1. Päiväkodit
  2. Hyvinkää
  3. Touhula Taikametsä

Touhula Taikametsä, Hyvinkää

Niina Hujanen Päiväkodin johtaja

Touhula Taikametsä on pieni ja lämminhenkinen seikkailupäiväkoti Sahanmäessä.

Päiväkodissamme ideoidaan ja toteutetaan lasten kanssa erilaisia teemoja, joiden mukaan seikkailemme. Vuodenajat kulkevat mukana teemoissa, joita toteutetaan muun muassa musiikin, liikunnan, askartelun ja retkeilyn keinoin. Taikametsässä retkeillään viikoittain lähiympäristöön, josta löytyy muun muassa leikkipuistoja sekä urheilukenttä.

Ulkoilu ja leikki ovat seikkailupainotteisen päiväkodin toiminnassa tärkeällä sijalla. Vieressä on myös puisto ja metsää, jotka mahdollistavat monipuolisen liikkumisen ulkona. Taikametsässä lapsi pääsee toteuttamaan itseään leikkimällä, ulkoilemalla, askartelemalla, laulamalla, soittamalla ja leipomalla. Hyvät käytöstavat, toisen huomioiminen, ryhmässä toimiminen ja omatoimisuuden vahvistaminen ovat myös tärkeitä arvojamme.

Päiväkoti jakautuu kahteen vierekkäiseen taloon, joissa toimivat ryhmät Mansikat ja Kirsikat. Kodinomaiset puutalot luovat päiväkotiin turvallisen ilmapiirin, jossa hurjinkaan seikkailu ei tunnu liian jännittävältä.

Tutustu myös muihin Touhulan päiväkoteihin Hyvinkäällä.

Touhula Taikametsä

Seikkailu
Ma–pe klo 6.30–17

Mikäli lapsen hoitoajan tarve on yllä olevaa aukioloaikaa laajempi, keskustelettehan asiasta hakuvaiheessa päiväkodin johtajan kanssa.

Otathan yhteyttä päiväkodin johtajaan seuraavissa asioissa:

• asiakaspaikat
• palvelusopimus ja siihen liittyvät muutokset
• laskutukseen liittyvät kysymykset
• asiakaspalautteet ja kirjalliset muistukset toiminnan kehittämiseksi

Niina Hujanen Päiväkodin johtaja

Palvelusopimukset

Kokopäiväisen varhaiskasvatuksen lisäksi tarjoamme erilaisia joustavia hoitoaikaratkaisuja perheiden erilaisiin tarpeisiin. Osa-aikaisia asiakaspaikkoja on kuitenkin rajoitettu määrä, joten tiedustele tilannetta suoraan päiväkodin johtajalta.

  • Kokopäiväsopimus
  • Osaviikkosopimus

    Kokopäivähoito 16 pv / kk
    Kokopäivähoito 12 pv / kk

  • Sisaralennus

    Hyvinkään kaupungin sisaralennus

Hae varhaiskasvatukseen

Varmista paikkasi Touhulassa. Täytämme asiakaspaikat hakujärjestyksessä.

Näin hakuprosessi etenee:

  1. Täytä hakemus / hakemukset, muistathan että jokaiseen päiväkotiin pitää täyttää oma hakemus.
  2. Touhulasta ollaan sinuun yhteydessä viikon sisällä hakemuksen jättämisestä ja useimmissa tapauksissa voimme varmistaa asiakaspaikan heti.

Varhaiskasvatuksen hinta muodostuu yksityisen hoidon tuesta, yksityisen hoidon tuen kuntalisästä sekä vanhempien maksamasta asiakasmaksusta. Korkeimmillaan vanhempien maksama asiakasmaksu on sama kuin ylin kunnallinen hoitomaksu. Tulosidonnainen yksityisen hoidon tuen hoitolisä vähentää asiakasmaksun määrää. Yksityisen hoidon tukea haetaan Kelalta. Lisätietoja voit kysyä päiväkodin johtajalta.

Ryhmämme

Touhulassa toimitaan päivän aikana pienryhmissä. Pienryhmissä jokainen lapsi tulee nähdyksi ja kuulluksi omana itsenään. Myös kasvattajalla on mahdollisuus olla aidosti läsnä ja vastata lapsen tarpeisiin.

Lapsen arkeen liittyvissä asioissa otathan yhteyttä päiväkotiin ensisijaisesti TouGo-sovelluksen kautta.