1. Päiväkodit
  2. Hyvinkää
  3. Touhula Ilona

Touhula Ilona, Hyvinkää

Minna Tarkiainen Päiväkodin johtaja

Taidepäiväkoti Touhula Ilona sijaitsee Mustamännistössä VR:n konepajan viereisessä rakennuksessa. Kaksikerroksisessa päiväkodissamme touhuaa kaksi lapsiryhmää; alle 3-vuotiaat alakerrassa ja yli 3-vuotiaat yläkerrassa.

Päiväkodissamme lapsi saa sukeltaa taiteiden maailmaan. Ihmettelemme lasten kanssa kuvia, musiikkia, satuja ja vaikka väritaikoja. Haluamme myös innostaa lapsia kokeilemaan itse. Vanhemmat ovat meille lastensa parhaat asiantuntijat ja teemmekin aina mielellämme yhteistyötä heidän kanssaan.

Monipuolinen toimintamme on lapsilähtöistä. Päiväkodissamme käy viikoittain musiikin- ja kuvataiteiden opettaja. Muskarissa tutustumme soittimiin, laulamiseen ja tanssimiseen. Pajapäivinä voimme tehdä erilaisia projekteja, askarrella, tehdä puutarhahommia tai lähteä vaikkapa Metsämörri-retkelle. Kuvataiteessa keskitymme puolestaan taiteeseen ja kulttuuriin askarrellen, maalaten ja muovaillen. Touhula Ilonassa kuvis on kokonaisvaltaista kokemusta kaikilla aisteilla. Se voi olla myös tutkimista, maistamista, haistamista, muovailemista ja tunnustelemista tai vaikkapa hankimaalausta. Teemme tutustumiskäyntejä ja retkiä myös museoon, teatteriin ja taidenäyttelyyn. Muksukeittiössä lapset saavat leipoa ja laittaa ruokaa. Keittiössä lapset saavat tehdä kaiken aivan itse ja ehkäpä vanhemmillekin jää kotiinviemisiä.

Päiväkodissamme liikutaan aktiivisesti, valtakunnallisen liikuntasuosituksen mukaisesti. Olemme kiinnittäneet huomiota lasten liikkumisen lisäämiseen mm. siirtymätilanteissa sekä ulkoiluissa. Päiväkotimme vieressä on metsä ja sen monipuolisia maastoja hyödynnetään viikoittain. Vieressämme on myös kenttä ulkoliikuntaa varten, ja talvisin pääsemme helposti luistelemaan sekä hiihtämään.

Hyvä yhteistyö kodin ja päiväkodin välillä luo luottamukselliset suhteet ja edistää kaikinpuolista hyvinvointia, kehitystä ja oppimismahdollisuuksia sekä auttaa luomaan yhdensuuntaiset ja johdonmukaiset kasvatustavoitteet. Haluamme tehdä lapsen päivästä kokonaisen huomioimalla vanhempien toivomukset, odotukset, kulttuuritaustan ja arvomaailman. Annamme myös huumorin kukkia päiväkodissamme.

Tutustu myös muihin Touhulan päiväkoteihin Hyvinkäällä.

Touhula Ilona

Taide
Ma–pe klo 7–17

Mikäli lapsen hoitoajan tarve on yllä olevaa aukioloaikaa laajempi, keskustelettehan asiasta hakuvaiheessa päiväkodin johtajan kanssa.

Otathan yhteyttä päiväkodin johtajaan seuraavissa asioissa:

• asiakaspaikat
• palvelusopimus ja siihen liittyvät muutokset
• laskutukseen liittyvät kysymykset
• asiakaspalautteet ja kirjalliset muistutukset toiminnan kehittämiseksi

Minna Tarkiainen Päiväkodin johtaja

Palvelusopimukset

Kokopäiväisen varhaiskasvatuksen lisäksi tarjoamme erilaisia joustavia hoitoaikaratkaisuja perheiden erilaisiin tarpeisiin. Osa-aikaisia asiakaspaikkoja on kuitenkin rajoitettu määrä, joten tiedustele tilannetta suoraan päiväkodin johtajalta.

  • Kokopäiväsopimus

    Kokopäivähoito 20 pv / kk

  • Osaviikkosopimus

    Kokopäivähoito 17 pv / kk
    Kokopäivähoito 12 pv / kk

  • Tuntisopimus

    20 h / vko

  • Sisaralennus

    Hyvinkään kaupungin sisaralennus

Hae varhaiskasvatukseen

Varmista paikkasi Touhulassa. Täytämme asiakaspaikat hakujärjestyksessä.

Näin hakuprosessi etenee:

  1. Täytä hakemus / hakemukset, muistathan että jokaiseen päiväkotiin pitää täyttää oma hakemus.
  2. Touhulasta ollaan sinuun yhteydessä viikon sisällä hakemuksen jättämisestä ja useimmissa tapauksissa voimme varmistaa asiakaspaikan heti.

Varhaiskasvatuksen hinta muodostuu yksityisen hoidon tuesta, yksityisen hoidon tuen kuntalisästä sekä vanhempien maksamasta asiakasmaksusta. Tulosidonnainen yksityisen hoidon tuen hoitolisä vähentää asiakasmaksun määrää. Yksityisen hoidon tukea haetaan Kelalta. Lisätietoja voit kysyä päiväkodin johtajalta.

Ryhmämme

Touhulassa toimitaan päivän aikana pienryhmissä. Pienryhmissä jokainen lapsi tulee nähdyksi ja kuulluksi omana itsenään. Myös kasvattajalla on mahdollisuus olla aidosti läsnä ja vastata lapsen tarpeisiin.

Lapsen arkeen liittyvissä asioissa otathan yhteyttä päiväkotiin ensisijaisesti TouGo-sovelluksen kautta.

Päiväkodin kumppaniyhteistyö

Touhulassa kumppanitoiminnan ytimessä ovat oppimisen ilo, halu tehdä hyvää, sekä perheiden arjen helpottaminen. Touhula-päiväkodit tekevät yhteistyötä useiden kumppanien kanssa.

  • ReimaGO

    ReimaGO-aktiivisuussensori on kehitetty erityisesti lapsia varten. Lapsi ei tarvitse liikkumiseen ja leikkimiseen mukaansa muuta kuin sensorin, sillä kertynyt data synkronoidaan mobiililaitteen kanssa vasta liikunnan jälkeen. Sensori herää, kun lapsi alkaa liikkua ja se tallentaa vain liikkumisen tehon ja keston.

    ReimaGO-sovelluksesta nähdään liikunnasta saadun, sensoriin kertyneen energian määrä. Energian avulla lapsi pääsee etenemään sovelluksen pelimaailmoissa hauskoja palkintoja keräten.

    ReimaGO-aktiivisuussensorit tuovat lasten liikkumiseen digitaalisen ja pelillisen puolen, ja sensori auttaa myös vanhempia seuraamaan, miten Touhula-päiväkotien liikuntalupaus toteutuu.