukioloaikaa laajempi, keskustelettehan asiasta hakuvaiheessa päiväkodin johtajan kanssa.

Otathan yhteyttä päiväkodin johtajaan seuraavissa asioissa:

• asiakaspaikat
• palvelusopimus ja siihen liittyvät muutokset
• laskutukseen liittyvät kysymykset
• asiakaspalautteet ja kirjalliset muistukset toiminnan kehittämiseksi

Katja Lustig Päiväkodin johtaja
Arkisin klo 12:15-13:45

Palvelusopimukset

Kokopäiväisen varhaiskasvatuksen lisäksi tarjoamme erilaisia joustavia hoitoaikaratkaisuja perheiden erilaisiin tarpeisiin. Osa-aikaisia asiakaspaikkoja on kuitenkin rajoitettu määrä, joten tiedustele tilannetta suoraan päiväkodin johtajalta.

Tietoa asiakasmaksuista

Varhaiskasvatuspaikan hinta koostuu asiakasmaksusta ja Rovaniemen kaupungin myöntämästä palvelusetelin omavastuuosuudesta. Asiakasmaksun suuruuteen vaikuttavat perheen koko, tulot ja hoidon tarve. Asiakasmaksut ovat enimmillään 289€ / kk.

15 pv / kk: 75% maksimihinnasta, 216,75 €
10 pv / kk: 50% maksimihinnasta, 144,5 €

  • Kokopäiväsopimus
  • Osaviikkosopimus

    Kokopäivähoito 15 pv / kk
    Kokopäivähoito 10 pv / kk

  • Tuntisopimus

    20 h / vko

  • Esiopetus
  • Esiopetus + varhaiskasvatus

    Osapäivähoito

  • Sisaralennus

Hae varhaiskasvatukseen

Varmista paikkasi Touhulassa. Täytämme asiakaspaikat hakujärjestyksessä.

Näin hakuprosessi etenee:

  1. Täytä hakemus / hakemukset, muistathan että jokaiseen päiväkotiin pitää täyttää oma hakemus.
  2. Touhulasta ollaan sinuun yhteydessä viikon sisällä hakemuksen jättämisestä ja useimmissa tapauksissa voimme varmistaa asiakaspaikan heti.

Päiväkodissamme on käytössä Rovaniemen kaupungin palveluseteli ja tulojen mukaan määräytyvä asiakasmaksu sekä sisaralennus. Perhe toimittaa tulotiedot tarvittaessa suoraan Rovaniemen kaupungille varhaiskasvatuksen sähköisen asioinnin kautta.

Ryhmämme

Touhulassa toimitaan päivän aikana pienryhmissä. Pienryhmissä jokainen lapsi tulee nähdyksi ja kuulluksi omana itsenään. Myös kasvattajalla on mahdollisuus olla aidosti läsnä ja vastata lapsen tarpeisiin.

Lapsen arkeen liittyvissä asioissa otathan yhteyttä päiväkotiin ensisijaisesti TouGo-sovelluksen kautta.

Päiväkodin kumppaniyhteistyö

Touhulassa kumppanitoiminnan ytimessä ovat oppimisen ilo, halu tehdä hyvää, sekä perheiden arjen helpottaminen. Touhula-päiväkodit tekevät yhteistyötä useiden kumppanien kanssa.

  • ReimaGO

    ReimaGO-aktiivisuussensori on kehitetty erityisesti lapsia varten. Lapsi ei tarvitse liikkumiseen ja leikkimiseen mukaansa muuta kuin sensorin, sillä kertynyt data synkronoidaan mobiililaitteen kanssa vasta liikunnan jälkeen. Sensori herää, kun lapsi alkaa liikkua ja se tallentaa vain liikkumisen tehon ja keston.

    ReimaGO-sovelluksesta nähdään liikunnasta saadun, sensoriin kertyneen energian määrä. Energian avulla lapsi pääsee etenemään sovelluksen pelimaailmoissa hauskoja palkintoja keräten.

    ReimaGO-aktiivisuussensorit tuovat lasten liikkumiseen digitaalisen ja pelillisen puolen, ja sensori auttaa myös vanhempia seuraamaan, miten Touhula-päiväkotien liikuntalupaus toteutuu.