
TOUHULAN KASVU LÄHES KAKSINKERTAISTUI VUONNA 2017
Varhaiskasvatuspalveluita tuottava Touhula-konserni kehitti ja laajensi toimintaansa merkittävästi vuonna 2017. Vuoden aikana avattiin 17 uutta Touhula-päiväkotia ja Touhulan tarjoaman varhaiskasvatuksen piiriin tuli noin 2500 uutta lasta. Yritys- ja liiketoimintakaupoilla yksiköiden määrä kasvoi 14 päiväkodilla. Konsernin raportoitu liikevaihto oli vuoden 2017 lopussa 88,5 miljoonaa euroa vertailukelpoisen kasvun ollessa 35 prosenttiyksikköä.
Kasvun lisäksi Touhula on panostanut voimakkaasti varhaiskasvatuksen palveluiden kehittämiseen. Kehitystyön painopisteitä ovat muun muassa päiväkotien pedagoginen toiminta, asiakas- ja henkilöstökokemus sekä digitaalisuuden hyödyntäminen. Yhtiö otti viime vuonna käyttöön esimerkiksi oman digitaalisen asiakasviestinnän sovelluksen, TouGo:n.
– Laadukkaille varhaiskasvatuspalveluille on maassamme kasvava kysyntä ja on ollut hienoa nähdä, että varhaiskasvatus ja lapsilähtöisyys ovat nousseet entisestä keskeisempään rooliin. Touhulan kehitystyön ja kasvun taustalla on halu vastata jatkossakin monipuolisesti yhteiskunnan tarpeisiin olemalla luotetuin kumppani ja halutuin varhaiskasvatuksen tarjoaja niin perheille, henkilökunnalle kuin kunnille, Touhulan toimitusjohtaja Virpi Holmqvist kertoo.
Touhulan liikevoitto ennen liikearvopoistoja, korkokuluja sekä veroja oli 5,9 miljoonaa euroa eli 6,7 % liikevaihdosta. Vuoden 2017 tulos jäi kokonaisuudessaan 10,8 miljoonaa euroa tappiolle, johtuen valtaosin merkittävistä investoinneista kasvuun.
Merkittävät investoinnit kehittämiseen ja työntekijöiden hyvinvointiin
Touhulan henkilöstö kasvoi vuonna 2017 yli kuudellasadalla työntekijällä. Vuoden lopussa Touhula-päiväkotien varhaiskasvattajat hoitivat yli 10 000 lasta noin 150 päiväkodissa eri puolilla Suomea ja Touhula työllisti yhteensä 2038 ihmistä. Touhulan koko maan, aina pääkaupunkiseudulta Sodankylään asti, kattava palveluverkko vahvistui uusien päiväkotien lisäksi useilla yrityskaupoilla.
– Meillä on nyt hieman alle 160 päiväkotia ja avaamme tänä vuonna vielä viisi uutta yksikköä. Pitkälle hiotun konseptimme ja kokemuksemme ansiosta pystymme tukemaan kuntien omaa varhaiskasvatusta luomalla uusia päiväkoteja hyvinkin ripeällä aikataululla. Nyt jatkamme kehitystyötä niin pedagogiikan kuin konseptimme osalta lunastaaksemme meihin kohdistuvat toiveet ja odotukset joka päivä myös jatkossa, Holmqvist toteaa.
Touhulan ja sen yhteistyökumppaneiden vuonna 2017 päätökseen saadut rakennushankkeet olivat investointiarvoltaan 22 miljoonaa euroa. Kasvumme työllisti merkittävästi myös useita yhteistyökumppaneitamme. Touhula panosti vuonna 2017 Suomessa työntekijöidensä hyvinvointiin ja koulutukseen lähes miljoona euroa. Yritys teki myös useita rekrytointeja hallintoon, vahvistaen siten tukipalveluiden toimintaa ja operatiivista kehitystyötä laadukkaan kasvun varmistamiseksi.
Lisätietoja:
Touhula Varhaiskasvatus Oy
Talousjohtaja Lauri Lipsanen, puh. 0500 556 221, lauri.lipsanen@touhula.fi
Markkinointi- ja viestintäjohtaja Ossi Ahto, puh.040 083 3883, ossi.ahto@touhula.fi
Toimitusjohtaja Virpi Holmqvist, puh.040 537 6133, virpi.holmqvist@touhula.fi